Sony ULT Tower 9AC
Sonyn iso bilekaiutin pistää tantereen tömisemään ja jalat liikkeelle, mutta kokoa sillä on sen verran, ettei sitä ihan joka kissanristiäisiin raaski roudata.

2025 markkinoille jyrännyt ULT TOWER 9AC on Sonyn tuorein lahja isoa ääntä (ja isoa kaiutinta) kaipaaville bilehileille ja bassopäille. 9AC on käyttöaiheiltaan rajallisempi, mutta hinnaltansa huomattavasti huokeampi versio ULT Tower 9:stä. Isoimpina muutoksina kaksoisolentoonsa verrattuna 9AC vaatii siis virtapistokkeen toimiakseen, mutta vastapainona hinnasta putoaa useampi satanen sisällön pysyessä muuten yhtä laadukkaana. Megalomaanisella basarilla varustellusta tornikaiuttimesta lähteekin ääntä (varsinkin matalaa) niin paljon ja niin hyvällä laadulla, että kuuntelijan jalat lähtevät väkisinkin liikkeelle. Joskin niin saattaa lähteä myös naapureiden. Nimittäin valituksia kirjoittamaan.
Mistään matkakajarista ei siis ole kysymys. 28,5 kilon ja miltei metrin korkuista massiivista mötikkää ei (pohjassa sijaitsevista pyöristä huolimatta) ihan joka tilaisuudeen viitsi kärrätä, mutta se on omiaan juhliin, mökkiviikonlopuille ja kotioloihin. Kerrostalossa majaileville äänenvoimakkuus ja basson pörisevyys voi aiheuttaa tosin melkoisia konflikteja. Erinomainen äänenlaatu mahdollistaa kuitenkin myös maltillisemmalla volalla musiikista nauttimisen, vaikkei mölötin silloin täyteen loistoonsa pääsekään. Ulkotilaisuuksiin 9AC ei valitettavasti oikein sovellu virtapistokepakon vuoksi. Jatkoroikalla toimintasädettä saa toki pidennettyä, mutta kaiuttimella ei myöskään ole lainkaan säänkestävyysominaisuuksia.
Kaiuttimen sisätiloissa jyrisee 3-suuntainen Bass reflex -systeemi. Systeemissä on yhteensä 7 kaiutinelementtiä: 320x320 mm bassowoofferi, kaksi 120 mm halkaisijan keskitaajuusyksikköä, kaksi 50 mm etutweetteriä, eli diskanttielementtiä, sekä kaksi 40 mm takatweetteriä. Yksiköt on sijoiteltu eri puolille kaiutinta niin, että Sony mainostaa laitteen tarjoavan 360 asteen äänen. Laadukas rauta soi hyvin ja tarkasti kaikilla taajuuksilla ja äänenvoimakkuutta saa kääntää niin kovalle, että ennemmin säröilee ikkunat kuin ääni. Taajuusalue kattaa perinteisen 20 Hz - 20 kHz välin. Aivan konsertteja kaiuttimella ei soiteta, mutta kaikkeen pienempään tarkoitukseen mökä riittää ja äänenlaatu on mainiota. Joskin muotonsa vuoksi kaituin sylkee ääntä hieman epätasaisesti ja optimi äänenlaatu saavutetaan ainoastaan kaiuttimen edessä. 360 asteen äänikokemus -ominaisuudesta huolimatta kuuntelukulman tarvitsee siis olla oikea, eikä mitään todellista tilaäänikokemusta yhdellä laitteella tietenkään saavuteta. Torneja voi kuitenkin kytkeä useamman yhteen Party Connect -ominaisuudella, jolloin niillä saadaan varmasti kyllä viimeisen päälle hyvä äänikokemus niin juhliin kuin kotiteatteriinkin.
Äänilähteen saa kiinni langattomasti Bluetoothin välityksellä, wanhalla kunnon 3,5 mm AUX piuhalla tai vaihtoehtoisesti USB-A portin kautta. USB kolon kautta voi myös latailla muita laitteita, jossei muuta paikkaa niille satu keksimään. Kaiuttimessa on lisäksi optinen liitäntä, jolla sen saa kiinni televisioon ja TV Sound booster -tilan ollessa kytkettynä laite tukee ja vahvistaa telkkarin ääniä mukavasti. Sound booster antaakin elokuvien katseluun vallan mainion äänenlaatuparannuksen, sekä massiivisen bassobuustin pelkästään TV:n omiin kajareihin verrattuna. Jokaiselle eri lähteelle on oma nappulansa, joten vaihtelu on helppoa ja selkeää. Kaikki säätönamiskat sijaitsevat vempaimen päällä siististi aseteltuna. Säätimet ovat intuitiiviset ja helpot, joten hölmöimmätkin saavat laitteen varmasti käyttökuntoon.
Kaiuttimen päällä kököttää myös kaksi 6,3 mm audioliitäntää kahdelle mikrofonille tai yhdelle mikille, sekä sähkökitaralle. Mikkiliitännän herkkyys on 14mV ja impedanssi 10 k ohmia ja kitaraoption ollessa kytkettynä toisen liitännän herkkyys heilahtaa 300 mV:hen ja impedanssi 500 k ohmiin. Yhdessä optisen kytkennän kanssa mikkipaikat mahdollistavat esim. omat karaokeiltamat. Laite on kuitenkin suunniteltu toimimaan optimaalisesti Applella, jonka seurauksena Androidilla käytettäessä Bluetoothissa ilmenee pientä viivettä. Tämä saattaa aiheuttaa pikkuruisen pientä synkronisaatio-ongelmaa karaokekarkeloissa. Muuten laite toimii Apple-optimoinnista huolimatta vallan mainiosti myös Androidilla.
Oletusarvoisena ääniprofiilina kaiutin käyttää Sonyn ULT-äänitilaa, joka antaa sisälmyksiä tärisyttävän basson. Valmiita ULT profiileita on kaksi ja lisäksi kolmanteen profiiliin äänialueita voi säädellä Sony Sound Connect sovelluksella mieleisekseen. Jos oletusarvoinen överibasso siis tuntuu liian jytinältä tai naapureita alkaa liikaa ketuttamaan, saa ääniskaalaa säädettyä naapuriystävällisemmäksi. Sovelluksen EQ onkin ULT Towerin kohdalla lähes pakollinen ominaisuus, jos sitä mielii käyttää vähänkään pienemmissä sisätiloissa, sillä huoneistossa oletus bassotaso on aivan liikaa ja äänet poukkoilevat seinistä kuin pallot pingiskisoissa. Profiileiden vaihtoon on oma ULT nappulansa kaiuttimen katolla. Sony Sound Connectilla voi lisäksi myös säädellä kaiuttimen valoshow'ta, vaihdella biisiä, sekä leikkiä wannabe DJ:tä ja lisäillä raitoihin jos jonkinmoisia (joskin melko turhia) efektejä ja ääniä lennosta.
Langattomaan yhteyteen laite käyttää Bluetooth 5.3 versiota ja tukee SBC ja AAC:n lisäksi LDAC koodekkia, joka mahdollistaa korkeatasoisen audion toistamisen. Yhteys pelittää ongelmitta ja yhdistaminen, sekä uudelleenparittaminen on vaivatonta.
Kaiken kaikkiaan ULT Tower 9AC on laadukas ja tehokas kajari, jonka sisälmyksissä riittää hintaan nähden kiitettävästi jerkkua. Äänenlaatu ja varsinkin matalat taajuudeet iskevät kovaa ja tarkasti. Monelle se voi kuitenkin olla kokonsa vuoksi liikaa ja varsinkaan kerrostalossa asuvat eivät pääse kaiuttimen täydestä loistosta nauttimaan. Jos kuitenkin järkkäilee vaikkapa Ecstatic dance -tapahtumia tai juhlia, niin laitteella pystyttää kyllä enemmän kuin kelvolliset bileet ja ääni riittää täyttämään isonkin tilan. Käyttöaiheita rajoittaa kuitenkin virtajohdon tarve, sillä kaiutin olisi massiivisen bassonsa kanssa parhaillaan ulkoilmassa. 9AC siis toimittaa laadukasta ääntä säästöhintaan, mutta melkoisen rajallisiin tarkoituksiin. Valtaosalle riittänee maltillisempi äänen määrä ja ne, jotka oikeasti isoa ääntä halajavat ja tarvitsevat, luultavasti haluavat sijoittaa sen pari sataa euroa enemmän vaikkapa laitteen langattomaan kaksoisolentoon, eli ULT Tower 9:n, jonka ei tarvitse olla töpselin päässä toimiakseen. Joskin hinnan noustessa laadun ja hinnan suhde kärsii melkoisesti.

Gamereactor Suomi