Enter the Void
Joskus vastaan tulee sellaisia elokuvia, joita ei vain ymmärrä. Leffa on kuin pala saippuaa, josta ei saa minkäänlaista otetta vaikka kuinka yrittäisi. Gaspar Noen Enter The Void on juuri tällainen elokuva. Rainaa on helppo seurata ja asioiden esitystapa on selkeä. Siitä huolimatta elokuva onnistuu tuntumaan päättömältä huumehöyryltä.
Tarina, ja oikeastaan koko elokuva, kerrotaan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Oscar on nuori narkomaani Tokiossa. Pieleen menneen diilauskeikan seurauksena hänet ammutaan. Miehen tietoisuus ei kuitenkaan sammu, vaan seurailee Oscarin läheisiä ulkopuolisena tarkkailijana. Loppuratkaisua paljastamatta tämän enempää kerrottavaa ei tarinassa olekaan.
Kuvaustyyli on poikkeuksellinen. Suurimman osan ajasta kamera on sijoitettu Oscarin silmiin, mikä muistuttaa ensimmäisen persoonan videopelejä. Päähenkilön kuoleman jälkeen kamera pyörii kuin hyrrä, ja välillä kuljetaan seinienkin läpi. Kaikki on kyllästetty kirkkailla väreillä ja seksillä hippimeiningin malliin. Esitystapa on toki erikoinen, mutta vilkkuvat valot yhdistettynä heiluvaan kameraan aiheutti lievää pahoinvointia.
Hieman yllättäen tarinaa on helppo seurata, joten ilmiselvästi ohjaaja kuitenkin tietää mitä tekee. Avainhenkilöt esitellään luonnollisesti ja kerronta säilyy jatkuvasti etenevänä. Olkoonkin että edistyminen on ajoittain hidasta kuin kokaiinipöllyssä suunnistaisi.
Enter The Void on kielletty alle 15-vuotiailta. Seksiä, väkivaltaa ja ennen kaikkea huumeidenkäytön ihannointia on kuitenkin niin paljon, että voisin uskoa alhaisen ikärajan olevan virhe. Olisin lätkäissyt tuomioksi ykkösen, mutta arvostan ohjaajan kykyä pitää katsoja jatkuvasti tietoisena tapahtumien kulusta. Kaikesta huolimatta Enter The Voidin tuijottaminen tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta.
Gamereactor Suomi