The Iceman

Peleissä palkkatappajan työ esitetään, jos nyt ei hohdokkaana niin ainakin kiehtovana. Oikean elämän Hitman Richard Kuklinskin epäillään tappaneen 20 vuotta kestäneen uransa aikana yli 100 ihmistä. Samaan aikaan hänen vaimonsa ja kaksi tytärtä eivät tienneet mitään perheenpään kaksoiselämästä. Toisin kuin peleissä, tämän agentti 47:n elämä ei ainakaan lopulta ollut kovin hohdokasta.

Pornoelokuvien dubbaajana työskentelevä Kuklinski (Michael Shannon) vie treffeille tulevan vaimonsa Deborahin (Winona Ryder) ilmoittaen työskentelevänsä Disneyllä. Tarkoituksena on kai ollut havainnollistaa, että mies eli vahvasti kaksoiselämää alusta asti. Aikuisviihdepulju kuitenkin suljetaan ja vastikään perheen perustanut Richard jää työttömäksi. Kaikenlaisiin hämärähommiin sotkeutunut työnantaja Roy Demeo (Ray Liotta) tarjoaa uudenlaisia rahakkaita toimeksiantoja. Kuklinski ottaa lyhyen empimisen jälkeen tarjouksen vastaan viettäen seuraavat 20 vuotta ammattimaisena palkkatappajana. Ainakin katsojalle on alusta asti selvää, että moinen ammatti yhdessä vakaan perhe-elämän kanssa päättyy huonosti. Tosielämän Hitmanin olisi kannattanut ottaa oppia agentti 47:stä ja pysyä sinkkuna.

Michael Shannonin roolisuoritus alleviivaa läpitunkevaa kylmyyttä. Tapot ovat työasioita, joten homma hoidetaan nopeasti ja siististi turhia puheita kuuntelematta. Yksi poikkeus tähän sääntöön nähdään, mikä on antanut tekijöille luontevan tilaisuuden valottaa Kuklinskin lapsuutta. Kovallakin kundilla on rajansa, ja tällä Hitmanillä raja kulki naisten ja lasten kohtelussa. Elokuvan edetessä katsojan kokema ahdistus kasvaa samassa suhteessa kuin Kuklinskin tuska, mikä on loistava suoritus ohjaajalta tarinankerronnallisessa mielessä. Leffa vilisee tuttuja näyttelijöitä, mutta heistä mieleen jää lähinnä vaimo Deborah. Emäntäkin on harmillisen yksiulotteinen ja naiivi: vaimolle ei ole mitään merkitystä, mitä tehden mies tuo rahaa taloon, kunhan tämä vain takaa perheelle hulppean elintason.

Kovin kummoisia toimintakohtauksia ei elokuvassa ole, mutta siitä huolimatta jännitystä riittää yllin kyllin. Ahdistavuus luodaan tiukkojen katsekontaktien ja häikäilemättömän toiminnan yhdistelmänä. Väkivallalla ei mässäillä, koska tarkoitus on havainnollistaa toiminnan tehokkuutta. Yleensä tällaisissa elokuvissa ohjaaja ei uskalla luottaa kuvalliseen ilmaisuun, jolloin musiikki pomppaa avainkohtauksissa silmille vetäen punakynällä viimeisen alleviivauksen. The Icemanissa ei tällaista tapahdu, mikä on erittäin toimiva ratkaisu. Mikään ei ole niin ahdistavaa kuin sekunnissa suoritetun murhan jälkeen kaikessa rauhassa paikalta poistuva mies täyden hiljaisuuden vallitessa.

Lisämateriaaleja ei ole. Tämä on suuri sääli, koska todellisuuteen pohjautuvassa elokuvassa jos missä olisi kaivannut rinnastuksia oikean historian kanssa. Ehkä tekijät eivät saaneet houkuteltua asianosaisia kameran eteen. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta The Iceman on erittäin suositeltava katsomiskokemus. Kannattaa kuitenkin varautua ahdistumaan näkemästään.