Transformers: Devastation

Transformersit on totuttu viime vuodet näkemään joko elokuvissa Michael Bayn raivostuttavan sekavissa spektaakkeleissa tai sitten High Moon Studiosin suoraviivaisissa mutta laadukkaissa räiskintäpeleissä. Platinum Gamesin hyppääminen lisenssin kimppuun oli yllätys - positiivinen sellainen - onhan japanilainen studio ollut vastuussa monista mainioista toimintaseikkailuista, etunenässä {Bayonetta}, {The Wonderful 101} ja {Metal Gear Rising: Revengeance}.

{Transformers: Devastation}in ulkoasu tekee välittömästi ihastuttavan vaikutuksen. Siinä missä edelliset lisenssit ovat rypeneet 2000-luvun synkeissä robottisukupolvissa, vie Devastation pelaajat aikamatkalle kultaiselle 1980-luvulle. Graafisesti peli on kuin suoraan ensimmäisen Transformers-sukupolven animaatioista ja henkii tätä nostalgiaa täydellä puhurilla. Tältä osalta Devastation onkin upea peli, mutta harmittavasti audiovisuaalisessa toteutuksessa riittää myös kosolti puutteita.

Ääninäyttely ei onneksi lukeudu ongelmakohtiin. Mukana ovat alkuperäiset ääninäyttelijät, ja muun muassa Peter Cullen saa edelleen kylmät kulkemaan selkäpiitä Optimus Primenä ja Frank Welker ärsyttää nasaaliräksyttävänä Megatronina. Ikävä kyllä originaalia tunnaria tai Stan Bushin loistavia leffaraitoja ei kuulla, mutta Vince DiCola tekee muuten laatutyötä kasarihenkisten sähkökitarabiisien kanssa. Ainoa miinuksena samat sävelet toistuvat hieman turhan tiheään, eikä juonen kohokohdissa musiikki ole ihan samalla eeppisellä tasolla tapahtumien kanssa.

{Transformers: Devastation} taistelut ovat mielenkiintoinen yhdistelmä melee-taistelua ja räiskintää. Platinum on tehnyt hyvää työtä yhdistääkseen kulkuneuvoiksi muuttuvien robottien erityispiirteet kiivaaseen rytinään, ja iskusarjoja sekä niiden hurjia päätösliikkeitä on ilo katsella. Taistelumekaniikan syvyys on kuitenkin vähän niin ja näin. Periaatteessa liikkeitä ja aseita on riittävästi, mutta selkeästi parhaimmat iskut oppii nopeasti ja pian ne dominoivat lähes jokaista taistelua. Väistöt, torjunnat ja vastaliikkeet vaativat harjoittelua, mutta on paljon helpompaa vain iskeä kiihdytysliikkeitä, karata vihollisen ulottumattomille ja toistaa kaavaa. Lisäksi tuliaseissa ei ole sellaista painoa ja tunnelmaa mitä toivoisi.

Devastation ei ole mitenkään häkellyttävän pitkä peli tarinansa osalta ja sen pyyheltää normaalilla vaikeustasolla läpi viidessä tunnissa ohittamalla keräilyt ja sivutehtäviä sisältävät portaalit. Juonellisesti pelin anti on parhaimmillaankin vain kohtalainen, mutta siihen mahtuu runsaasti taisteluita ikimuistoisten Autobot ja Decepticon -hahmojen välillä. Tarinaa enemmän silmiin pistää kiirehdityn tuntuinen kenttäsuunnittelu ja pelimaailma. Ne tuntuvat vanhanaikaisilta joukolta suoraviivaisia putkia ja aukioita. Ympäristöjen staattisuus syö auttamatta osan peli-ilosta, vaikka mukaan yritetään heittää välillä mausteita erilaisilla kuvakulmilla. Harmittavasti pelin kamera pysyy mukana perustaistelussakin vain juuri ja juuri, joten yllättävät muutokset tuppaavat aiheuttamaan enemmän harmia kuin hyötyä.

Uudelleenpelattavuutta on onneksi tarjolla yllättävän runsaasti. Pelattavana on viisi Autobotia (Optimus Prime, Grimlock, Bumblebee, Wheeljack ja Sideswipe), joilla on kaikilla hivenen erilaiset taistelutyylit ja hahmokehityksensä. Yhden pelikerran aikana tulee väistämättä käytettyä vain paria hahmoa, joten toiselle kierrokselle lähtee varsin mielellään. Aseita pystyy lisäksi yhdistelemään, joten niihin saa koko ajan pistettyä lisää potkua. Se onkin lähes pakollista, sillä vastustajien koventuessa vanhoilla tuliluikuilla ja tapparoilla ei saa mitään aikaan, saati sitten korkeammilla vaikeustasoilla. Mukavan syvällisen hahmonkehityksen lisäksi peli tarjoaa haastetehtäviä, jotka avautuvat tarinaa pelatessa. Niitä on mukana yhteensä 50 kipaletta, joissa on juonen ohella monista japanilaisista toimintapeleistä tuttu SS-rankkijärjestelmä. Niin ja toki sitä kerättävää moskaakin on kentissä runsaasti, mutta rehellisesti sanottuna ne tuntuivat kovin väkinäisiltä taistellessa koko maapallon kohtalosta jättiläisrobotteja vastaan.

{Transformers: Devastation} tekee monia asioita oikein. Pelin ulkoasu on järjettömän charmikas, eikä se turhia pitele kädestä kiinni, vaan pakottaa pelaajan opettelemaan parhaat hahmonkehityksen ja taistelun jekut itse. Siitä on hyvistä puolista huolimatta aistittavissa myös tietynlaista kaavamaisuutta. Se tuo mieleen esimerkiksi Omega Forcen tavan kääntää Dynasty Warriors eri muotteihin. Vähän samaan tapaan Platinum Games on saanut käyttöönsä Transformers-lisenssin, valjastanut siihen joukon tervetulleita ideoita, mutta kehitysaika ja resurssit eivät selvästi ole sallinut huippupelin kasaamista. Tuloksena on näin ollen vain ihan mallikas teos, joka kyllä iskee erityisesti 1980-luvun robottisotaa muisteleville ikinuorille. Tästä voisi olla hyvä jatkaa, joten toivottavasti Platina-Transformerssit saavat vielä jatkoa isommalla sijoituksella avustettuna. Heikosta seiskasta johtuen Devastation on kuitenkin peli, jota kannattaa testata ennen hankintaa.