Yesterday

{Yesterday} on tarina saatananpalvonnasta, kidutuksesta, murhista, juonittelusta ja muistoista. Minulle se toi välittömästi mieleen Roman Polanskin Ninth Gate -leffan, jossa Johnny Depp selvitteli samanlaisia kuvioita. Johnnyn sijasta pääosassa nähdään tällä kertaa John Yesterday, mies ilman muistia. Tämän pitäisi olla asiantuntija okkulttisissa kuvioissa, mutta monet arkipäiväisemmätkin asiat ovat hänelle täysi mysteeri.

Yesterday ei ole pelin ainoa pelattava hahmo, vaan tämän lisäksi ohjaillaan myös Yesterdayn tulevaa työnantajaa, nuorta Henry Whitea sekä tämän apuria Samuel Cooperia. Mistään vapaasta vaihtelusta ei kuitenkaan ole kyse, nämä vain esiintyvät pelin eri näytöksissä.

Minä olin aikanaan, ja olen vielä edelleenkin kova osoita-ja-klikkaa -seikkailuiden ystävä. Maniac Mansion, Monkey Island, Space Quest, {King's Quest}, Sam & Max, {Beneath a Steel Sky} - nämä ovat kaikki rakkaita nimiä. Aina kun harvinaiseen genreen ilmestyy uusia tulijoita haluan uskoa niistä kaikkea hyvää, ja tämä päti myös {Yesterday}hin. Ikävä kyllä se ei lunastanut odotuksiani.

Ensinnäkin, tämä 30 euroa maksava peli kestää tottuneen seikkailijan käsissä suorastaan häpeälliset neljä tuntia. Hieman huonommilla hoksottimilla sen saa venytettyä aina kuuteenkin tuntiin asti, mutta oli miten oli, tuntitaksa nousee kovin korkeaksi.

Toiseksikin, se mitä tähän neljään tai kuuteen tuntiin sisältyy ei ole mitenkään vallankumouksellista. Pendulolla ollaan oltu kunnianhimoisia, ja erityisesti käsikirjoittaja on varmasti pannut parastaan, mutta paras ei ole riittänyt.

{Yesterday}n juoni liikkuu vuosisatojen ja useiden eri maiden välillä, ja fiilis on kuin katsoisi trilleriä pikakelauksella. Koko ajan mennään pää kolmantena jalkana eteenpäin, shokkikäänteiden seuratessa toisiaan. Myönnettäköön ettei {Yesterday} edes koita pitää jännitystä yllä sellaisenaan, vaan se pelaa korttinsa kohtuullisen avoimesti heti alusta alkaen. Pelaajan tehtävänä on enemmänkin saada John Yesterday käsittämään mitä näppäimistön ääressä jo tiedetään.

Tästä herää lähinnä kysymys, miksi ihmeessä näin on haluttu tehdä? Juonessa olisi pidemmälle ajalle jaettuna ainesta, jos käsikirjoituksen ensiksi kävisi lävitse joku jolla on hieman vähemmän karnevalistinen käsitys jännäristä. Tämä okkultistinen tarina nimittäin sisältää mm. kliseisen itämaisten taistelulajien koulutusosion sokeine guruineen joka ei istu tarinaan millään tavoin. On kuin se olisi kirjoitettu valmiiksi jotain toista peliä varten, ja sitten lyöty tähän toppaukseksi.

{Yesterday}n synkeän saatanallista fiilistä rikkoo tämän ja sen sarjakuvamaisen grafiikan lisäksi myös kirjoittajien käsittämätön huumorintaju. Notkahduksia tapahtuu tuon tuostakin, mutta jotkut teekkarihuumoria muistuttavat rimanalitukset ovat niin tyystin hirveitä, että tunnelman jämiä saa suunnilleen raaputella irti linoleumista. Tämä on iso, iso harmi, sillä parhaimmillaan {Yesterday} on mielenkiintoinen pikku jännäri. Sen lyhyt kesto ja epätasaisuus vain onnistuvat peittämään tämän melkoisen tehokkaasti pelaajalta.

Kuten sanottua, {Yesterday} esitetään sarjakuvamaiseen tyyliin, aina kuvaan välillä ilmestyviä ruutuja myöten. Tämä ei istu aivan yksiin pelin sisällön kanssa, enkä ole muutenkaan sen tyylin ylin ystävä. Itsehän kyllä yleensä pidän tyylitellystä ja sarjakuvamaisesta kuvituksesta tönkkösuolattua realismia enemmän, mutta tällä kertaa toteutus ei vain tee vaikutusta.

Pidin kyllä taustoista ja monipuolisista sijainneista, mutta hahmosuunnittelu jätti minut kylmäksi. Kaiken lisäksi hahmot näyttävät saavan lähinnä epileptisiä kohtauksia puhuessaan. Toki huulisynkka maksaa rahaa, mutta tarjolla olisi ollut myös lopputulosta parempia kompromisseja.

Äänipuoli on puolestaan kunnossa. Sekä musiikki että ääninäyttely sopivat tunnelmaan, muutamia komediahahmoja lukuun ottamatta, mutta näissäkään tapauksissa syy ei ole näyttelijöissä vaan käsikirjoituksessa.

{Yesterday}n ytimessä olevat aivopähkinät eivät valitettavasti ole tehtäviensä tasalla. Ne ovat joko lapsellisen ilmiselviä pakkonaksutteluja, tai sitten niin tuulesta temmattuja, että Gabriel Knightinkin omituisimmat hetket jäävät jälkeen. Näitä aivonyrjähdyksiä ei onneksi ole pelissä montaa, mutta koska niiden vastapainona on lähinnä läpijuostavia "ongelmia", jäävät ne kontrastina pahasti hampaankoloon.

Miksen sitten vain lyö tälle pelille ykköstä? Osittain genrerakkaus estää minua, enkä haluaisi täysin rusentaa tätä harvinaista joskin muotopuolta pientä perhosta. Tämän lisäksi {Yesterday}ssa on edelleen puolensa. Ne osat jotka toimivat, toimivat hyvin. Tiedostan myös että grafiikka on tässä makuasia ja jokainen arvioi aivopähkinöiden vaikeustason eri tavalla. Neljän tunnin kestoa ja 30 euron hintaa ei kuitenkaan voi puolustella millään tavoin. Kokemus ei ole sen arvoinen. Odottakaa sen sijaan, että peli ajautuu runsaaseen alennukseen, ja pelatkaa se sitten, koska se kannattaa puutteistaan huolimatta kokea.