Splinter Cell: Blacklist

CNN pärähtää ruutuun. Uutisankkuri puhuu vakavasti Irakin miehityksestä oikeiden uutiskuvien kera. Välissä vilahtaa tarina henkisesti järkkyneestä amerikkalaissotilaasta, joka syyllistyi harkittuun siviilien joukkomurhaan. Kuvat öljynporauskentistä leikkaavat partioivien sotilaiden kuviin. Uutisten päältä voi juuri ja juuri erottaa elektronisesti vääristetyn äänen, joka puhuu selvästi inhoavaan sävyyn. Ja kun ääni feidautuu, uutisankkurin silmät muuttuvat valkoisiksi ja sanat "we are the engineers" piirtyvät ruudulle. Mitä ihmettä?

Amerikkalaisten maailmanpoliisimentaliteetti on jälleen puraisemassa näitä nilkasta, sillä uhkakuvissa muhii nyt aivan uusi joukko radikaaleja terroristeja. Sam Fisher matkustaa uudelleenrakennetussa Hercules-lentokoneessa ja huokaa videolle. Kokenut agentti tietää, että video tietää lisää raskasta työtä vihollisten lomassa pimeänäkölasit silmillä.

Videon takana oleva ryhmä kutsuu itseään "insinööreiksi", mutta nyt ei puhuta mukavista sedistä, joiden ainoa pahe on kovasti kolottava kahvihammas. Ryhmän agendassa on isojen poikien pommeja ja kemiallisia joukkotuhoaseita. Amerikan Yhdysvallat ottavat tuntumaa näihin omakohtaisesti, kun Guamin saarella oleva sotilastukikohta pajautetaan tuonpuoleiseen. Presidentti vastaa pommitukseen perustamalla Fourth Echelonin, antiterrorismiryhmän, jonka peräsimeen kaiken kokenut Sam värvätään. {Splinter Cell: Blacklist}issä vanha vakoojakettu toimii siis oman ryhmänsä johtajana, mutta ei jätä kenttätyötä taakseen.

Bengasi, kaupunki josta Libyan kansannousu alkoi vuonna 2011.

Pariisissa esitellyssä demossa Sam Fisherin oli seurattava vanhan "ystävän" jälkiä, kun tämä oli yllättäen antautunut Bengasissa, Libyassa toimivan CIA-haaran käsiin. Alkuunsa tiedot johtavat Samin harhaan. Visiitti hylättyyn toimistorakennukseen vetää vesiperän, ja välinäytöksessä seinille heijastetaan useita tiedonjyviä tuttuun {Conviction}-tyyliin. Visuaalisesti jippo on tehokas ja luo jännittävän dynamiikan kuvaan, mutta äkkiseltään en voi olla pohtimatta, pystyykö Sam "näkemään" näin monia yksityiskohtia vai onko kyse enemmänkin vain pelaajan johdattelusta. Joka tapauksessa Samin kontrolleihin tarttuessani tuntuma on heti aiempaa ketterämpi. Siinä missä Convictionissa ohjaus oli hivenen raskaampaa, on liikkeissä nyt virtaa. Animaatiot ovat selvästi sujuvampia. Tätä demonstroi erityisesti "takedown in motion" -lähitaistelusysteemi, jota on kehitetty entistä pidemmälle. Yhden vihollisen kukistaminen laukaisee mahdollisuuden surmata useita vihollisia samalla kertaa. Sam voi esimerkiksi merkitä kolme vihollista, hyökätä ensimmäisen kimppuun ja saumattomasti jatkaa liikettä ampumalla perään kaksi muuta vihollista. Paperilla systeemi ei välttämättä kuulosta hurjan jännittävältä, mutta se toimii loistavasti arabikaupungin katoilla aseistautuneita vihollisia vastaan ja tuntuu raikkaalta tuulahdukselta sarjaan.

Toiminta on nopeaa ja erittäin sulavaa.

Yhtälöön on lisättävä sekin, että Ubisoft haluaa nyt palkita ponnisteluista. Niinpä joka kerta, kun vihollinen putoaa maihin, Sampan tilille ropisee rahaa. Palkintosysteemi kattaa paitsi kampanjan myös co-opin ja moninpelin (jossa Spy vs Mercs on jälleen mukana). Rahalla voi ostaa päivitysosia aseisiin - esimerkiksi äänenvaimentimia, lasertähtäimiä ja lippaita. Myös uusia asusteita ja pimeänäkölaseja tulee saataville. Hercules-lentokonetta, joka pelissä kantaa nimeä Paladin, voi puolestaan parannella ostamalla siihen uuden tutkan tai muita lisävarusteita. Myös nämä vaikuttavat peliin. Tutkasta tulee HUD-näyttö, kun Sam on kenttätehtävissä, ja suurempi tavaratila antaa mahdollisuuden hankkia laajemmin erilaisia aseita ja tarvikkeita.

Sam Fisher voi turvautua myös ihmiskilpeen, jos tilanne käy tukalaksi.

Sam ei tietenkään ole yksin, vaan on kasannut joukon spesialisteja avukseen. Mukana on esimerkiksi aina niin näpsäkkä Anna Grimsdottir, mutta myös uusia kasvoja tulee vastaan. Tehtävien välillä on mahdollista käyskennellä Paladinissa, haastella tiimiläisille ja jopa hankkia muutamia sivutehtäviä, jotka sitten ilmestyvät tehtävähubiin. Asetelma ja radiolähettimellä saatavat tehtävät tuovat erehdyttävästi mieleen Shepardin roolin {Mass Effect} -peleissä - ja jopa Solid Snaken finaalin {Metal Gear Solid 4}:ssä.

<newpage>

Mutta palataanpa Bengasiin, jossa Sam on löytänyt lähteensä läheisestä vankilasta. Kuulusteluhuoneen peiliseinän toisella puolella istuu Kobin, asekauppias, joka Convictionissa esitti surmanneensa Samin tyttären. Tilanne alkaa näyttää Kobinin kannalta jo huolestuttavalta, kun tällä on jalat saavissa ja johtimet nänneissä. Kolmella napinpainalluksella Sam kuitenkin syöksyy lasin läpi, tainnuttaa lähimmän vartijan ja ampuu kylmäksi kaksi muuta. Kohtaamiset vihollisen kanssa ovat huomattavan nopeita. Ohjaaja Patrick Reddington uskoo pelin tyylin istuvan optimisuorituksia hakeville Splinter Cell -pelaajille.

"Meillä on kolme eri näkemystä pelaajista: Yhdessä ääripäässä on haamu, joka käyttää kaiken energiansa hiippailemiseen ja pyrkii olemaan koskematta vihollisiin tai ampumatta laukauksia. Tämän vastakohta on hyökkääjä, joka haastaa vihollisjoukot suoraviivaisesti. Silti valtaosa ääripäiden välillä yhdistelee vaihtoehtojaan, odottaa varjoissa oikeaa hetkeä ja hyökkää sitten äänettömästi - kuin pantteri. Olemme löytäneet tavan palkita näitä kaikkia pelaajatyyppejä", Reddington sanoi ja näytti kuinka pisteet jakautuvat kolmeen kategoriaan tehtävän päätteeksi.

Niinpä niin, kolme eri mittaria täyttyy pisteistä, ja mikäli Bengasin-tehtävästä voi mitään päätellä, varovaista hiippailua rikotaan täysiverisillä toimintakohtauksilla. Rytmitykseltään peli muistuttaa {Ghost Recon: Future Soldier}ia.

Sulavista lopetuksista huolimatta varovaisuuttakaan ei ole unohdettu.

Seuraavaksi pelissä hypättiin vähän matkaa tulevaisuuteen, noin puoliväliin tarinaa, jossa Sampan tehtävänä on pysäyttää paikallinen terroristisolu Lontoon keskikaupungissa. Näkymä avautuu synkälle teollisuusalueelle, ja Fisherin laseissa pimeydestä korostuvat lähinnä tarkka-ampujien lasertähtäimet.

Ennen joka tehtävää pelaaja pääsee valitsemaan varustuksensa ja ostamaan päivityksiä, joista tähän tehtävään valitsin uuden varsijousen ja sähkönuolet. Kun ensimmäinen vartija saa sähköshokista sydämeen, palaan mielessäni vuosikymmenen taa ensimmäisiin kokemuksiini Splinter Cellin parissa. Tehtävä on nimittäin niin puhtaasti klassista Splinter Celliä puitteineen päivineen. Nurkissa kyyristellään lähes 90 prosenttia ajasta, ja korvanapista kuuluvat ohjeet erityisesti varoittavat paljastumasta, koska muuten voi heittää hyvästit paikantimen asennukselle pakuun, joka on lastattu hermokaasulla. Ero liukkaammin liikkuvan Libyan kentän ja Lontoon tehtävän välillä on selvä, ja siihen on syy.

Lontoon tehtävä tarjosi jyrkän kontrastin Libyaan verrattuna.

Alkuperäisen trilogian loputtua 2005 Ubisoft on käynyt Sam Fisherin hillopurkilla useammin kuin kerran. Ensin {Double Agent}issa, jossa murha ja terrorismi tulivat osaksi Sampan arkea, ja myöhemmin Convictionissa, jossa miehestä leivottiin lainsuojaton ja kostonhimoinen "Jack Bauer". Conviction oli vedenjakaja, ja moni ihmetteli, oliko se hiippailu- vai toimintapeli. Tämän erottelun tuottaja Andrew Wilson haluaa haudata.

"Jotkut todella pitivät Convictionista, jotkut ovat vanhempien Splinter Cellien faneja. Haluaisimme tehdä Splinter Cell -pelin, josta kaikki voivat nauttia", Wilson summasi.

Kehittäjien luottamusta uhkuvat sanat eivät ainakaan vähennä odotuksia peliä kohtaan, ja Ubisoft on itse asiassa perustanut uuden studion Torontoon, jossa kehitystä viedään eteenpäin. Knoppitietona mainittakoon, että studiota johtaa {Assassin's Creed}in tuottanut Jade Raymond. Toisaalta takaiskuna sarjan veteraaninäyttelijä Michael Ironside ei enää mahdu mukaan. Näyttelijäsuoritukset tehdään nyt uudella motion capture -tekniikalla, jossa äänet, kasvot ja animaatiot purkitetaan samalla kertaa. Blacklistiä kannattaa joka tapauksessa pitää silmällä, ja pelistä kuultaneen vielä paljon lisää ennen elokuun 22. päivän julkaisua.