Scream (1996) 4K
Hyvä elokuva, mutta 4K-julkaisuna tarpeeton.

Wes Cravenin ohjaama Scream vuodelta 1996 on tarina lukiolaisista, joita kohtaa kalifornialaisessa pikkukylässä kauhea sarjamurha-aalto. Elokuva on poikinut vuosikymmenten saatossa lukuisia jatko-osia, ja siivitti myös muutamien näyttelijöiden uran melkoiseen nousuun. Nyt on julkaistu 4K-painos tästä 1990-luvun monumentista. Itse raina on kestänyt aikaa hyvin, mutta 4K-päivitys tuntuu tarpeettomalta.
Leffa on minulle tärkeä muisto kahdestakin syystä. Ensinnäkin Scream oli niitä ensimmäisiä kauhuelokuvia, joita pääsin katsomaan ihan elokuvateatteriin asti. Toisekseen Scream oli se elokuva, jonka näin elämäni ensimmäisten oikeiden treffien viihteenä. Mainittu tyttö ei minusta innostunut, mutta onneksi elokuva jäi mieleen.
Tarina on varsin ajaton varsinkin kauhuelokuvien mittapuulla. Se oma juttu on, että sarjamurhaaja tuntuu noudattavan kauhuelokuvista tuttua kaavaa. Toisin sanoen lajityypin tuntemus on eduksi, mutta onneksi kokonaisuus toimii myös omana itsenään hyvin. Nyt 25 vuotta myöhemmin Screamin voi katsoa myös muistona tekoajankohdastaan. Aikaa vietetään esimerkiksi paikallisessa videovuokraamossa, jossa on lainattavissa VHS-kasetteja. Monet käyttävät vielä lankapuhelimia, ja ne harvat kännykät ovat melkoisia tiiliskiviä. Modernia nykyaikaa ajatellen silmiin pistävä seikka on, että kaikki henkilöhahmot kuuluvat poikkeuksellisen varakkaaseen valkoiseen väestönosaan. Tämän voi päätellä paitsi ihonväristä myös siitä, miten massiivisen kokoisia kaikkien asuintalot ovat.

Kauhuelokuvissa on perinteisesti varsin vähän henkilöhahmoja. Screamissa on suorastaan yhtenä päähenkilönä pikkukaupungin yhteisö, ja näin ollen erilaisia henkilöhahmoja on poikkeuksellisen runsaasti. Jos kaikkiin olisi paneuduttu samalla perusteellisuudella, olisi mittaa kertynyt ehkä kolme tuntia. Ja moinen olisi tietenkin jännitteelliselle kauhuelokuvalle kuolemaksi. Ratkaisuna on ollut ottaa kaikki henkilöhahmot mukaan, mutta keskittää katsojan huomio vain sellaisiin, jotka ovat merkityksellisiä tarinan kannalta. Esimerkiksi sankaritar Sidneyn (Neve Campbell) isällä on oma roolinsa kokonaisuudessa, mutta henkilöhahmon persoona jätetään tyystin käsittelemättä. Tätä käytettyä tarinankerronnallista keinoa ei kuitenkaan välttämättä edes huomaa.
Vuosikymmenet ovat osoittaneet, että Scream lukeutuu lajityyppinsä klassikoihin. 4K-julkaisu ei kuitenkaan tunnu tuovan mitään lisää kokonaisuuteen, tai ainakaan äänen- ja kuvanlaadusta en erottanut mitään erityistä. Lisämateriaaleina on kourallinen katsauksia niin elokuvan tekemiseen kuin sen vaikutukseen nyt 25 vuotta myöhemmin. Millään tavalla tarpeellisia nämä lisämateriaalit eivät ole. Ainesta olisi kyllä ollut, joten kysymyksessä on selvä hukattu tilaisuus.
Se alkuperäinen Scream vuodelta 1996 pitää edelleen pintansa. Jos elokuva on jo hyllyssä Blu-ray-versiona, ei päivitys 4K-laatuun ole tarpeellinen.

Gamereactor Suomi