NBA 2K8
2K-Sportsin NBA-pelisarja on saanut jälleen vuosittaisen päivityksensä. Koripallon ystäville kyseessä on hyvä uutinen, sillä kyseessä on tasalaatuinen tuote.
NBA 2k8:n pelattavuus tuntuu hyvältä pienten alkukangertelujen jälkeen. Kyseessä on nimittäin aloittelijalle todella vaikea peli. Kunnollisen harjoittelu- tai opastustilan täydellinen puuttuminen hankaloittaa pelin kontrollien omaksumista. Koska pelin opettelu tapahtuu käytännössä kokonaan ottelutilassa, saa aloittelija tottua nielemään tappion karvasta kalkkia jopa helpoimmalla vaikeustasolla. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, ja maltillisen puolustus- ja hyökkäyspelin kautta voitosta pääsee taistelemaan vaikeammillakin asetuksilla.
Pelin ohjausjärjestelmä on melko yksinkertainen. Pelaajaa ohjataan vasemmalla ohjaustatilla, ja syötöt ja spurttailut onnistuvat napinpainalluksilla. Heittäminen taas onnistuu perinteiseen tyylin nappia painamalla, tai vaihtoehtoisesti oikealla ohjaustatilla. Oikean tatin käyttö pidemmissä heitoissa oli tosin arvoituksellista puuhaa allekirjoittaneelle, joten tyydyin käyttämään perinteisempää ohjaustyyliä. Analogitatin käyttö donkkauksissa on kuitenkin jopa liian helppoa touhua, sillä periaatteessa tattia pyöräyttämällä onnistuu hurjemmatkin donkit jos vain pallo on tarpeeksi taitavalla kaverilla.
Puolustuspelaamisen suurin erikoisuus on puolustavan pelaajan lukittaminen pallonhaltijaan liipasinnapilla. Pelaajan tehtäväksi jää vain liikuttaa puolustajaa pallonhaltijan mukana. Lukitus tekee puolustamisesta hetkittäin jopa liian helppoa, vaikka tekoälyn hyökkäys käyttääkin avoimet paikat armotta hyödykseen.
Pelin ulkoasu on nykykonsoleilla nähtyyn verraten parhaimmillaankin keskintasoa. Otteluiden televisiomainen toteutus on tehty tyylikkäästi, ja tuo oikean NBA-ottelun tuntua pelaamiseen. Pelaajien animaatio on kauempaa katsottuna sujuvaa satunnaisia tönkköyksiä lukuunottamatta. Lähietäisyydeltä pelaajat näyttävät liikkuvan hieman luonnottoman näköisesti, ja varsinkin pelaajien kasvot ovat jotain muuta kuin oikean näköisiä. Grafiikka ei ole häiritsevän rumaa, joten pelitapahtumia katselee mielellään.
NBA 2k8:n äänimaailma on hyvin toteutettua, yleisö reagoi aidon kuuloisesti pelitapahtumiin ja elää mukana oikeilla hetkillä. Selostus ei ole urheilupelien huipputasoa, ja on mukana lähinnä tukemassa pelin tv-lähetyksen kaltaista toteutusta.
Pelin uramoodi on syvällisesti toteutettu. Pelaajilla ja jopa joukkueen omistajilla on omat persoonallisuustyypit, jotka vaikuttavat heidän odotuksiinsa manageria kohtaan. Pelaajille asetetaan roolijaot jotka vaihtelevat aloituskokoonpanon supertähdestä penkinlämmittäjään. Pelaajien odottama peliaika määräytyy roolin mukaan ja joukkueen moraali elää pelaajien mielialan ja suoritusten mukana. Jos NBA-koripallo kiinnostaa niin uramoodi tarjoaa paljon pelattavaa tulevaa vuosipäivitystä odotellessa.
Perinteisten pelimuotojen lisäksi tarjolla on myös erityinen NBA-Blacktop -tila, joka tarjoaa rennompaa peliä katukoriksen muodossa. Mukana on donkkauskisaa, kolmosten heittelyä sekä muita lähinnä porukalla pelattavaksi suunnattuja pelejä. Yksin pelaavaa Blacktop-tila ei todennäköisesti viihdytä kokeilua pidempään. Verkkopeli sisältää monipuoliset ominaisuudet mm. turnauksien ja verkkoliigojen muodossa joissa toisistaan mittaa pääsee ottamaan korkeintaan 30 pelaajaa.
NBA 2k8 on varteenotettava vaihtoehto pallon pomputtelun ystäville, ja tarjoaa varmasti pelattavaa pitkäksi aikaa uramoodin kautta. Satunnaiselle pelaajalle pelin oppimiskäyrä voi olla haastava ja alussa jopa turhauttava. Jos koripalloa fanittaa lajina, voi pelin kokonaisarvosanaan lisätä huoletta pari numeroa.
Gamereactor Suomi