Michael

Michael Jackson, luultavasti kaikkien aikojen suurin musiikkitähti, ja varmasti suurin ilman Hollywood-elämäkertaa, saa nyt pakollisen "elokuvatapahtuman" IMAXissa, jolla hän voi ottaa Bohemian Rhapsodyltä kruunun kaikkien aikojen eniten tuottaneena musiikkielokuvana. Ongelmana on se, että Michael Jackson on hyvin monitahoinen hahmo, jolla on kiistelty puoli, alaikäisiin kohdistuneet seksisyytökset mukaan lukien, eikä Michael Jacksonin kuolinpesän tuottama elokuva, jonka pääosassa on Jaafar Jackson, Michael Jacksonin lahjakas veljenpoika, voisi kuvitellusti koskaan käsitellä kaikkia näitä aiheita puolueettomasti.

Kävi ilmi, että Michael ei käsittele niitä lainkaan, mistä Variety uutisoi jo viikkoja sitten: koko elokuvan kolmas näytös, joka keskittyi skandaaliin, kun Jacksonia syytettiin ensimmäisen kerran alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1993, ja siihen, miten se muutti Jacksonin elämää ja sen polarisoivaa suhdetta tiedotusvälineisiin, poistettiin. Elokuvassa ei ole mainintoja noista jaksoista Michael Jacksonin elämässä lainkaan.

Itse asiassa elokuvassa ei näytetä Michael Jacksonia missään muussa muodossa kuin taivaasta lähetettynä jumalallisena olentona, joka päättää lahjoittaa kaikki hänen kauhistuttavan Pepsi-mainosvälikohtauksensa jälkeisestä sovittelusta saadut rahat sairaalan palovammakeskukseen, mikä toimii elokuvan huipentumana. Michael Jackson on elokuvan aikana (joka kattaa vain hänen uransa alun vuoteen 1984 asti) viaton, rakastettava ja virheetön ihminen, mikä tekee siitä äärimmäisen pinnallisen ja jopa tylsän. Kaiken sen poistaminen, mikä voisi mahdollisesti tahraa Michael Jacksonin hahmon, tarkoittaa myös kaiken sen poistamista, mikä saisi hänet tuntumaan todelliselta ihmiseltä eikä ihannoidulta hahmolta, jolla on karismaa valkokankaalla mutta vähemmän syvyyttä kuin videoklippitähdellä.

Näin ei aina ollut tarkoitus tehdä: Varietyn mukaan elokuvantekijät huomasivat tuotannon loppuvaiheessa, että eräässä Jacksonin syyttäjässä, Jordan Chandlerissa, oli lauseke, joka kielsi Jacksonin kuvaamisen tai mainitsemisen missään elokuvassa, mikä johti elokuvan jyrkkään muutokseen. Jos siis hänen uransa suurinta skandaalia ja käännekohtaa, joka muutti Michael Jacksonin uran ja elämän ikuisesti, ei saa edes mainita, mikä on elokuvan tarkoitus? Puhumattakaan... kahdesta elokuvasta: Michael on tarkoitettu vain ensimmäiseksi osaksi, ja koska se jatkuu vain Victory Tour vuoteen 1984, jolloin hän lopulta jätti veljensä ja ryhtyi sooloartistiksi, sillä on ainakin pätevä tekosyy olla näyttämättä hänen elämänsä dramaattisempia (ja varmasti elokuvassa tutkimisen arvoisempia) puolia.

Elokuvan suurin ja järkyttävin puute on se, että vaikka elokuvalla olisi ollut mahdollisuus todella keskittyä Michael Jacksonin varhaisvuosiin, kehittää häntä kunnolla ihmisenä ennen mainetta ja loistoa eikä kiirehtiä kertomaan koko hänen elämäänsä kahdessa tunnissa, Michael ei silti onnistu kuvaamaan häntä syvällisesti. Elokuva kertoo vain yhdestä asiasta: Michael Jacksonin ja hänen väkivaltaisen isänsä Joen välisestä suhteesta, ja sitä kehitetään hyvin pinnallisesti ja ennalta arvattavalla tavalla, jota ylläpitää vain Colman Domingon energinen esitys. Joseph Jackson ei ole hahmona olemassa muuten kuin ollakseen elokuvan antagonisti ja ainoa kitkan aiheuttaja.

Kaikki on (sanaleikki on tarkoitettu) mustavalkoista. Elokuvantekijöiden kieltäytyminen haastamasta hahmojaan tai katsojaa millään tavalla melkein tappaa elokuvan kokonaan ja vie siitä kaiken jännityksen ja kiinnostavuuden, ja se jatkuu vain siksi, että musiikki on objektiivisesti katsoen loistavaa, ja kuten odotettua, musiikkikohtaukset, mukaan lukien Thrillerin kuvausten uudelleenluominen, ovat erittäin hyvin tehtyjä... mutta turhia juonen kannalta: niiden ainoa tarkoitus on nauttia Michael Jacksonin musiikista ja tansseista suurella valkokankaalla, mikä on elokuvan ainoa todellinen arvo, joka sillä on tarjota.

Isän ja pojan suhdetta lukuun ottamatta elokuva ei puhu mistään muusta: esimerkiksi Jacksonin ja hänen veljiensä väliset suhteet jätetään selittämättömästi huomiotta; elokuvassa annetaan vihjeitä siitä, miten hän kehitti musiikkiaan tai markkinointisopimuksiaan, mutta sitäkään ei selitetä kunnolla; eikä siinä uskalleta kuvitella, millainen Jacksonin todellinen persoona tai yksityiselämä oli: luultavasti paras valinta, jotta ei spekuloida ja pysytään kunnioittavasti kuvaamaan henkilöä, jota ei enää ole, mutta ei paras idea, jos tavoitteena on kuvata mielenkiintoinen hahmo.

Mitä meille jää jäljelle? Sarja pitkiä musiikkinumeroita, irrallisia musiikkielämäelokuvien trooppeja, jotka on nähty jo sata kertaa, mutta tuskin tarina pitää kaiken kasassa. Draamaa tai tunteita ei ole, hahmot ovat karikatyyrejä, ja kun musiikillinen huipennus tulee (kuten Bohemian Rhapsody, se päättyy sarjaan täyspitkiä musiikkiesityksiä), se tuntuu vain turhalta. Freddie Mercury -elämäkertaelokuva ansaitsi kaikkine puutteineen silti tuon lopun tunteikkaana huipentumana, kun koko bändi vihdoin yhdistyy (vaikka se olikin elokuvantekijöiden keksintöä). Michael kopioi idean paljastaakseen sen todellisen luonteen: sieluton kaupallinen temppu, jolla pyritään saamaan voittoa Michael Jacksonin lahjakkuudesta minimaalisella riskillä.

Näissä elämäkertaelokuvissa, riippumatta siitä, kuinka uskollisia ne ovat, pitäisi ainakin tuntea, että on tutustunut oikeaan ihmiseen musiikin takana, oppinut hyvistä ja huonoista puolista, hyväksynyt heidät (tai sitten ei) hyveineen ja vikoineen. Michael ei välitä tästä, sillä on paperiarkin syvyys, ja tulee täysin selväksi, että se on huolissaan vain Michael Jacksonin lypsämisestä, rahan tekemisestä hänen musiikillaan, eikä sillä ole mitään relevanttia sanottavaa.

Michael ei tutki Michael Jacksonia ihmisenä, se ei paljasta mitään hänen persoonallisuudestaan tai hänen suhteestaan veljiinsä, se ei selitä, miten hänestä tuli planeetan kuuluisin henkilö. Ainoa asia, mitä se tekee, on kertoa ennalta arvattavasta ja huonosti kirjoitetusta väkivaltaisen isän ja pojan suhteesta, joka olisi voinut toimia sivujuonena, mutta ei toimi tällaisen elokuvan ankkurina. Jopa musiikkinumerot, jotka ovat hyvin tehtyjä, tuntuvat turhilta ja tarkoituksella venytetyiltä, jotta elokuva kestäisi yli kaksi tuntia. Ehkä osa 2 korjaa asian, mutta ei ole juurikaan syytä pitää tätä Michael Jackson-saagaa muuna kuin rahantekokoneena, jolla ei ole historiallisia tai taiteellisia pyrkimyksiä.