Ennakkosilmäyksessä uusi Assassin's Creed.
Laran uusin seikkailu vaikuttaa ennakkoon pätevältä toimintapeliltä.
Forza Motorsport -sarjan kuudennessa osassa kumi käryää ja bensa haisee kovemmin kuin koskaan.
Täydellistä hauskanpitoa ja hävitystä?
Ensimmäinen F1-peli saapuu PS4:lle ja Xbox Onelle kesäkuussa, kesken käynnissä olevan formulakauden.
Slightly Mad Studiosin työstämä Project CARS on juuri sellainen peli, jota autourheilun ystävät ja etenkin PS4:n omistajat ovat toivoneet.
Pääsimme vihdoinkin näkemään Remedyn uuden pelin vauhdissa, mutta onnistuiko se tekemään vaikutuksen?
Testasimme E3:ssa Yoshin uutta nimikkopeliä, joka vaikuttaa perinteisyydestään huolimatta hurmaavalta tasohyppelyltä.
Sienihattuinen pikkumies on ollut pitkään Mario-maailman peruskalustoa, mutta viimein Nintendo loihtii Toadille oman pelin.
Batman nappaa Robinin messiin, kokoaa Justice Leaguen taakseen ja rakentaa Lego-raketin matkatakseen avaruuteen.
Codemastersin uudessa kilpa-ajopelissä poltetaan kenties viimeistä kertaa kumia vanhan konsolisukupolven radoilla.
Ajopeli kohtaa joukkuepohjaisen moninpelin.
On mukavaa saada pitkästä aikaa uusi skeittipeli kentälle, mutta onko se hyvä?
Journey ei ollut koskaan se Fable, jota fanit halusivat. Legendsillä Lionhead kuitenkin haluaa luoda parhaan tarinan koskaan.
Christian lähti ajelulle helvettiin, joka paljastui ikävästi nimensä veroiseksi.
Super Mario Brosin velikaksikko on tehnyt pitkän matkan, mutta jonkun täytyy aina olla peränpitäjä. Tällä kertaa me kuitenkin nostamme Luigin arvoiseensa asemaan.
TT Fusion poikkeaa Lego-lisenssipelien parista omille vesilleen GTA:ta muistuttavassa poliisiseikkailussa.
Mikä helkkari Anarchy Reigns haluaa oikeasti olla? Ja miksi se julkaistaan nyt, kuukausia Japanin jälkeen? Näppärä käännös ei voi olla syynä, koska tässä ei ole näppärää käännöstä. Muutenkin lopputulos herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Harmi sinänsä.
Activision on viemässä The Walking Dead -lisenssiä uudenlaiseen, toiminnallisempaan suuntaan. Christian kävi tarkistamassa millaisesta pelistä onkaan kyse.
Wii U:n julkaisussa "pakollisen" bilepelin paikkaa edustaa useita Nintendon sarjoja yhteen tuova Nintendo Land. Wii Sportsin tavoin se myös esittelee konsolin ohjaimen mahdollisuuksia.
Numeroiden katoaminen Anno-nimen lopusta ei ole ainoa asia joka erottaa pelisarjan seuraavan osan sen edeltäjistä. Bluebyte on tehnyt myös muutoksia sisältöön, johon innokkaat sivilisaationrakentajat pääsevät tulevaisuudessa käsiksi täysin ilmaiseksi, ja ystäviensä tukemina.
Free to play -pelit valtaavat alaa, joten ei ole mikään yllätys, että suuret julkaisijat haluavat leikkiin mukaan. Ubisoft on päättänyt lähteä liikkeelle suoranaisella pelien tykistökeskityksellä: Silent Hunter Onlinella, Anno Onlinella ja Might & Magic Heroes Onlinella. Tällä kertaa luomme silmäyksen näistä viimeiseksi mainittuun.
Mario on tasoloikkien lisäksi seikkaillut jo vuosia myös urheilupeleissä. Tällä kertaa vuorossa on tennistä Nintendon käsikonsolilla 3DS:llä.
Arkane Studiosin puuhailema Dishonored lupaa Deus Ex -henkistä valinnanvapautta ja mielenkiintoista steampunk-maailmaa. Pääsimme näkemään pelistä yhden uuden tehtävän kahdella eri tavalla pelattuna.
Kid Icarus -sarjan edellisestä osasta on ehtinyt kulua jo yli 20 vuotta. Jatko-osalle asetetut odotukset ovat ajan mittaan kasautuneet, mutta Nintendo osoittaa kykenevänsä tekemään kunniaa sarjan perinnölle.
Max Payne -sarjan kolmas osa lähestyy vääjäämättä, ja Rockstar kutsui Gamereactorin ottamaan tuntumaa pelin uusimpaan ennakkoversioon. Vaikka Remedy ei enää ole ohjaksissa, vaikuttaa peli mahtavalta.
Saksan Gamereactorin Christian Gaca pistäytyi kokeilemassa Lionheadin tulevaa Kinect-peliä Fable: The Journeya. Miltä seikkailu tässä vaiheessa vaikutti?
Katamari on aluksi vain pieni tahmea pallo, mutta kun sitä alkaa pyörittelemään, se poimii mukaansa ensin karkit ja pyyhekumit, sitten jo leluautot ja tennismailat, ja meininki vain kasvaa kunnes seikkaillaan jo mannerten tasolla.
Operation Raccoon City ei ole perinteinen Resident Evil, sillä siinä asetutaan häikäilemättömän Umbrella-yhtiön puolelle. Zombiongelmia on jälleen tiedossa, mutta erityisellä painotuksella neljän pelaajan yhteistyöräiskintään.
Nintendo 3DS ei saanut parasta mahdollista pelitukea julkaisussaan, mutta nyt tilanne on alkanut korjaantua. Nintendon oma Super Mario 3D Land on yksi käsikonsolin kirkkaimmista tähdistä tänä jouluna.
Splinter Cell 3D tuo Ubisoftin huippuagentti Sam Fisherin Nintendo 3DS:lle. Sarja on tunnettu teknisesti edistyksellisestä valon ja varjon leikistään, mutta käsikonsolilla touhu kallistuu liiaksikin varjon puolelle.
Top Spin 4 on klassinen tapaus faneille. Se on jatkoa vakiintuneelle pelisarjalle, jolla on jo kolme iskevää osaa plakkarissa. Kykeneekö neljäs osa enää tuomaan mitään uutta virtuaalitennikseen?
THQ:n omistaman Kaos Studiosin työstämä Homefront lupaa suuren luokan taistelua lähitulevaisuuden Amerikasta. Saksan Gamereactorin Christian Gaca pistäytyi studiolla tutustumassa ensi keväälle lykätyn toimintauutuuden nettipeliin.
Saksan Gamereactorin Christian Gaca matkasi Italiaan tapaamaan Milestonen väkeä ja ottamaan selvää lokakuun alkupuolella julkaistavasta WRC: FIA World Rally Championshipistä.
Christian Gaca kävi Lontossa Nintendon Media Summitissa ja vietti 45 minuuttia kaikkien aikojen kovimpiin kuuluvan videopelisankarittaren, Samus Aranin kanssa.