Wallander: Vuoto
Kurt Wallander on poliisi joka ei vaadi esittelyjä. Useimmat ovat tässä vaiheessa tulleet tutuiksi Henning Mankellin teosten kanssa, joko kirjojen, tv-sarjojen, tai elokuvien muodossa. Uusin, Vuoto, edustaa ruotsalaisten Wallander-elokuvien sarjaa, joka kamppailee suosiosta BBC:n esittämän, koreamman Kenneth Branagh-version kanssa, eikä perustu suoraan mihinkään Mankellin kirjoista.
Vuodossa keskitytään ajankohtaisella otteella arvokuljetusten arvaamattomaan maailmaan, samalla kun taustalla pyörivät yleispohjoismaiset kysymykset yksityisestä ja julkisesta sektorista. Arvokysymykset ovatkin aina olleet esillä Wallanderin tutkimuksissa, ja vaikka Vuodossakin on toiminnalliset hetkensä, ei se todellakaan ole mitään Anders Nilsson -henkistä modernia ruotsalaista toimintaelokuvaa. Siinä paukutellaan, tässä pohditaan ja tuskaillaan.
Wallanderin maailmaan on helppo samaistua, löytyyhän se tuosta lahden takaa, eikä poikkea suuresti suomalaisesta arkipäivästä. Krister Henriksson tekee jälleen hyvän ja uskottavan, melankolisen suorituksen Wallanderin kengissä, onhan kyseessä kahdeskymmenes kerta kun hän niihin astuu. Myös muut näyttelijät ovat kotonaan rooleissa, joissa tietty arkipäiväisyys on vain hyvästä. Nina Zanjani jatkaa edelleen ruudun kirkastamista Isabellina.
Vuoto on taattua Wallanderia. Se on elokuvasarjojen Volvo; ei kauhean seksikäs eikä yllättävä, mutta siihen voi luottaa, ja se rullaa eteenpäin tasaista vauhtia alusta loppuun asti. Toimintakohtaukset ovat aina istuneet muuten hiljaiseen ja lakoniseen kokonaisuuteen aavistuksen keinotekoisesti, eikä tämäkään kerta ole poikkeus.
Loppujen lopuksi Vuoto on hyvä tv-elokuva. Ei mitään erikoista, eikä Wallander-sarjan parhaita, mutta kenelläkään Mankellin ystävällä ei pitäisi olla mitään syytä jättää tätä vuokraamon hyllylle.
Gamereactor Suomi