Terminator Salvation

SkyNETin tultua tietoiseksi itsestään, alkoi maapallolla varsin synkkä ajanjakso. Suurin osa ihmiskunnasta hävitettiin, kaupungit raunioitettiin ja niiden viimeistenkin eloonjääneiden päänmenoksi turmion internet keksi jatkuvasti uusia jekkuja. Ihmisten moraalin romahdettua tyystin, oli tilausta voimakkaalle ja karismaattiselle vastarintaliikkeen johtajalle. Tuo mies olet sinä, John Connor. Voisi kuvitella, että tällaisesta lähtöasetelmasta saataisiin revittyä irti varsin eeppinen, synkkä ja ihanan ahdistava toimintapeli. Tai kenties kaoottinen selviytymistaistelu tuhoutuneessa maailmassa ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Tai edes ylipäätään hyvä peli. Valitettavasti Terminator-kirous istuu Salvationissa turhauttavan tiukassa.

{Terminator Salvation} on kuin dieettiversio {Gears of War}ista. Suojasta toiseen käy Connorin tie, samalla ilkeämieliset robot liiskaten. Suojassa väijyminen on suurin osa pelimekaniikasta ja se onkin toteutettu varsin pätevästi. Suojasta toiseen liikkuminen hoituu näppärän osoitinjärjestelmän avulla, joka kertoo missä suunnassa seuraava kyykistelypaikka sijaitsee. Napin painallus ja hops! Taistelukentällä eteneminen käy kuin itsestään. Taisteluareenat ovat myös suunniteltu täysin tätä varten. Usein koko taistelutilanteen ympäri pääsee liikkumaan pelkästään suojasta toiseen loikkimalla, vaikkakin maailman uskottavuus ottaa sijoittelusta osumaa.

Ja siinäpä se sitten olikin, pelin sisältö nimittäin. Connor joukkioineen löntystelee verkkaisesti pitkin tiukkoja putkia robokohtaamisesta toiseen. Aina välillä monotoniaa rikotaan pistämällä sankari pultatun tykin taakse, esimerkiksi liikkuvaan junanvaunuun tai maastoautoon. Käsi sydämellä, kuka näistä karnevaalikohkauksista on koskaan pitänyt? Varsinkin kun tykkien takana Connor ei saa minkäänlaista suojaa, mistä T-600 tykkää kovasti. Jatkuvan toiston lisäksi taistelutilanteita nakertaa vihollisten onneton tekoäly. Lastuaivoja on kahta tyyppiä: toinen malli marssii kohti vastarintaliikettä aseet laulaen, jättäen samalla selustansa pelaajan suolattavaksi. Toinen malli puolestaan käyttää kuudetta roboaistiaan vainuamaan pelaajan vaikka tämä olisi missä ja antaa paukkua. Tässä tilanteessa puolestaan koneavusteiset kaverit saavat helpon tapon plakkariinsa. Tekoäly on vieläpä robotyypistä riippumaton, poislukien rasittavat lentävät kuolonkoneet. On se hienoa nähdä kuinka Terminaattori ilkeä virnistys kasvoillaan rei`ittää seinää samalla kun vastarintaliike viskelee robon selkään kranaatteja. Jäivätpä termikset pari kertaa jumittamaan myös vasten nilkankorkuisen kuopan näkymätöntä seinää. Vihollisten typeryys syö peliltä lopullisesti Terminatoriin oleellisesti kuuluvan epätoivoisen ja ahdistavan tunnelman. Robot eivät yksinkertaisesti pelota pätkääkään.

Alle neljän tunnin kestollaan peli on yksi lyhimmistä pitkään aikaan näkemistäni, eikä tekemistä sen jälkeen ole, ellei peliä halua pelata uudelleen vaikeammalla vaikeustasolla tai kaverin kanssa yhteistyössä. Ei kerättävää bonussälää, ei nettipeliä, ei mitään. Vakavan sisällönpuutteen vastapainoksi peli on ihan siedettävän näköinen ja musiikit ovat mainiot. Connorin ohjastaminen ei myöskään vaadi ylimääräistä ponnistelua. Hyvää Terminator-peliä odotelleet joutuvat kuitenkin edelleen pettymään, kokonaisuuden tempoillessa jossain surkuhupaisan huonouden ja unohdettavan keskinkertaisuuden välimaastossa.