Infinite Space
Infinite Space on sci-fi -roolipeli, jossa päästään mukaan avaruuteen halajavan Yurin ja hänen miehistönsä seikkailuihin avaruuden syövereissä. Yurin pikkusiskon pelastaminen pahan presidentin kynsistä on vasta suuren seikkailun alkua, sillä pelissä on valtavasti tutkimista, hirvittävä määrä erilaisia henkilöhahmoja, paljon dialogia, erilaisten avaruusalusten kanssa näpräämistä ja tietenkin avaruustaisteluita.
Koska pelissä ollaan avaruudessa, menee suurin osa peliajasta paikasta toiseen matkustellessa ja erilaisia planeettoja tutkiessa. Aluksen laskeuduttua hakeudutaan ensimmäisenä kylän tietotoimistoon eli kapakkaan ja kuunnellaan päivän juorut. Välillä kapakan tiskiltä voi bongata yhden yli pelin sadasta erilaisesta hahmosta, joista jokaisella on oma luonteensa. Hyvällä tuurilla kyseinen kaveri liittyy Yurin remmiin ja tuo oman osaamisensa miehistöön.
Miehistöllä onkin pelissä suuri merkitys, sillä eihän Yuri voi lentää valtavaa avaruusalusta yksin. Mukaan tarvitaan muun muassa lääkäreitä, mekaanikkoja, pilotteja, apupilotteja, huoltohenkilöstöä ja kokkeja. Jokaisella miehistönjäsenellä on oma osaamisalueensa ja niiden hyödyntäminen on tärkeää. Kaikilla on vielä omat erikoiskykynsä parilta eri osa-alueelta, jotka saattavat tuoda esimerkiksi taisteluihin uusia toimintoja. Syvyyttä ei siis tästä järjestelmästä puutu ja pelissä joutuu usein tekemään kompromisseja perusosaamisen ja erikoiskykyjen välillä.
Avaruustaistelut ovat {Infinite Space}n heikoin osa-alue, sillä ne ovat ihmeellinen sekoitus tuuripeliä ja tosiaikaista säheltämistä. Vaikka kahinointi tapahtuu avaruudessa, on taisteleminen typistetty kaksiulotteiseksi edestakaisin sahaamiseksi, jossa sijoittumisella ei ole välimatkaa lukuun ottamatta mitään merkitystä. Toki aluksiaan voi järjestellä erilaisiin muodostelmiin, joissa taaempana oleviin on vaikeampi osua, mutta tämäkään ei tuo taisteluihin kaivattua vaihtelua.
Taistelujärjestelmä rakentuu komentomittarille, joka täyttyy hiljalleen reaaliajassa. Kun mittariin on kertynyt tarpeeksi pisteitä, voi suorittaa jonkin taistelutoiminnon. Perustoimintoja ovat väistäminen, tavallinen hyökkäys, tykistökeskitys ja lähitaistelu. Ampuminen ja väistely ovat ainoat käytännölliset käskyt, sillä lähitaisteluun ei useimmiten kannata turvautua. Oman aluksen ajaminen vastustajan kylkeen on aika riskialtista hommaa ja vihulaisilla on paha tapa luikkia karkuun käsikähmästä. Jos omasta paatista löytyy tarpeeksi osaavaa henkilökuntaa, voi taisteluissa käyttää myös todella voimakkaita erityiskäskyjä.
Vihollisilla on myös omat komentomittarinsa, joiden täyttymistä voi seurata heidän alustensa väreistä. Valitettavasti tämä ei tarjoa juurikaan infoa vastustajien aikeista, eikä heidän hyökkäyksiään pysty mitenkään järkevästi ennakoimaan. Ainoa tapa voittaa tuntuu olevan kantomatkan äärirajoilla roikkuminen, parin laukauksen ampuminen ja välitön perääntyminen. Vihollisten tulitukseen ei kannata jäädä lonnimaan, sillä heillä on paha tapa huijata reagoimalla salamannopeasti pelaajan valintoihin.
Graafisesti {Infinite Space} on suurimmaksi osaksi miellyttävän näköinen. Avaruus ja siellä killuvat planeetat näyttävät oikein hienoilta, eikä manga-tyyppisissä hahmoissakaan ole valittamista. Samaa ei voi valitettavasti sanoa kaikista avaruusaluksista, sillä ne näyttävät välillä suttuisilta laatikkokasoilta. Äänien kanssa on myös sattunut jonkinasteinen kömmähdys, sillä DS:n kaiuttimet toistavat ne päin prinkkalaa. Esimerkiksi taisteluiden efektit ovat korviasärkevän isolla, kun taas hieno taustamusiikki ja pelihahmojen huutamat komennot kuuluvat todella hiljaa. Asiaan löytyy pientä apua hyvistä kuulokkeista, jolloin hiljaisimmat äänet jopa kuulee.
{Infinite Space} on hyvä tieteisroolipeli. Siitä löytyy niin suurta draamaa kuin avaruuden kolkkien koluamista. Ainoaksi miinukseksi jäävät liiallisesti tuuriin nojaavat taistelut, mutta mielenkiintoinen juoni ja hyvät henkilöhahmot pitävät tiukasti otteessaan.
Gamereactor Suomi