Send Help

Sam Raimi on varsin kiehtova elokuvantekijä, sillä hän on vastuussa joistakin tunnetuimmista kauhuprojekteista, kuten Evil Deadista ja Army of Darknessista, ja hän on jopa ollut avainasemassa siinä, että supersankarielokuvista tuli niin suosittuja kuin ne nykyään ovat, kiitos ajattoman Spider-Man-trilogiansa. Tästä eeppisestä filmografiasta huolimatta, jolla moni ohjaaja myisi sielunsa voidakseen ylpeillä, Raimi ei ole ollut kovinkaan merkityksellinen viimeisten 15-20 vuoden aikana, sillä Spider-Man 3:n jälkeen hän on toimittanut ohjaajana Drag Me to Hellin, Oz the Great and Powerfulin ja Doctor Strange in the Multiverse of Madness -elokuvan, kolme elokuvaa, jotka todennäköisesti jäävät historiaan hänen vähemmän arvostettujen töidensä joukossa. On siis ehkä jokseenkin osuvaa sanoa, että Raimi tarvitsee voittoa.

Tänä vuonna Raimi on palannut ohjaajan penkille ja ohjaa kauhutrilleriä, joka muistuttaa enemmän niitä elokuvia, joista hän on saanut nimensä. Näyttelijä ja ohjaaja ovat jälleen yhdessä Rachel McAdamsin kanssa viimeisimmässä Doctor Strange -eepoksessa, ja nyt he ovat jälleen yhdessä elokuvassa Send Help, joka kertoo kahdesta ihmisestä, jotka ovat jääneet loukkuun autiolle saarelle, jossa asiat eivät ole aivan sitä, miltä ne näyttävät...

Damian Shannonin ja Mark Swiftin käsikirjoittama elokuva on kiehtova, koska se ei todellakaan noudata perinteisiä standardeja sankareista ja roistoista. Tarinan alussa luodaan tyypillisempi juoni aliarvostetusta työntekijästä ja hänen kostonhimoisesta pomostaan, kun todistetaan, kuinka McAdamsin Lindaa kiusaa ja kiusaa yrityksen uusi velipoika-vauvajohtaja Bradley, jota esittää Dylan O'Brien. Alat heti aavistaa, että näin laajempi juoni purkautuu, ja tutkitaan, miten Linda suhtautuu ilkeisiin töksäytyksiin ja loukkauksiin, mutta melko nopea lento-onnettomuus, jossa sekä pomo että työntekijä huuhtoutuvat kaukaiselle rannalle, muuttaa dynamiikan lähes välittömästi.

Linda, joka on suuri Survivor-fani, on taitava selviytymistekniikoissa ja -taidoissa, ja tämä kääntää dynamiikan toisinpäin, jolloin työntekijästä tulee pomo ja pomosta lojaali alamainen. Seuraavan tunnin ajan näemme, kuinka ystävyys kukoistaa mukavuudenhalusta, kunnes salaisuudet paljastuvat hitaasti ja piilotetut motiivit ja luonteenpiirteet nousevat pintaan, mikä johtaa räjähdysmäiseen käänteeseen, jossa verta vuodatetaan, ihmishenkiä viedään ja kauhut haudataan hiekkaan kadotettavaksi aikojen kirjoihin.

Kahdessa ensimmäisessä näytöksessä Send Help saamme vain satunnaisesti maistiaisia Raimin omaleimaisesta ohjauksesta, ja hektisiä ja levottomuutta herättäviä kohtauksia vilahtaa silloin tällöin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi se, miten kaksi eloonjäänyttä hahmoa pomppivat toisiinsa kierolla tavalla, miten Linda taistelee CGI-sikaa vastaan väkivaltaisimmalla mahdollisella tavalla, miten yhden eloonjääneen eristystä järkyttävät löydöt muuttavat tilannetta toisen eloonjääneen tietämättä. Yli tunnin ajan elokuvassa ei oikeastaan ole lainkaan kauhua, vaan siinä keskitytään enemmänkin jännitykseen ja epätasaisen tehokkaaseen synkkään komediaan, ja vaikka se onkin hienoa, se johtaa elokuvaan, josta puuttuu hieman isku, sillä vaikka McAdams on karismaattinen ja eloisa, O'Brien ei ole yhtä merkittävä päähenkilö. Menisin jopa niin pitkälle, että elokuvan kaksi ensimmäistä näytöstä ovat yksinkertaisesti keskinkertaisia.

Onneksi kolmannessa näytöksessä näemme Raimin todella venyttävän taitojaan. Tämä viimeinen näytös etenee kuin luotijuna, kun nähdään, miten salaisuudet vuotavat ja todistetaan, miten kaksi eloonjäänyttä selviytyy seurauksista. Täydellistä kauhua se ei koskaan saavuta, mutta se on paljon levottomuutta herättävämpi kuin se, mitä sitä ennen tarjoiltiin, ja siinä on runsaasti gorea, jossa nähdään silmien kaivamista, pään skalpeeraamista, ihmisten tappamista ja jopa lyhyitä zombie-hyppelykohtauksia. Tässä viimeisessä näytöksessä et halua kääntää katsettasi muualle kuin silloin, kun kauhistelet, kun hahmot yrittävät tappaa toisiaan mahdollisimman väkivaltaisilla tavoilla. Se on loistava loppuratkaisu, jonka ei voi kuin toivoa heijastuvan koko elokuvan ajan, mikä tekee siitä enemmänkin selviytyjä-kauhuleffan kuin autiosaari-trillerin, jollainen se on yli 60 minuutin ajan.

Eli epätasaisesti etenevä juoni, vaikka loppu onkin vahva. Ainakin laajempi kokonaisuus on koottu hyvin, vai mitä? Suurimmaksi osaksi kyllä. Välillä CG:tä on käytetty todella rumasti ja huonosti, muun muassa näköalapaikalla ja villisikatappelun aikana, jolloin osa pelkotekijästä ja jännityksestä katoaa, kun on niin selvää, mitkä osat elokuvasta on kuvattu oikeilla lavasteilla ja mitkä on kasattu varastossa sinisen valkokankaan edessä. Se on hieman vastenmielistä ja saa toivomaan, että näitä kohtauksia ei olisi käytetty tai että ne olisi tehty paremmilla ja tehokkaammilla digitaalitehosteilla.

Palatakseni takaisin kehään, jos Raimi tarvitsee voiton, jotta hän palaisi yhdeksi elokuvamaailman parhaista ja nykyisistä parhaista elokuvantekijöistä, Send Help ei ole juuri se. Se on hieno ja täysin viihdyttävä elokuva, mutta se on myös hieman unohdettava ja siitä puuttuu luonne. Vajaan kahden tunnin keston ansiosta tätä leffaa ei kyllästy katsomaan, mutta kun lopputekstit rullaavat, ei myöskään lähde tainnutettuna tai ällistyneenä. Elokuva on ihan ok, eikä siinä ole mitään vikaa, mutta Raimin parhaiden elokuvien joukkoon se ei tule jäämään.