Gamereactor

Gamereactor
Arviot
The Sims 3 Console

The Sims 3

The Sims on viimeisen kymmenen vuoden aikana muodostunut käsitteeksi, ja simien virtuaaliarki on PC:llä viihdyttänyt miljoonia pelaajia. Nyt reilun vuodentakainen kolmas osa avautuu kokonaan uudelle yleisölle konsoliversioiden muodossa.

Peruskonsepti ammentaa pelien muinaisuudesta. Jo vuonna 1985 julkaistiin Little Computer People, jossa seurailtiin yhden hepun eloa pienessä kaksiulotteisessa talossaan. {The Sims 3} tapahtuu luonnollisesti myös kolmannessa ulottuvuudessa, ja siinä talouteen voi kuulua jopa kuusi jäsentä, joilla kaikilla on omat mieltymyksensä, toiveensa ja taitonsa.

Taloutta ei tietenkään ole ilman taloa, ja näitä pelissä tarjoillaan eri hintaluokissa. Luonnollisesti nämä tulee myös sisustaa niillä moninaisilla asioilla, mitä simi vaatii elääkseen onnellisena.

Sekä rakentaminen että sisustaminen on toteutettu kiitettävällä yksityiskohtaisuuden tasolla, ja materiaalien ja värien kanssa voi säätää sydämensä kyllyyteen asti. Aivan {Little Big Planet} -henkistä vääntelyä ei kuitenkaan ole luvassa, simien arjen ollessa (hieman) lähempänä todellisuutta.

Onni kumpuaa materian lisäksi myös muista arvoista, ja täyttymys saavutetaan kuuden mittarin kautta. Nälkä, sosialisointi, energia, hygienia, huvitus ja rakko määrittelevät keskiarvon, jonka mukaisesti simin naama vääntyy suuntaan taikka toiseen.

Nämä virtuaali-ihmiset elävät täysiä elinkaaria, joiden aikana he oppivat asioita, heilastelevat, käyvät koulussa tai töissä, harrastavat, saavat jälkikasvua, tutkivat kotikaupunkiaan ja vanhenevat. Kyseessä onkin siis kaiken kaikkiaan kattava simulaatio, moderni nukkekoti, jossa luoda omia menestystarinoitaan.

Luonnollisestikin tämä on se perinteinen luenta pelistä, joka tarjoaa jokaiselle tilaisuuden leikkiä oikukasta jumalaa. Pienten virtuaali-ihmisten onnellisuus on tietysti omalla tavallaan tyydyttävää, mutta jo sarjan alusta asti pelaajat alkoivat luoda mitä sadistisimpia skenaarioita, joilla näitä kiusata.

Talot vailla vessoja tai ovia, tulenarat mörskät ilman vesiputkia; nämä keksinnöt ovat synnyttäneet loputtoman määrän kovin väärällä tavalla hauskoja Youtube-videoita ja tuoneet mustaa huumoria pelaajien elämään.

Simeistä voi myös tehdä heti alusta asti dramaattisilla tavoilla luonnevikaisia. Mikäs sen hauskempaa kuin ylidramaattinen, helposti raivostuva, hajamielinen, sottaisa kleptomaani, jonka pitäisi jotenkin toimia suurperheen päänä ja edistää uraansa lähikaupan myyjänä?

{The Sims 3} näyttää PlayStationilla paljolti samalta kuin PC:lläkin. Yleistä ilmettä voisi luonnehtia "kivaksi". Mikään ei satu silmiin, värit ovat harmonisia ainakin ennen kuin pelaaja niihin puuttuu, ja ihmiset ovat hauskan näköisiä. Kaikki on vaan jotenkin hauskaa, mukavaa ja värikästä.

Musiikkipuoli noudattelee samanlaista easy listening -linjaa, joka ei juurikaan jää mieleen, muttei myöskään käy hermoille. Peli myös lainailee fiiliksiä nykypäivän hiteistä, sovittaen ne toki uudestaan simien puhumalle siansaksalle. Muuten äänimaailmaan toivoisi ehkä hieman enemmän eloa.

Erot PC-versioon nousevat lähinnä ohjauksesta. PS3-ohjain soveltuu ehkä yllättävänkin hyvin jumalanleikkimiseen, joskin rakennusosuudet muistuttavat siitä, miksi arkkitehdit eivät ole vielä vaihtaneet tietokoneitaan konsoleihin. Tateilla on astetta työläämpää vääntää seiniä paikalleen, ja virheet maksavat simeille rahaa. Tämä ei rohkaise pelaajaa toteuttamaan suuria arkkitehtonisia fantasioitaan.

Toinen valituksen aihe on PC-versiosta valitettavasti kopioitu ominaisuus, jossa työpaikkojen ja koulujen sisälle ei pysty näkemään. Tämä latistaa suuren osan yksittäisen simin päivästä talon julkisivun tuijotteluun. Suuressa perheessä voi tietysti aina pitää jonkun kotona pyörimässä, mutta simien edesottamuksia työelämässä olisi kieltämättä hauska pystyä seuraamaan. PC:llähän puutteeseen jo puututtiin Unelmaduuni-lisäosassa.

Näistä kauneusvirheistä huolimatta {The Sims 3} on todella monipuolinen kokonaisuus, johon voi uppoutua säätämään ja näpertämään pitkäksikin aikaa. Siihen voi myös ottaa kevyemmän lähestymistavan uusien Karma-voimien avulla ja käyttää sitä eräänlaisena interaktiivisena saippuaoopperana, jossa surrealistiset tarinat seuraavat toisiaan. Tämä laaja mukautumiskyky tekee siitä kannattavan investoinnin, jonka pariin voi aina palata jonkin uuden idean ajamana, uudestaan ja uudestaan.

08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Monipuolisuus, uudelleenpelattavuus, huumori
-
Ohjauksen ajoittainen kömpelyys, latausajat, "suljetut" työpaikat