Civilization IV: Colonization

Vuonna 1994 julkaistu Colonization jäi monen muistoihin hauskana ja älykkäänä Civilization-muunnoksena, joten uuden version perään on haikailtu pitkään. Nyt se on saapunut, ja moni asia on ennallaan. Kuten aiemminkin, toimii Colonizationin sydämenä Civilizationin raskaasti muokattu pelirunko ja käyttöliittymäkin vaikuttaa ensisilmäyksellä prikulleen samanlaiselta. Pääpaino on edelleen kaupankäynnissä ja tutkimusmatkailussa. Uutta Colonizationia on myös yhtä kehvelin hauska pelata kuin edeltäjäänsä.

Colonizationin ideana on johdattaa yksi neljän valinnaisen maan siirtokunnasta uuden mantereen valloitukseen ja itsenäistyä samalla omaksi valtiokseen. Aivan pelin alussa ohjattavana on vain suo, kuokka ja Jussi, eli tässä tapauksessa purjevene, siirtolainen ja pioneeri. Kun urhea kaksikko on pudotettu uudelle mantereelle ensimmäistä siirtokuntaa perustamaan, lähetetään laiva takaisin Eurooppaan tarvikkeita ja uusia siirtolaisia noutamaan. Koska laivaliikenne emomaan ja siirtokuntien välillä on jatkuvaa, on ensimmäiset siirtokunnat syytä sijoittaa aivan rannikolle. Myös maastosta löytyviä luonnonrikkauksia kannattaa pitää silmällä ennen peruskiven muurausta, sillä niiden avulla täytyy emomaan kanssa käydä kauppaa, jotta rahat eivät aivan kesken loppuisi. Myös viljavaa maata olisi syytä olla lähimailla, muuten tulee nälkä. Emomaan kuningas vinkuu jatkuvasti lisää rahaa tonnin painoiset korut kaulassaan, ja veroista kieltäytyminen vankistaa siirtokunnan itsenäistymishaluja. Samalla kasvaa riski saada eurooppalaisesta kanuunasta.

Kauppaa täytyy käydä myös mannerta asuttavien alkuasukkaiden ja kilpailevien siirtokuntien kesken. Intiaanit eivät useinkaan katso hyvällä siirtokunnan torppaamista pyhälle maalle, joten Hiawathoja tulee rauhoitella joko lasihelmillä, rahalla tai esimerkiksi turkiksilla. On toki myös mahdollista haistattaa alkuperäiskulttuureilla pitkät ja pistää maja maksamatta sinne, minne vain jalka sattuu osumaan. Kiukkuinen intiaani ei kuitenkaan ole kovin turvallinen naapuri, varsinkaan pelin alkupuolella. Kaupankäyntiään joutuu myös suunnittelemaan yllättävän pitkälle: Jos intiaanien kouraan erehtyy ojentamaan tuliaseita tai niiden valmistamiseen tarvittavia materiaaleja, saa siirtokuntansa nopeasta tuhosta syyttää vain itseään. Kaiken kaikkiaan pohdittavaa on materiaalien osalta ilahduttavan paljon. Jos esimerkiksi työkalujen tuottamiseen tarvittavia materiaaleja ei omalta reviiriltä löydy ja taskun pohjalla on vain reikä, on tarveaineet hankittava vaihtokaupalla.

Tuotantojärjestelmän pohjana Colonizationissa toimii omaperäinen ammattisysteemi. Jokainen siirtokuntalainen voidaan valjastaa esimerkiksi kaivoksille, pelloille, turkistehtaalle tai mihin nyt milloinkin riuskoja käsiä tarvitaan. Kotimaasta saapuu silloin tällöin ammattikuntien spesialisteja, jotka tehostavat kunkin tuotantolaitoksen toimintaa. Jos kuitenkin esimerkiksi kaivosmiehen ammattitaidolle ei löydy käyttöä, voidaan miehen kouraan antaa torrakko ja pistää louhija muureille vihollisia vahtimaan. Nerokkaan systeemin sisäistäminen vie tovin, mutta sen jälkeen peli alkaa toimia kuin ajatus.

Pelin diplomatiamalli on Civilizationin peruja, mutta kehnompana versiona. Käytännössä diplomatia rajoittuu normaalin "ollaanko kavereita/ei kai me mitään rajoja tarvita/auta mua ammutaan" -osaston jälkeen vain yksinkertaiseen kaupankäyntiin. Toiveissa oli toimivat rauhanneuvottelut, monipuoliset vaihtokaupat sekä umpikierot allianssit, mutta tällaisenaan diplomatia on liian yksinkertaista. Toki se on toimiva osa muutenkin virtaviivaistettua pelikokemusta, mutta silti harmittavan pinnallista. Käyttöliittymässä ei ole mitään moitteen sijaa. Pioneerit, kauppavaunut ja laivat voi automatisoida tekemään haluttua toimintoa, mitään ei tarvitse etsiä kauaa ja kaikki toimii partaveitsen terävällä tarkkuudella. Yleiseltä pelattavuudeltaan Colonization on parhaita koskaan näkemiäni pelejä.

Siinä missä Civilizationin voittamiseen oli useita eri mahdollisuuksia, on päämääriä Colonizationissa tasan yksi. Valloita, itsenäisty ja torju vihaisen emomaan hyökkäys. Tapoja saavuttaa kyseinen päämäärä on monia, sillä jokainen peli on aina erilainen. Ja jos yhden ison mantereen valloitus alkaa kyllästyttää, on pelaajan mahdollista myös joko valloittaa Karibian saaristoa muistuttavia ympäristöjä tai luoda itse oma valloituskohteensa. Peli tarjoaa myös tiukan haasteen sitä haluaville jo helpoimmillakin vaikeusasteilla. Tekoäly pelaa kuitenkin pääasiassa reilusti eivätkä tappiot tunnu vain arpanopan epäonnisilta pyörähdyksiltä.

Ei siitä mihinkään pääse, Colonization on kauttaaltaan laatutyötä. Täydestä kympistä sen pudottaa ainoastaan monipuolisuuden puute Civilizationiin verrattuna. Civittömien kolonistien iloksi peli ei edes vaadi emopeliä toimiakseen. Tuulta purjeisiin ja kohti uutta mannerta!