G-Force
Syyskuun puolessavälissä kotimaamme kamaralla ensi-iltansa saava G-Force sisältää iskulauseensa mukaan vekottimia, vempaimia ja marsuja kolmessa ulottuvuudessa. Koska 3D on selkeästi esillä elokuvan markkinoinnissa, on toki sopivaa että myös elokuvaan sijoittuva peli tukee 3D-teknologiaa ja pakkaa pakettiin kaksi paria pahvisia 3D-kakkuloita.
Liikoja ei kannata kuitenkaan odottaa, sillä todellisuudessa lasit ovat tavallista pahvista punavihreää mallia, jolla halutessaan pelikuvan saa näkymään stereona. Efekti on toki sinänsä hieno, mutta muuttaa samalla pelin värimaailman haaleaksi ja lisäksi saa silmät kipeäksi varsin nopeasti. Eli se siitä kikkailusta sitten, mutta miten haasteeseen vastaa itse peli? Ei yllättäen lainkaan hassummin. Perustaltaan {G-Force} on suoraviivainen tasoloikka/ammuskelu/ongelma-hybridi, jossa Darwin-marsu pienen henkensä kaupalla koettaa estää kodinkoneita valmistavan Saber-yhtiön maailmanvalloitusaikeet. Kävi nimittäin niin, että jossain naksahti ja kodinkoneet muuttuivat hirviömäisiksi roboteiksi, eivätkä mokomat edes pysähdy vaikka töpselin nappaisi seinästä irti.
Matkan varrella Darwinilla on apunaan Mooch-kärpänen, jolla on suuri rooli pelin ongelmien ratkaisuissa. Pienen kokonsa ja lentokykynsä ansiosta Mooch voi ujuttautua koloihin joista Darwin ei muuten pääsisi. Mooch pystyy esimerkiksi availemaan sankarille ovia ja jumittamaan tien tukkona olevia laitteita. Moochille on myös pyhitetty pelin lopussa oma Star Wars -henkinen kenttänsäkin. Ongelmat ovat varsin onnistuneita ja haastavia, vaatien useasti molempien hahmojen ominaisuuksien täydellistä tuntemista ja usean yhtäaikaisen tilan hahmottamista. {G-Force}n kohderyhmää ajatellen ongelmat ovat paikoitellen kenties vähän turhankin haastavia, vaikka yrittämällä ja erehtymällä sekä kaikkea mahdollista kokeilemalla tie usein aukeaakin nopsasti.
Ongelmien lisäksi etenemisen esteenä ovat vihamieliset kodinkoneet, jotka poistetaan päiväjärjestyksestä Darwinin tuliluikkuarsenaalia hyödyntämällä. Taistelu ei ole lainkaan niin yksioikoista kuin kuvitella voisi, siitä hirviölaitteet pitävät visusti huolen. Imurit, voileipägrillit, ilmanraikastimet ja monet muut tarjoavat nimittäin erinomaisen vastuksen ja ovat kertakaikkisen upean mielikuvituksellisia ilmestyksiä. Kaikki laitteet eivät myöskään lakoa pelkästään ampumalla, esimerkiksi mikroaaltouuni tuhoutuu vasta kun sen avautuneeseen luukkuun heittää pommin. Tietokoneet puolestaan paljastavat heikon kohtansa vain prosessoreita sylkiessään. Paperisilppurit ovat puolestaan hirviömäisyydessään jopa {Bioshock}in Big Daddyille vertoja vetäviä ilmestyksiä, eikä niitä edes saa tuhottua tavanomaisilla aseilla.
Myös Darwinin asearsenaalia voi luonnehtia onnistuneeksi. Tylsien perusplasmaröpöttimien lisäksi arsenaalissa on myös sähköruoska, jäädytysase, liekinheitin sekä vänkä nano-säde, jolla robot saa hetkeksi käännytettyä toisiaan vastaan. Hirviöiden heikkouksista otetaan selvää skannerilla, joka päivittyy pelin edetessä laitteet roboiksi muuttavaksi Saber-säteeksi. Erilaisia vekottimia on riittävä määrä ja kun myös jokainen vihollinen reagoi laitteisiin eri tavalla, pysyy taistelu alusta loppuun kiinnostavana.
{G-Force}n ympäristöt tekevät sen sijaan kaikkensa jotta kiinnostus lopahtaisi. Kentät ovat tylsiä toimistokomplekseja ja tehdashalleja toisensa perään, eikä edes matala perspektiivi ympäristöihin auta pitämään mielenkiintoa yllä kenttää paria pidempään. Niinpä sinänsä pätevä pelimekaniikka menee vähän hukkaan, kun kiinnostus nähdä seuraava lukkojen takana oleva huone on pyöreä nolla. Pelin puolen välin jälkeen innostusta tapetaan entisestään kierrättämällä jo nähtyjä ongelmia uudestaan hieman muutettuina. Yhdistelmä on omituinen. Uusia hirviölaitteita ja ihmevekottimia annetaan pelaajalle eteen jatkuvasti läpi koko pelin, mutta muita ideoita kierrätetään surutta.
Kun {G-Force} viimein saa pahasta voittonsa, ei uudelle kierrokselle riitä enää kiinnostusta lähteä. Koska tarinan läpikahlaukseen saa kuitenkin kulutettua lisenssipeliksi suorastaan anteliaat 12 tuntia, ei kertakäyttöisyys jää harmittamaan. Haastettakin piisaa yllättävän reilusti. {G-Force} on monella tapaa hyvin tyypillinen kierrätysloikka, jota on kuitenkin maustettu muutamalla varsin onnistuneella idealla. Lisenssipelien harmaassa massassa jokainen tuore ajatus on kuitenkin aina tervetullut, joten {G-Force} nousee viiksikarvan mitalla lajissaan niiden parempien yksilöiden joukkoon. Ja ovathan ne marsut söpöjä.
Gamereactor Suomi