Gamer
Muutamassa vuodessa maailma on mennyt hunningolle ja Yhdysvaltain epätoivoinen hallitus on takertunut sirkushuveihin kätkeäkseen taloudellisen tilanteensa. Koko kansa hurraa, kun elinkautisvangit tappavat toisiaan Slayers-ohjelmassa. Räiskintäpelien seuraavassa askeleessa melskaajat ovat oikeita ihmisiä, joita varsinaiset pelaajat ohjaavat etäältä. Ruumiit vain ovat aitoja.
Huolimatta suuresta kuolleisuusprosentista kaikki Slayers-ohjelmaan osallistujat ovat vapaaehtoisia, enimmäkseen elinkautisvankeja Amerikan ylitäysistä vankiloista. Porkkanana tuomittujen nenän edessä heilutetaan vapautta - selviä 30 ottelua hengissä ja kävelet porteista vapaana miehenä. Kukaan ei ole tietenkään tätä koskaan saavuttanut, mutta kuolemaantuomituista ehdottomasti suosituin, Kable (Gerard Butler), on vain muutaman ottelun päässä.
Gamer kompastuu jo heti peruspremissiinsä: jos Kablea ohjaa joku muu (Logan Lerman), eikö suosio kuuluisi hänelle? Jos Kable kuitenkin on oikeastikin huisin pätevä tappaja, miten ohjattavan hahmon kyvyt merkitsevät mitään, jos joku muu vetää ohjaksista? Elokuva ei osaa, eikä oikeastaan edes yritä selittää tätä. Riittää, että osoitetaan väkivaltapelin turruttavan sekä ohjattavan vangin sekä tätä kontrolloivan pelaajan, eli pelit ovat pahasta.
Gamer alleviivaa myös kasuaalipelaamisen vaaroja. Huvittelutarkoituksessa tehty Societies on The Sims -tyylinen peli, jossa pelaajat hallitsevat virtuaalinuken sijasta oikeaa, vapaaehtoista ihmistä. Huolimatta siitä, että Societies on maailmanlaajuisesti suosittu tapa irroittautua omasta minästään, kaikki siinä olevat hahmot kantavat päällään hävyttömiä nimimerkkejä. Tämä ei Gamerille vielä riitä, vaan osallistujat ovat vastentahtoisia orjia, jotka itkevät hiljaa sisällä tehdessään mitä mestari käskee. Ja, kuten arvattavissa, näitä alistettuja nukkeja ohjaavat hikiset ja ylivuotavan läskit perverssit. Melkoisen hienovaraista kannanottoa, siis.
Ja kun leffa pääsee puoleen väliin, koko alun alkaenkin kompastellut konsepti lentää roskikseen. Kable karkaa, läksii etsii vaimoaan ja tytärtään ja hautoo kostoa telepaattista maailmanvalloitusta suunnittelevalle pahikselle (ikävästi ylinäyttelevä Michael C. Hall). Koko pelaaja/pelattava -konsepti unohdetaan ja sekaan sotketaan vaikka mitä aineksia ilman mitään selityksiä, ja niputetaan koko roska yhteen viidessä minuutessa yhdellä maailman antiklimaattisimmilla ja surkeiten rakennetulla lopputappelulla koriskentällä. Ydinperhe voittaa, kansa hurraa ja kaikki ongelmat katoavat. Anteeksi, mutta mitä helvettiä?
Gamereactor Suomi