King Kong

Ilmestyessään vuonna 2005 Peter Jacksonin King Kong aiheutti ihmetystä. Miksi kukaan haluaisi tehdä kolmannen version klassisesta apinatarinasta? Aikaa on kuitenkin kulunut, ja elokuvaa osaa nyt katsoa hieman toisin silmin. King Kongin viimeisin filmatisointi on yli kolmituntinen spektaakkeli, josta ei puutu sen enempää tunnetta kuin vauhtiakaan.

Tarina on sijoitettu 1930-luvulle, mikä johtunee siitä, että alkuperäinen mustavalkoelokuva julkaistiin vuonna 1933. Leffan edetessä pääsee aika ajoin unohtumaan, että kehyskertomuksena on yhden kunnianhimoisen elokuvaohjaajan pyrkimys saada uransa nousuun.

Leijonanosa ruutuajasta käytetään kuitenkin siihen, mikä tarinassa on kiehtonut jo kohta sadan vuoden ajan. King Kongin ja valkoisen naisen (Naomi Watts) välille kehittyy lämmin suhde, jota voisi verrata lemmikin ja tämän isännän väliseen tunnesiteeseen. Moderni digitaalitekniikka mahdollistaa aiempia filmatisointeja paremmin erilaisten tunnetilojen visuaalisen ilmaisun, ja tästä otetaankin kaikki irti. Tällaisen vuorovaikutuksen luominen on varmasti ollut haastavaa, sillä näyttelijöiden on täytynyt toimia pelkän vihertaustan ja oman mielikuvituksensa varassa. Lopputulos on kuitenkin hyvä.

Sormuksen Herran Klonkkuna kunnostautunut Andy Serkis loistaa King Kongina: tästä ei gorilla enää eläimellisemmäksi muutu ihmisen näyttelemänä. Muut roolisuoritukset jäävät vaihtelevasti mieleen. Jack Blackin ketku elokuvaohjaaja jää muistoihin lähinnä siksi, että Blackille ominainen komiikkapelleily pysyy tällä kertaa aisoissa. Adrian Brodyn surumielisestä käsikirjoittajasta sukeutuu melkein rohkea sankari. Paino sanalla melkein, koska lopulta miehen leimaksi jää eräänlainen "maltillinen jokamies".

Mukaan on laitettu melkein kolme ja puolituntinen pidennetty versio, joka sisältää vartin verran uutta materiaalia. Huomasin vain yhden osion elokuvan loppupuolella, jonka olisi voinut jättää kokonaisuudesta pois. Ohjaaja Peter Jacksonin kerronta etenee määrätietoisesti ja rauhallisesti ilman kiirettä. On kuitenkin syytä muistuttaa istumalihaksien joutuvan väistämättä testiin, jos rainan aikoo yhtä soittoa katsella. Tarinaa on onneksi helppo seurata, koska sen eri vaiheet ovat vahvasti sidoksissa tapahtumapaikkaan.

Suurin osa ajasta vietetään mystisellä saarella, mutta elokuvan alkupuolen pitkä merimatka on jälkeenpäin mietittynä myös erittäin tarpeellinen. Odottavaan dialogiin nojaava jakso ahtaassa paatissa tutustuttaa katsojat henkilöhahmoihin, mutta luo ennen kaikkea odottavan ja epätietoisen tunnelman ennen saarelle saapumista.

Tehosteisiin on panostettu, ja se myös näkyy. Itse King Kongin lisäksi ruudulla heiluu jos jonkinlaista myyttistä oliota, ja pääosin ne kaikki näyttävät uskottavilta. Ehkä jopa liian suuri osa ruutuajasta käytetään näiden petojen mittelöiden kuvaamiseen, joiden keskellä ihmiset yrittävät vain olla tallautumatta. Toimintakohtauksissa ei usein ole realismin häivää, mutta eipä ole ison gorillan ja dinosauruksen nyrkkitappelussakaan. Maisemat ovat kauniita, ja kirkas teräväpiirtokuva tekee niille vain hyvää. Ainoastaan tietynlainen liiallinen täydellisyys muistuttaa siitä, että pääasiassa kyse on tehostemiesten tyylinäytteestä.

Lisämateriaalit ovat sanalla sanoen surkeat. Mukana ei ole kuin yksi kommenttiraita ja jotakin muka-interaktiivista bonustauhkaa. Toisaalta suurin osa dokumenttimateriaalista olisi ollut näyttelijöiden elehtimistä vihreän taustan edessä pienessä hiekkalaatikossa.

Katsomiskokemuksena kolmas versio King Kongista on varsin syvällinen. Visuaalinen anti on ollut näyttävää, rytinää on piisannut ja istumalihakset ovat jumissa. Toisaalta muistona on se, kuinka ohjaaja on onnistunut tavoittamaan syvenevän tunnesiteen digitaalisen gorillan ja valkoisen naisen välille. Ehkä se onkin elokuvan merkittävin saavutus.