Super Monkey Ball: Step & Roll
Apina pallossa on aina hauska näky. Vielä hauskempaa yhdistelmästä saadaan, kun pistetään samainen pallo keinuvalle pelilaudalle tasapainoilemaan kohti etäämmällä näkyvää maalia. Jo viisiosaiseksi kasvaneen pelisarjan viimeisin osa päästää pelaajan päättämään apinaparan kohtalosta Wiin tasapainolaudan avulla.
Alkuperäiset {Super Monkey Ball}it tulivat kuuluisiksi kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli pelien äärimmäisen tiukka pelattavuus yhdistettynä pirullisen haastavaan kenttäsuunnitteluun. Toisekseen pelien minipelikokoelmat olivat erinomaisia ja useamman kaverin kanssa varsin hauskoja kokemuksia. Sen jälkeen alkoi alamäki, kenttäsuunnittelun heikentyessä, jonninjoutavien tarinoiden ja pomotaisteluiden ilmestyessä kehiin, eivätkä minipelitkään olleet enää entisensä. {Super Monkey Ball: Step & Roll} palauttaa periaatteessa pelisarjan juurilleen, poistaen kaiken turhan ja keskittyen siihen olennaisimpaan, pallotettujen apinoiden pyörittelyyn. Mutta metsään meni silti ja lujasti.
Ihan alkuun tasapainolautaohjaus on syvältä ja poikittain. Niin yksinpelin labyrinteissä kuin minipeleissäkin, tasapainolaudalla on yksinkertaisesti mahdotonta saada mitään järkevää aikaan. Tämä siksi, että tasapainolauta on liian herkkä liikkeissään, mutta peli vaatii veitsenterävää kontrollia pelaajaltaan. Lopullisesti jätin tasapainolautailun sikseen kokeiltuani hetken minipeleistä löytyvää lumilautailua, joka on yksinkertaisesti mahdotonta. On kummallista, että ominaisuus jolla peliä mainostetaan ei toimi puoleksikaan niin hyvin kuin perinteisemmät ohjausvaihtoehdot.
Eipä sillä, että edellisestä osasta tuttu liikeohjauskaan hurraahuutoihin innostaisi. Se toimii, mutta tarkkuus puuttuu edelleen. Vähänkään pidemmän pelisession jälkeen ranteet ovat keinuttelun jäljiltä entiset ja sepäs vasta sapettaakin. Niin, siis sen lisäksi että yksinpelin kentät ovat sarjan huonoimmat tähän asti nähdyt. Ilmeisesti {Super Monkey Ball: Step & Roll}ia on tarkoituksellisesti helpotettu tasapainolautailua silmällä pitäen, sillä radalta pois humpsahtaminen on useimmilla radoilla mahdotonta. Sen sijaan ensimmäisissä osissa ihastusta herättäneet, millintarkkaa ohjausta vaatineet vänkyrät on korvattu raivostuttavilla sokkeloilla, joissa ainoa vastus on liian kireä aikaraja. Baanoja on lisäksi selvästi vähemmän kuin aiemmin. Jos pelissä olisi mahdollisuus normaaliin analogiohjaukseen, peli olisi liian helppo, nyt sokkelosurffaus ranne kipeänä kiristää pinnaa tarpeettomasti.
Eikä minipeleissäkään juuri ainesta ole. Joukossa on muutama toimiva laji, kuten estejuoksu, kelkkailu, vanha tuttu Monkey Target ja apinaralli, mutta loput lajit ovatkin sitten jos eivät aivan kamalia niin sitten todella tylsiä. Tikkailla kiipeily on epätarkkaa ja rasittavaa huiskimista. Liitoaluksilla ajelu on niin ikään ryssitty onnettoman huonoilla kontrolleilla ja tylsällä suunnittelulla. Jo mainittu lumilautailu on turhauttavaa seiniin törmäilyä ja tuskailua, vaikka {Wii Fit Plus}san rullalautailu todistikin, että tasapainolaudalla myös äärilajit ovat varsin hyvin hallittavissa.
Sega tuntuu hukanneen otteen apinoistaan täysin. {Super Monkey Ball: Step & Roll} on kirkkaasti sarjan huonoin osa, vaikka lupaukset lievemmin epäonnistuneen {Super Monkey Ball: Banana Blitz}in jälkeen olivat kovat. Olkoonkin että peli on komein {Super Monkey Ball} tähän asti ja musiikitkin ovat kerrankin erinomaisia, itse peli on todella huono. Kenties mielipidettäni värittää kauniit muistot kahdesta ensimmäisestä osasta, sillä perheen juniorilla oli pelin parissa oikein hauskaa. Oli miten oli, toivoisin todella että Sega lopettaisi vihdoin tämän turhan jipoilla pelleilyn ja antaisi pelaajille sen oikean Super Monkey Ball 3:n, vanhalla hyväksi havaitulla reseptillä. {Super Monkey Ball: Step & Roll}ista ei tule kuin vihaiseksi.
Gamereactor Suomi
