Metamorphosis

Franz Kafka on ansaitusti jäänyt elämään eurooppalaiseen kirjallisuuteen synkkien ja itseinhon sävyttämien teostensa turvin, joista Muodonmuutos-novelli lienee muistettavimmasta päästä. Äidinkielen oppikirjat pursuavat sitaatteja novellin ensimmäisistä riveistä, joiden aikana Gregor Samsa huomaa muuttuneensa "suunnattomaksi syöpäläiseksi." Ovid Worksin työstämä {Metamorphosis} ei kuitenkaan hyödynnä tarinallista esikuvaansa muuten kuin pelin nimen ja osittain alkuasetelmankin muodossa. Novellissa tavatut Samsan perheenjäsenet eivät ole esimerkiksi päässeet peliin mukaan, vaan kuoriaismuotoinen Samsa kipittää kuvia kumartamatta yllättäviin ja surrealistissävytteisiin seikkailuihin.

Metamorphosiksen hirviömäinen alku vie siis syöpäläis-Samsan kitiinikuoriin asettuvan pelaajan varsin omalaatuisille reiteille. Samsan krapulakin sulaa varsin nopeasti, kun päähenkilö herää uuteen olomuotoonsa ja saa kuulla muilta, ennen ihmismuotoisina elämästä nauttineilta kuoriaisilta, salaperäisestä Tornista, jonka huipulla odottaa mahdollinen paluu ihmismuotoon. Edessä on varsin eeppinen seikkailu Samsan ja tämän Josef-yhtiökumppanin kimppatalouden huoneissa unohtamatta kirjahyllyjen ja seinien välejä.

Metamorphosiksen pelimaailma tekee välittömän vaikutuksen. Miljöitä tiiraillaan syöpäläispäähenkilön vinkkelistä ja huomattavan läheltä maan rajaa - sijaitseehan syöpäläisten pää suhteellisen alaviistossa. Samsan laihat jalat vilistävät hauskasti pelaajan näkövinkkelissä asianmukaisten kipitysäänten kera. Majoneesiläikissä loikkinut Samsa pystyy kiipeilemään pystysuoria seinämiä pitkin, ja ensimmäisestä persoonasta seurattava seinillä juoksentelu toimii hauskasti muuttumatta liian sekavaksi.

Monipuoliset ympäristöt sijoittuvat varsin arkipäiväisiin näkymiin, jotka saavat pienen pelihahmon silmin aivan uudenlaisia sävyjä, kun valtavia mutta tavanomaisia arkiesineitä hyödynnetään seikkailussa. Kampoja ja kyniä pitkin viiletetään kohti uusia jalansijoja, ja hurjasti pyörivän ilmastotuulettimen sammuttaminen pelin alkupuolella on melkoinen operaatio. Kirjahyllyissä vilisee maailmankirjallisuuden klassikoiden nimiä ja selkämyksiä puhumattakaan puolalaisten mainosten ja tulitikkuaskigrafiikoiden kaltaisista yksityiskohdista. Kultatorvisessa gramofonissa on meneillään syöpäläisten maailmanlopun bileet, joissa sukupuoli-identiteetiltään varsin liukuvaiset ladybug-seuralaiset paiskivat hommia ja niin edelleen. Hurtti huumori puree mainiosti, vaikka Metamorphosiksen tarinassa on omat haasteensa. Palaan näihin tuonnempana arviossa.

Samsan yläpuolella asioivat ja koheltavat ihmiset ovat kivikasvoisia ja julmannäköisiä jättiläisiä, joiden kolhonmuoviset kasvografiikat ovat selvä, mutta hivenen harkitun oloinen, kauneusvirhe persoonallisessa pelissä. Tietynlainen epäinhimillisyyden hienovarainen korostaminen edustaa toisaalta Kafkaa puhtaimmillaan, ja näin ollen graafinen kompastuskivi ei ole välttämättä ihan niin vaarallinen seikka. Ajoittain esineiden ja tasojen pinnat ovat jääneet varsin paljaiksi ja yksinkertaisen näköisiksi, mitä pelin maanrajassa pyörivä näkökulma korostaa tragikoomisesti. Hienot valotehosteet kuitenkin paikkaavat tilannetta, ja parhaimmillaan kengännauhabudjetilla tuotettu Metamorphosis on todella komeaa katsottavaa.

Ympyräpainiketta näpäyttämällä kamera lennähtää tarkastelemaan kutakin pelialuetta yläilmoista, mikä helpottaa tulevan päämäärän hahmottamista. Overview-tilassa juonen kannalta oleelliset kohteet näkyvät avonaisen silmäkuvakkeen alla, kun taas jo tsekattujen esineiden päällä on suljettu simmu. Yksinkertainen temppu auttaa pelaajaa suunnistamaan lineaarisissa mutta varsin isoissa kenttäkokonaisuuksissa - Overview on luonteva vaihtoehtoinen näkökulma Metamorphosiksen muuten niin rajatulle näkövinkkelille. Yläilmoista tiirailtuun pelialueeseen jää valkoisina loistavia jalanjälkiä kuvaamaan kohtia, joissa Samsa on hiljan haahuillut. Itse pidin myös Metamorphosiksen radikaalihkosta suunnitteluratkaisusta jättää erilaiset keräilyesineet kokonaan pois kentistä. Näin kokonaisuus etenee luontevasti päätarinan ja muutamien vapaavalintaisten sivutehtävien motivoimana, ja pelaaja tulee keskittyneeksi hienoon kenttäsuunnitteluun sen sijaan, että vilkuilisi jatkuvasti sitä viimeistä pullonkorkkia tai muuta keräilykohdetta. Mittava peli ei sinänsä sisällä kummoista uudelleenpeluuarvoa, mutta kymmentuntinen syöpäläisretki tyydyttää monipuolisuudessaan kovimmankin seikkailunnälän.

Kirjallisista lähtökohdista ponnistavan Metamorphosiksen tarina kuuluu harmittavasti pelin vähemmän onnistuneisiin osa-alueisiin. Kokonaisuudessa on käynnissä jatkuvasti sen verran monta juonikuviota, että pelaaja menee alta aikayksikön sekaisin Samsan omien juttujen, saati pidätetyksi tulevan Josefin vaiheista - ihmiset puuhailevat omia juoniaan Samsan tasoloikkiessa miljöiden nurkissa, ja tähän kätkeytyy uskomattoman kömpelö ratkaisu. Jos pelaaja jää pitkiksi ajoiksi seikkailemaan kenttiin, joissa ihmiset puhelevat keskenään, Metamorphosis käynnistää äsken kuullun dialoginauhan uudestaan. Samojen jauhamisten kuuleminen viidettä kertaa hankalaksi osoittautuvan tasoloikkaosuuden taustalla alkaa ärsyttää aika nopeasti. Kafkamaisia elementtejä sisältävä juoni ei osaa myöskään jalostaa esimerkiksi byrokratiakoneiston kaltaista teemaa järin omaperäisesti, vaan kuoriaisilla on toki omat byroonsa, ja Samsan seikkailusta vierähtääkin kolmasosa erään tietyn dokumentin perässä juostessa. Metamorphosiksen tarina on harmittavan kaksijakoinen kokonaisuus, joka ottaa kafkamaisuudet haltuun muttei aina malta keksiä pyörää uudestaan yllättääkseen pelaajan.

Kirjallisuudesta ammentavia videopelejä ei ole kauheasti liikkeellä {The Witcher 3: Wild Hunt}in lisäksi, mutta harmittavasti Metamorphosiksen suurimmat onnistumiset piilevät tarinallisten ansioiden sijaan kenttäsuunnittelullisissa ja pelillisissä ratkaisuissa. Omaperäistä tasoloikintaa etsivien pelaajien sopii liittyä Samsan seikkailuun, jonka omituisimmat hetket pyörivät taatusti mielessä vielä kauan loppuhuipennuksenkin jälkeen.