Socom: Special Forces

Sujuva ohjaus, sotilasjohtamisen tunnelma ja painotus verkkopeliin ovat edelleen vahvasti läsnä. Mukana on myös yhteistyötila maksimissaan viidelle pelaajalle sekä tuki 3D-kuvalle ja Moven liikeohjaukselle. Harmillisesti yhteisölliset ominaisuudet eivät ole aivan ajan tasalla, sillä esimerkiksi kaveriporukan kokoaminen samaan peliin on varsin työlästä verrattuna {Call of Duty}yn ja Haloon.

Special Forcesin tarina ei ole mitenkään erikoinen, mutta toisaalta se on poikkeuksellisen hyvin kerrottu. Kaakkois-Aasiassa on kaapattu paljon kuljetuksia viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Paikalle kutsutaan partion verran amerikkalaisia erikoisjoukkoja, joiden tehtävänä on tiedustella tilannetta. Turhia ei jaaritella, sillä toiminta alkaa miltei välittömästi. Tarina mutkistuu hieman matkan varrella, mutta mitään suuria yllätyksiä ei ole luvassa. Henkilöiden välisiä jännitteitä kuvataan pitkin matkaa, mutta teemojen kehittely lopetetaan juuri silloin, kun homma alkaa muuttua kiinnostavaksi. Joka tapauksessa kerronta on hyvää, ja yksinpelin pelaa mielellään ainakin kaksi kertaa. Jälleenpeluuarvo on hyvä asia siksikin, että tarinan loppua pääsee ihastelemaan jo viiden tunnin jälkeen. Mukavana lisänä mainitsen, että koko peli on tekstitetty onnistuneesti suomeksi.

Kolmannen persoonan olan takaa kuvattu ohjaus toimii mallikkaasti tuoden mieleen Electronic Artsin {Army of Two}n ja Ubisoftin {Ghost Recon}in. Lyhyen opettelun jälkeen oma sotilas kyyristyy, ryömii ja suojautuu liukkaasti. Myös Movella ohjaaminen on toimivaa, mutta vaatii paljon ennakkovalmisteluja. Erilaisissa asetuksissa riittää kokeiltavaa, ja mukavien säätöjen löydyttyä tarvitsee vielä opetella se varsinainen pelaaminenkin. Kärsivällisille ja vakaakätisille pelaajille liikeohjaus on kuitenkin erittäin toimiva vaihtoehto.

Pääosan pelistä mukana kulkee kaksi taistelijaparia, joita voi käskeä haluamiinsa asemiin. Tekoälykaverit avaavat tulen vasta partionjohtajan aloitettua taistelun, mikä mahdollistaa huolellisen muodostelmaan asettumisen ennen tulenavausta. Nobelin saajiksi ei kavereista kuitenkaan ole, sillä joskus he jäävät korkeaan polviasentoon suojansa viereen tai ampuvat pitkän sarjan betoniseinään. Kokonaisuus toimii kuitenkin niin hyvin, ettei tällaisista kauneusvirheistä kehtaa juuri valittaa.

Käytettävät aseet ovat vakiokamaa: mukana on rynnäkkökivääreitä, konepistooleita, haulikoita ja niin edelleen. Käytössä tuliluikkuihin avautuu päivityksiä, kuten punapistetähtäintä ja kiväärikranaattia eli "nuubituubia". Jokainen ase näyttää ja tuntuu hieman erilaiselta, mikä rohkaisee kokeilemaan niitä kaikkia.

Kenttäjohtamisen ja kiivaiden tulitaisteluiden lisäksi mukana on varsin paljon hiiviskelyelementtejä. Varjoissa kykkimisosuudet tuovat mieleen Ubisoftin {Splinter Cell}in, ja yllättäen osiot toimivatkin yhtä hyvin kuin Sam Fisherillä pelaisi. Hiipimisosiot eivät ole kovinkaan vaikeita, jolloin niihin ei tarvitse jäädä jumittamaan pitkäksi aikaa. Kärsivällisyyttä vaativa kyttääminen lisää vaikutelmaa erikoisjoukosta, jonka tarkoituksena ei ole juosta eteenpäin pyssyt paukkuen, vaan suorittaa strategisia iskuja vihollisen selustassa.

Graafisesti Special Forces on hieno suoritus. Liikeanimaatiot ja kasvojen eleet ovat todella eläviä tuoden mieleen Uncharted 2:n. Muutenkin Nathan Draken seikkailut tuntuvat olleen innoituksena ulkoasussa, joskaan Socomin viidakkoympäristöt ovat varsin tylsiä verrattuna tiibetiläisiin temppeleihin. Myös 3D-kuvaa tuetaan, mutta sitä ei ollut mahdollista testata arviota varten. Äänimaailma on onnistunut, mutta ei kuitenkaan niin täysi ja vaikuttava kuin olisin odottanut. Tuuli suhisee ja askeleet rahisevat, mutta aseella ampumisesta puuttuu tietynlainen potku. Ääninäyttely on juuri passelia: ei liian innokasta, mutta ei liian tylsistynyttäkään. Musiikki on orkesterivetoista ja ehkä jopa hieman liian päällekäyvää. Joka tapauksessa audiovisuaalisena elämyksenä Special Forces on pätevä ja nautittava kokonaisuus.

Yksinpelin jälkeen on syytä sukeltaa moninpeliin. Yhteistyötilassa maksimissaan viisi pelaajaa suorittaa tehtäviä, joiden kentät ovat yksinpelistä lainattuja. Päätehtävänä saattaa olla esimerkiksi tärkeän upseerin eliminoiminen tai tiedustelutietojen kerääminen. Vaikeustasoa voi muokata, samoin vihollisten määrää. Kavereiden kanssa pelaaminen on hauskaa ja taistelijapareittain fiilistely nostaa yhteenkuuluvuuden tunnetta merkittävästi. Kaikkein parasta olisi ollut mahdollisuus pelata tarinatila yhdessä kavereiden kanssa, mutta kampanjan pelattuaan ymmärtää, miksi tarina toimii pelaajan kannalta parhaiten juuri yksinpelinä. Jaetun ruudun moninpeliä ei ole.

Pitkään Playstationilla pelanneet eivät kuitenkaan osta Socomeita koukuttavan yksinpelin tai antoisan yhteistyötilan vuoksi. He haluavat onnistuneen verkkopelin, koska sillä sarja alun perinkin lanseerattiin. Kilpailulliseen moninpeliin mahtuu maksimissaan 32 pelaajaa kourallisessa erilaisia pelimuotoja. Yksityisen matsin voi tehdä omalle kaveriporukalle, mutta erillistä pelinhakua edeltävää aulaa ei ole. Jos siis haluaa pelata ulkomaalaisia vastaan ystävien kanssa, on heidän yksi kerrallaan kärkyttävä käynnissä olevaan matsiin. Harmillisen usein kaverukset päätyvät vielä eri puolelle ottelua. Matsia edeltävän peliaulan puuttuminen on todella kummallista, koska Socom kuitenkin rohkaisee pelimuodoillaan yhteistyöhön. Onneksi sentään kuulokemikrofonin käyttäminen sujuu varsin moitteettomasti. Pelattavia karttoja on tällä hetkellä vain yhdeksän, mutta niitä tullee tulevaisuudessa lisää.

Moninpelimuodot ovat odotettuja muunnoksia klassikoista, kuten tappomatsi ja lipunryöstö. Mielenkiintoisin on kuitenkin Bomb Squad. Yksi pelaaja nimitetään pommimieheksi, ja hänet tunnistaa kentällä mittavista suojavarusteista. Tämä yksi jamppa kestää luotien rankaisua todella pitkään, mutta kuolematon ei hänkään ole. Vain pommimies voi operoida kohteen kanssa, joten muun joukkueen on syytä suojata erikoismiestään kaikin keinoin. Pelimuoto innostaa tiukkaan tiimityöhön, mutta näin alkuvaiheessa suurin osa pelaajista vain ryntäilee ristiin rastiin tappoja keräillen. Ajan kanssa tilanne mitä ilmeisimmin tasoittuu. {Call of Duty}sta tuttuja tappoputkipalkintoja ei varsinaisesti ole, mutta tavoitteiden suorittamisesta saa käyttöönsä kivoja lisämausteita, joilla saa tiputettua rautaa taivaalta vihujen kiusaksi. Pelaajan suurin uhka on kuitenkin edelleen toinen pelaaja kivääreineen ja kranaatteineen, joten ilmaiskut eivät missään vaiheessa hallitse otteluita.

Suurimmat murheet verkkopelissä ovat ne samat kuin muissakin suosituissa räiskinnöissä viimeisen viiden vuoden aikana. Välillä kranaattien viskonta kohottaa verenpainetta ja varsinkin lähitaisteluveitsi on ärsyttävä. Jos losotan rynnäkkökiväärillä kuulaa kaverin rintaan ja hän huitaisee luotiliiviäni nopeasti taskuveitsellä, videopelisääntöjen mukaan puukkojunkkari voittaa. Lähitaisteluhyökkäys on kuitenkin varsin hidas ja myös omia voi ampua, joten ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi teräaseet ja pienräjähteet eivät muodostu. Myös suoraan kiikarikiväärillä oman joukon syntymispaikalle ampuvia valopäitä esiintyy ajoittain.

Zipperin {MAG} nimesi jokaisen matsin alussa erilliset johtajat ryhmille, joukkueille ja koko osastolle. Sama voisi toimia yhteistyöhön innostavassa Socomissakin. Selkeästi nimitetyt johtajat pystyisivät ainakin hieman koordinoimaan toimintaa, vaikkei joukko olisikaan toisilleen ennalta tuttu kaveriporukka. Yhteen pelaamiseen kannustetaan myös mahdollisuudella perustaa oma klaani pelin sisällä. Jäsenten maksimi näyttää olevan tällä hetkellä 64. Klaanitoimintojen lopullista toimivuutta ei ollut mahdollista testata arviota varten. Veikkaan kuitenkin Socomin yhteistyöominaisuuksien kehittyvän vielä julkaisun jälkeenkin, sillä juuri näin tapahtui myös {MAG}issä.

{Socom: Special Forces} on varmasti yksi kuluvan vuoden kovimmista moninpelijulkaisuista. Yksinpelin kokee mielellään, ja aseiden päivittäminen innostaa pelaamaan tarinan vähintään kaksi kertaa. Yhteistyötila viidelle hengelle on oiva tapa kohottaa toverihenkeä. Kilpailullisessa moninpelissä on vielä puutteita varsinkin yhteisöominaisuuksien osalta, mutta niitä epäilemättä hiotaan vielä julkaisun jälkeen. Graafinen anti on erittäin pätevää, ja äänimaailma on tilanteen tasalla. Jokaisen sotilas- ja moninpeliräiskinnöistä pitävän Playstation-pelaajan kannattaa katsastaa Special Forces.