Shadow Labyrinth

Pac-Man on sikäli melko ainutlaatuinen peli, että vuoden 1980 alkuperäistä peliä on edelleen hauska pelata. Sen julkaisun jälkeen Namco (nykyään Bandai Namco) on kuitenkin yrittänyt modernisoida konseptia pitääkseen Pac-Manin ajankohtaisena, ja se on harvoin onnistunut kovin hyvin. Ei koskaan huono, mutta ei myöskään mikään ikimuistoinen.

Tämä ei ole Pac-Man-peli, vaan pikemminkin peli, jossa on Pac-Man.

Oikeastaan vasta Pac-Man vs vuodelta 2004 ja Pac-Man Championship Edition vuodelta 2007 sain taas kunnolla iloa Pac-Manista, ja sen jälkeen on ollut taas hiljaista. Kunnes nyt. Shadow Labyrinth on Pac-Man-peli valepuvussa, jossa keltainen tabletinpainaja on isossa roolissa apurina ja seikkailu on itse asiassa metroidvania, jossa on selvät Hollow Knight -yhteydet.

Se on kaukana täydellisestä pelistä, mutta tässä on rakkautta, jota on vaikea vain hyljätä, ja arvostelujakson aikana minun piti usein vaikea laskea ohjainta alas sen jälkeen, kun löysin jälleen yhden salaisuuden, josta en oikein saanut kiinni. Lisäksi kehittäjät ovat nokkelasti ujuttaneet Pac-Manin osaksi pelattavuutta, jossa yksi hahmoni ominaisuuksista on se, että hän pystyy muuttumaan Pac-Maniksi, joka voi kulkea pitkin seiniä ja esineitä, kunhan on kosketuspintoja, jotka mahdollistavat sen. Se, että matkan varrella on myös valuuttaa (päivityksiä varten), saa pikku Pac-Manini ahmimaan niitä ilomielin samalla periaatteella kuin hän söi pillereitä vuonna 1980. Tämä on ilmiömäisen hauskaa ja tuntuu fiksusti toteutetulta, ja olisin kaivannut sitä enemmän.

Pikkuhiljaa pääset nostamaan hahmosi tasoa.

Shadow Labyrinth heittää minut suoraan goottilaiseen ja yllättävän synkkään maailmaan ilman esittelyä. Minut herättää henkiin miekkamies nro 8:na puhuva Pac-Man nimeltä Puck, joka näyttää tarvitsevan apuani. En kuitenkaan ole ensimmäinen henkilö, jota hän on pyytänyt, ja näyttää siltä, että monet ennen minua ovat epäonnistuneet tehtävässäni - mikä saa minut ymmärtämään, etten ole aivan korvaamaton. Päinvastoin.

Puckilla on hyvin selkeä tavoite, mutta hän ei halua kertoa yksityiskohtia siitä, mitä minun oikeastaan odotetaan tekevän, kun opettelen aluksi yksinkertaisia perusasioita. On mahdollisuuksia kävellä, syöksyä, kyykistyä, hypätä ja lyödä asioita - ja kuten sanoin, muuttua Pac-Maniksi. Vähitellen tarinaan heitetään lisää näkökohtia sekaan kieltämättä hämärällä, mutta kiehtovalla tavalla, joka jättää minut suurimman osan ajasta uteliaaksi siitä, mitä on tapahtunut, missä olen ja mitä Puck haluaa saavuttaa... onko hahmo edes hyvä vai autanko pahaa?

Musiikki? Tunnelmallinen. Äänimaailma luo aavemaista tunnelmaa, jossa kuiskaukset käytävillä ja kaukaiset kellot rakentavat epämiellyttävän, tiiviin tunnelman.

Shadow Labyrinth on melko perinteinen rakenne, jossa on tallennuspisteitä, huoneita, joiden välillä voin teleportata ja mahdollisuus parantaa asioita, kuten hyökkäysvoimaa ja miekkamies No. 8:n elämää, sekä uusia taitoja. Olisi helppo valittaa siitä, että peli on niin yksinkertainen, mutta rehellisesti sanottuna on tuntunut vapauttavalta, että pelissä ei ole muita kikkailuja kuin Pac-Man-pelattavuuden erittäin nokkela toteutus metroidvaniassa. Pac-Man tunnetaan myös pomotaisteluissa, jotka päättyvät siihen, että valtava paha-aurallinen mustaviininpunainen Pack-Man syö juuri kukistamani vihollisen ja saa uuden kyvyn.

Pelattavuudeltaan on ilo pelata Shadow Labyrinthin ketterällä ja melko nopealla hahmolla, joka ei koskaan jumiudu tavaroihin ja nostelee itsensä yläpuolella oleville korokkeille, kun hyppään niitä kohti. Se antaa ketteryyden tunteen viemättä kuitenkaan täydellisen hallinnan tunnetta, ja taistelu on esimerkillisen selkeää. Koskaan ei tule miettineeksi, mitä pitäisi tehdä, kun on nähnyt vihollisten liikkumiskuviot (vihollisia olisi tosin voinut olla useita erilaisia). Lisäksi hieman myöhemmin seikkailun aikana saa mahdollisuuden muuttua Gaia-nimiseksi robottihaarniskaksi, joka on seikkailun pelillinen kohokohta juuri siksi, että se on niin uskomattoman voimakas.

Mekani Gaian tekee kohokohdista kohokohtia, mutta vihollisvaihtelu olisi saanut olla parempaa.

Loppujen lopuksi arvosana jää vankkaan seitsemään, koska Shadow Labyrinth on hieman pienempi kuin sen olisi pitänyt olla ja tuntuu grafiikan osalta hieman halvalta. Vaikka arvostan sen perustaa ja kikkailuvapaata pelattavuutta, se tuntuu hieman liian niukalta. Vähän enemmän syvyyttä peliin olisi ollut kiva saada. Jos kuitenkin haluat viihtyisän metroidvanian, joka liittyy taitavasti pelihistoriaan Pac-Manin ansiosta ja joka ei ole pidempi kuin mitä lomalla jaksaa, se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Varsinkin jos aiot viettää lomasi riippumatossa Switch 2 kädessäsi.