Killing Them Softly

George V. Higginsin vuonna 1974 julkaistuun Cogan's Trade -kirjaan perustuva Killing Them Softly on päivittynyt sopimaan saumattomasti nykypäivään. Elokuvassa vuosi on 2008 ja Amerikan finanssikriisi on täydessä vauhdissa. Ajankuvaa pidetään koko ajan mukana Obaman puheiden muodossa, mutta lama on itseasiassa koko elokuvan ytimessä.

Frankie (McNairy) ja Russell (Mendelsohn) ovat pikkurikollisia, jotka ryöstävät laittoman uhkapeliluolan tuttunsa "Kurren" (Curatola) suunnitelman pohjalta. Koska pelinjärjestäjä on tehnyt saman aiemmin tempun omalle pelilleen, on syntipukkikin sopivasti hollilla. Tällaiset suunnitelmat ovat kuitenkin menneet pieleen fiksumpienkin tyyppien käsissä, eikä kestä kauaakaan, kun kaupungissa on ison pomon hommamies etsimässä todellisia syyllisiä.

Killing Them Softly on modernia noiria, jossa kaikki ovat pikkaisen häviäjiä. Ainoan poikkeuksen tekee oikeastaan Brad Pittin esittämä torpedo, joskin tälläkin on toki omat, pinnan alla kytevät ongelmansa. Vaikka Pitt onkin koreasti leffan kannessa, ei tätä voi kuitenkaan pitää sen päätähtenä. Ansiot jakautuvat oikeastaan melko tasaisesti melkein koko näyttelijäjoukon kesken, ja vaikka esimerkiksi Ray Liottalla ja James Gandolfinilla on elokuvassa kohtuullisen rajalliset osat, saavat nämä niistä paljon irti.

Toiminnallista elokuvailtaa odottavat joutuvat kuitenkin etsimään hupinsa jostain muualta. Killing Them Softly on jopa hieman kaurismäkeläinen kokemus, jossa suurin osa ajasta käytetään hahmojenväliseen höpinään. Kyseessä ei ole mikään Tarantino-henkinen jutunlyönti, koska vaikka dialogi on mielenkiintoista, eivät sitä esittävät henkilöt ole millään lailla cooleja. Etenkin kärkikaksikko on niin kaukana twist-tansseista ja prässätyistä puvunhousuista kuin vain mahdollista.

Killing Them Softly on omalaatuinen elokuva rikollisuudesta laman riivaamassa Amerikassa, jossa jopa alamaailmaa johdetaan yritysmaailman ottein, ja kaikesta pitää säästää. Ilmassa voi jopa havaita pientä potentiaalisen kulttileffan kutinaa.