Invizimals

Vuonna 2003 espanjalainen Novorama-studio julisti missiokseen tehdä innovatiivisia pelejä, jotka vetoaisivat suuriin yleisöihin. Seitsemän vuoden aikana yhtiö on ennättänyt kärsiä talouskriisin ja pongahtaa takaisin, aina viime joulun myyntilistojen kärkeen. Syypää tähän on {Invizimals}, studion uusin julkaisu, jota on suitsutettu E3-messujen lisäksi myös kriitikoiden palstoilla. Jonkin on siis täytynyt mennä nappiin.

Viime marraskuussa julkaistussa {Invizimals}issa etsitään PSP:n avulla näkymättömiä olentoja, jotka ovat levittäytyneet ympäri huushollia. Pelaaminen edellyttää laitteeseen liitettävää usb-kameraa, jonka avulla olentoja etsitään ja löydetään, ja lopulta viedään taisteluun. Idea on tv:stä tuttu. Kerätään söpöjä virtuaalipörriäisiä, jotka nuijivat toisiaan tiedottomaksi. Jossain vaiheessa sätkitään evoluutiokohtaus ja kasvatetaan ylimääräisiä torahampaita. Kun Pokémon-plagiaatteja on tupsahdellut kuin bulbasaureja sateella, on pakko kysyä, mitä ennennäkemätöntä {Invizimals} voi pelimaailmalle enää esittää?

Vastaus on: sen pelin, josta pentuna haaveiltiin.

Vaikka uusimmat otuksenkeruupelit voi aina lytätä alkuperäisen plagiaatteina, on {Invizimals}in suhteen myönnettävä, että kyseessä on päräyttävän hyvä konsepti. Tasaiselle innalle asetetusta muovilätkästä tulee PSP:n läpi katseltuna mystisiä riimuja sykkivä areena, jolla invizimal-olennot näyttävät aidosti tepastelevan. Taskukonsolin voi viedä niiden eteen, taakse ja sivulle, ja samalla ihastella miten 3D-pörriäiset hönkivät tulimyrskyjä keittiön pöydällä, elloksen kuvaston ja puoliksi syödyn mandariinin vieressä.

Jokainen olento täytyy löytää ja pyydystää interaktiivisten minipelin kautta. Kamerassa on sisäänrakennettu mikrofoni ja liikkeentunnistin, ja esimerkiksi maanjäristys luodaan heiluttamalla PSP:tä. Ukkosmyrsky loihditaan käden avulla, langettamalla tumma varjo vastustajan ylle. Efekti on yhtä alkuvoimainen kuin tivolin peilitalossa. Pelaaja hurmataan jo pelkällä konseptilla, ja plagioinnista nuriseminen unohtuu silmänräpäyksessä. {Invizimals} on käyttöliittymäänsä myöten kutsuva kokonaisuus. Virheetön se ei toki ole, mutta hyvien ominaisuuksien laatu jyrää huonojen määrän alleen. Ja vieläpä melko kepeästi.

{Invizimals}ia ylistettiin jo viime vuoden E3-messuilla sen teknisestä osaamisesta ja innovaatiosta. Tämä ei kerro ihan koko totuutta. Tuotteen varsinainen kohdeyleisö on lapset, joten pelin varsinainen menestys mitataan vasta pienten kätösten tarttuessa taskupleikkariin. {Invizimals} on himpun verran liian softcore inspiroidakseen vanhempia pelaajia.

Lapsen vinkkelistä katsottuna peli muuttuu totaalisesti. Siinä, missä aikuinen pysähtyy ihmettelemään, kuinka näppärästi 1.3 megapikselin kamera voi päivittää ympäristöä, seitsenvuotias alkaa aidosti miettiä, minne päin huonetta ukkossammakko olisi voinut piiloutua. Pelissä on virtuaalitodellisuuden taikaa, joka nousee disneymäisiin mittakaavoihin. Kun otusta on ensin väijytty, napattu oman käden alle, ja sitten leikitty sen kanssa, immersio on täydellinen. Muksu hiippailee pitkin kämppää Stasin virkainnolla löytääkseen seuraavan piileskelijän. Helppo käyttöliittymä yhdistettynä suomenkieliseen dubbaukseen sinetöi koko homman. {Invizimals} on pahinta lapsihuumetta sitten käpylehmien.

Pelin suurin heikkous piilee jossain sen vahvuuksien lomassa: {Invizimals} yrittää tehdä niin paljon, että se myös epäonnistuu välillä. Vaikka kamera on kokoisekseen yllättävän tarkka, se tarvitsee lukeakseen sopivasti heijastavan pinnan. Keinovalo vääristää kameran spektriä niin, että pelaajalle jatkuvasti kerrotaan tämän etsivän väärästä paikasta. Lisäksi turhauttaa kun ei tunnu olevan väliä, mistä elukka pitää naarata. Vaikka otusten etsiminen on periaatteessa haastavaa, suurimman osan voi silti huijata itselleen heiluttamalla kameran edessä erivärisiä post-it-lappuja. Ongelma on sama kuin Wiilläkin. Molemmat kannustavat aktiivisuuteen, mutta eivät varsinaisesti edellytä sitä.

Vaikka {Invizimals} valjastaa näppärästi kaikki alustan ominaisuudet, se lisäksi kompastelee paikoin omaan näppäryyteensä. Yksinkertaisuus lienee pidemmän päälle valtti, varsinkin kun pelin pelkkä idea on niin taianomainen. Muutamista oksakohdista huolimatta {Invizimals} on kuitenkin raikas tulokas, toivottavasti vasta pitkän pelisarjan ensimmäinen.