Sniper: Ghost Warrior 2

Puolalaisen City Interactiven ensimmäinen Sniper -peli oli melkoinen puskista ammuttu yllätys. Noin kolmisen miljoonan myydyn kappaleen turvin studio saattoi kasvattaa kokoaan ja päivittää pelimoottorin moderniksi Cryengine 3-pohjaiseksi. Kakkososassa näkyy pelin kasvanut skaala mutta myös kehittäjän kokemattomuus hyvästä yrityksestä huolimatta.

Jos komitea pistettäisiin kirjoittamaan juoni modernille sotilastoimintapelille, {Sniper: Ghost Warrior 2}:n vastaava olisi lähellä loppumietintöä. Umpiperinteinen varastettuja bioaseita ja terroristeja vilisevä tarina ei omaperäisyydellä päänuppia vaivaa. Lisäksi henkilöt pelaajan ohjastama Cole Anderson mukaan lukien jäävät lähestulkoon kokonaan esittelemättä. Jokainen muistuttaa ääninäyttelyä myöten samasta muotista valettua perussolttua, ja on melko selvää, ettei juonen takia tätä peliä pelaa kukaan. Puhtaasti tarkka-ampujan roolia käsittelevä peli vie viidakosta Sarajevon tuhoutuneeseen kaupunkiin ja lopulta vuoristoon. Putki on harmillisen kapea, ja Andersonia talutetaan kädestä lähes keskeytyksettä pelin alusta loppuun saakka.

Cryenginen ansiosta ihan perusnätissä ympäristössä huseerataan siis piilossa puskasta toiseen. Ihan ykkösosan eturintama-räiskintään ei onneksi erehdytä, mutta realismi on vielä varsin kaukana toteutuksesta. Peli mallintaa tuulen ja luodin putoamisen kaltaisia asioita, mutta hieman pöhkösti. Kaksi ensimmäistä vaikeustasoa näyttää ampujalle parin sekunnin jälkeen punaisen pisteen, joka ottaa huomioon elementtien vaikutuksen luodin lentorataan. Kun siihen tähtää, osuu aina (ellei pahis satu juuri kumartumaan).

Vaikeimmalla vaikeustasolla tuulen ja etäisyyden päätteleminen taas käy niin vaikeaksi, että aggressiivinen vihollinen käy heti päälle, kun ensimmäisen laukauksen jälkeen hakee vielä jyvää kohdalleen. Viimeinen osuminen palkitaan kamera-ajolla ja hidastuksella luodin kiitäessä kohti kiiltävää päänuppia. Viimevuotisen toista maailmansotaa kuvaavan {Sniper Elite V2}:n kaltaiseen gorefestivaaliin ja sisäelinpanoraamaan ei mennä, mutta kyllä Sniper 2:n toteutustakin katselee mieluusti pienenä palkintona.

Matkalla toistetaan kolmea kohtaustyyppiä. Ensimmäisessä Cole kulkee tähystäjän mukana, joka antaa maalit ja polun jota pitkin tallustaa. Polulta ei saa poiketa tai pätkän saa ottaa uusiksi.

Toisessa tyypissä tehtävänä on puhdistaa alue väärällä puolella sotivista. Vapautta on hieman enemmän, mutta tässäkin tapauksessa johtoporras antaa selvät sävelet toimintatavasta. Käytännössä aloitetaan korkealla olevista vastustajan tarkka-ampujista ja tarkkailijoista, sitten alempana olevista, kun muiden päät ovat kääntyneet.

Kolmannessa ja kenties mielenkiintoisimmassa kohtaustyypissä Cole suojaa pientä ryhmää oman puolen taistelijoita kiinteästä asemasta. Ampumaetäisyydet ovat usein suuria ja kohteita paljon. Tarkka-ammunnasta kun on kyse, yksi laukaus tarkoittaa yhtä tappoa (tai jopa useampaa jos pahikset sattuvat mukavasti jonoon).

Epäonnistuminen voi jäädä huomaamatta, mutta usein normaalivaikeustasolla vihollinen toimii parilla eri tavalla. Paremmassa skenaariossa he linnoittautuvat laatikoiden ja seinien taakse piiloon - ei ihan optimaalinen reaktio tarkka-ampujan tähtäillessä 800 metrin päästä. Pelaajan kannalta huonompi tilanne on, jos kaikki hyökyvät epäilyttävän tarkasti suoraan asemiin. Siinä ei hitaasti ampuva kivääri tai vaimennettu pistooli paljoa lämmitä.

Vapaata tallennusta ei ole, ja välillä kuolemanjälkeistä jatkoa seuraa harmillisen kaukaisesta pisteestä. Mitään järjenjättiläisiä vastapuolelle ei ole palkattu, ja vaikeustaso vaikuttaakin lähinnä örmyjen osumatarkkuuteen ja reaktionopeuteen.

Moninpelikin on mukaan koodattu, mutta se sisältää vain kaksi kenttää ja yhden peruspelimuodon, jossa otetaan mittaa muista puskissa sihtailijoista. Jos tykkää ryömiä suojasta toiseen ja kiikaroida kaukaisuuteen tunnista toiseen, voi moninpelistä saada hetkeksi hupia. Tuntuu kuitenkin, että koko ominaisuus pultattiin kiinni pakosta eikä syystä.

Kaikesta paistaa läpi sekä pieni kokemattomuus että uskalluksen puute. {Sniper: Ghost Warrior 2} on City Interactiven ensimmäinen ihan oikeasti iso peli, eivätkä studion taidot riitä vielä toistaiseksi luomaan {Call of Duty}n kaltaisia tiukasti ohjattuja sotaeepoksia vaikka yritystä löytyykin. On kuin katsoisi B-luokan elokuvaa, joka jäljittelee isoveljiään.

Kaavaa rikkomalla pelistä olisi voinut löytää jotain uutta ja erilaista, mutta tällä kertaa siihen ei vielä löytynyt paukkuja. Esimerkiksi viidakkoselviytymistä ja vapaata samoilua sisältänyt {Far Cry 3} näytti jo, mihin pelaajan kädestä irti päästäminen kiikarikiväärin kanssa voi viedä. Suunta on kuitenkin ylöspäin, joten ehkä kolmososalta voimme odottaa jo kiikaroinnin, äänenvaimentimen tuhahduksen ja punaisen pöllähdyksen lisäksi innovaatiota ja uskallusta.