NBA Unrivaled

Vaikka edellisestä pelikerrasta Midwayn muinaisen korishitin parissa on jo vuosia, oli ensireaktio Unrivaledin kanssa suorastaan hämmentävän tuttu. Jo pelkästään uran mätkintäpelimäinen rakenne matsi kerrallaan kovenevia joukkueita vastaan on kuin suoraan {NBA Jam}ista. Sama tuttuus tuli vastaan myös pelitapahtumien kohdalla. Donkit mäjähtävät komean liioitellusti, turbonappi saa pelaajat juoksemaan kirjaimellisesti tuulen lailla ja ohjausmekaniikkakin on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuttua tavaraa. Kun turbolla on juostu mittari täyteen, saa joukkue hetkellisen voiman- ja tarkkuudenlisäyksen puolelleen, välähdysten ja tähtien saattelemana.

Kuitenkin siinä missä Jamissa kentällä viiletti vain kaksi pelaajaa per puoli, {NBA Unrivaled}issa hikoilee täysi viisimiehinen ryhmä. Ja siihen peli sitten kompastuukin täysin. Ruutu on jatkuvasti täynnä pelaajia, eikä pelitapahtumista meinaa saada millään selvää. Peli ei osoita tarpeeksi selvästi pallon kanssa liikkuvaa pelaajaa ja varsinkin puolustuspelaaminen on epäselvyyden ansiosta epätoivoista napinhakkuutta siinä toivossa, että joku omista sattuisi pallon saamaan. Ja vaikka saisikin, ei pallonriistoa meinaa koskaan havaita ja sama sähellys jatkuu kunnes pallo on hetkellisesti selvemmillä vesillä.

Epäselvyys korostuu myös ohjauksessa. Ohjaaminen on tunnotonta ja satunnaista, eikä pelaajiin ole tarpeeksi välittömän oloista otetta. Jokainen liike tuntuu tapahtuvan ärsyttävällä viiveellä, mikä saattaa johtua myös pelin onnettomasta animaatiosta. Graafisesti peli on nimittäin todella tökerö ja sekava ja pelaajien animointi on alkeellisen kulmikasta. Peli noudattaa orjallisesti koripallon sääntöjä, mikä on myös omiaan sotkemaan peliä vielä lisää. Esimerkiksi takakenttä- ja askelrikkeet tulevat jos ovat tullakseen, kiitos epätarkan ohjauksen.

Eikä tässä vielä kaikki. Koska puolustusalue on jatkuvasti täynnä pelaajia, levypallot ja blokit ovat käytännössä mahdottomia toteuttaa, sillä koskaan ei voi olla täysin varma mitä pelaajaa ohjaa ja miten hypyt tulisi ajoittaa. Hyökkäyspelissä puolestaan ainoa varma keino saada pallo koriin on donkki. Kolmosheitot ja vaparit uppoavat korisammatilaisesta riippumatta noin prosentin tarkkuudella ja aivan korin vierestäkin osumaprosentti on onneton. Jos kyse olisi pirullisen hankalasta pelimekaniikasta, homman voisi laittaa omaan piikkiin, mutta heitot toistuvat joka kerta täysin samanlaisina, riippumatta siitä mistä ja miten heittää.

Eli kiitoksia vain tästä, Tecmo. Ilmeisesti {NBA Unrivaled}ia ei ole testattu lainkaan ennen julkaisua, sillä en voi millään kuvitella että kenelläkään olisi ollut pelin parissa pätkääkään hauskaa. Harmi, sillä hyvä kolikkokoris olisi piristävää vaihtelua.