Divinity: Dragon Commander

Divinity: Dragon Commader on reaaliaikainen strategiapeli, jonka saattaisi nopealla silmäisyllä vain unohtaa samantien. Peli kun näyttää kovin keskinkertaiselta. Se sijoittuu steampunkista ja fantasiasta ammentavaan universumiin, ja lainaa mekaniikkansa sekä tyylinsä useista eri lähteistä. Taistelu muistuttaa Total Waria, kun taas toimintakohtien välillä mieleen tulee Starcraft II. Tarina on puolestaan melkoista Game of Thronesia. Mikään näistä osasista ei kuitenkaan loista kilpailijoidensa ylitse. Taistelut ovat muissa peleissä kiivaampia, strategia syvempää, ja pelaajille on tarjoiltu enemmän valinnanvaraa. Dragon Commanderista tekee vaivan arvoisen se, että se kerää monia hyviä asioita samaan pakettiin. Niinpä keskinkertaisistakin osasista saa aikaan yllättävän viihdyttävän lopputuloksen.

Peli sijoittuu Rivellonin valtakuntaan, jossa haltiat, kääpiöt, liskot ja kuolemattomat elävät ihmisten rinnalla. Sieltä löytyy myös ilmalaivoja, tankkeja sekä menninkäisiä, jotka rakentelevat mekaanisia proteeseja sekä aluksia. Pelaaja on lohikäärmeritari, eli puoliksi lohikäärme ja puoliksi ihminen, Rivellonin keisarin äpärä. Kun keisarin virallistetut lapset päättävät lähteä tavoittelemaan valtaistuinta, ottaa hovivelho yhteyttä lohikäärmeritariin. Velhon mielestä vain tämä on valtaistuimen arvoinen, ja hän usuttaa ritarin johtamaan armeijakuntaa sisaruksiaan vastaan.

Divinity: Dragon Commaderin universumi on mielenkiintoinen stereotyyppisoppa. Ajoittain se vaikuttaa vain kummalliselta, mutta joskus se yksinkertaisesti toimii. Kuvittele liskomiestä viktoriaanisessa asussa monokkelin kera, sotilasta jolla on höyrykäyttöiset robottikädet tai lohikäärmettä jolla on rakettireppu.

Itse pelikokemus on sekoitus eritasoista strategiaa. Maailmankartta avautuu kuin lautapelissä, ja sillä liikutellaan joukkoja, rakennetaan armeijoita, päivitetään yksikköjä tai sabotoidaan vastustajia korttien avulla. Ilma-alus Raven toimii tukikohtana, ja sitä voi tutkia aivan kuin Hyperionia Starcraft II:ssa. Kenraaleilta ja neuvonantajilta voi saada vinkkejä, ja kun kaksi armeijaa kohtaa, siirtyy näkymä taistelukentälle. Isona plussana pelaaja voi valita johtaako joukkojaan itse vai antaako kenraalin hoitaa homman. Pelaajana voi ottaa osaa vain yhteen taisteluun vuorossa.

Taistelut keskittyvät tiettyjen kontrollipisteiden valtaamiseen ja niiden päälle rakentamiseen. Se joka tuhoaa toiselta kaikki rakennukset on voittaja. Tämä tekee taisteluista hieman ennustettavia, koska parhaiden kontrollipisteiden valtaaja yleensä myös voittaa, ja painotus on näin nopealla toiminnalla heti matsin alussa. Niinpä päivitin omat joukkoni nopeiksi, ja lähetin ne sitten valtaamaan lähimmän vihollisen tukikohdan. Sitten saatoin kasvatella armeijaani siihen pisteeseen, että pyyhin tämän kartalta. Useimmat taistelut ovat yksinkertaisia, eikä peli tunnu vastustavan tätä. Se muistuttaakin tässä minua {Star Wars: Empire at War}ista monella tapaa.

Omaperäisin piirre taisteluissa on se, että niihin voi ottaa itse osaa lohikäärmeellä ratsastaen. Sen avulla voi liihotella taistelukentän päällä ja hönkiä tulta ja taikaa vihollisten niskaan, omien joukkojen suorittaessa omia tehtäviään. Loharia ohjataan kolmannen persoonan näkökulmasta, ja sillä voi kääntää heikosti menevän taistelun voitokkaaksi. Lohikäärmettä voi tietysti päivittää, sille voi avata uutta taikuutta, ja sen kykyvalikoimasta valitaan soveliaat taidot aina ennen jokaista taistelua. Tämä tuo peliin mukaan ripauksen roolipelimäisyyttä.

Tosiaikastrategian lisäksi Dragon Commanderin suurin viehätys on sen poliittisessa aspektissa. Vuorojen välillä kohdataan eri tahoja, jotka esittävät omat toiveensa. Valinnat vaikuttavat pelaajan suhteisiin eri osapuolten kanssa, ja tämä voi vaikuttaa myös kenttään. Jos olet sössinyt suhteesi haltioihin ja taistelet näiden mailla, saatat saada vähemmän joukkoja, koska paikalliset eivät tue sinua. Mukana on myös moraalisia kysymyksiä, ja valinnat voivat olla monimutkaisia. Joskus on vaikea sanoa mitä yksinkertainen kyllä/ei-vastaus voi aiheuttaa. Pitäisikö samaa sukupuolta olevien avioliitot sallia? Tulisiko kaivostöissä loukkaantuneille kääpiöille antaa korvauksia? Joutuuko kirkko maksamaan veroja? Kaikilla neuvonantajilla on tietysti omat mielipiteensä, etkä koskaan voi miellyttää näitä kaikkia.

Yksi suosikkihetkiäni oli, kun hovivelho tuli vain ilmoittamaan, että velvollisuuteni on mennä naimisiin poliittisten siteiden vahvistamiseksi, ja että prosessi oli itseasiassa jo käynnissä. Minulta ei kysytty, ja minä kun vain luulin pelaavani tässä sotapeliä.

Pitää myös mainita Dragon Commanderin tarinaa eteenpäin kuljettavat välianimaatiot, jotka muistuttavat toisen maailmansodan aikaisia propagandafilmejä rätisevine äänineen. Tämä sopii pelin steampunk-fiiliksiin saumattomasti, ja se on myös luova tapa kertoa tarinaa.

Peli alkoi hitaasti, mutta pikkuhiljaa se valloitti minut puolelleen. Se ei ole varmasti paras missään monista osa-alueistaan, mutta kun ne kaikki yhdistää, peli vain toimii. Taistelu on jokseenkin monotonista ja paikoitellen tylsää, mutta on aivan mahtavaa päästä lentämään ympäriinsä lohikäärmeellä. Maailmankartta ei ole erityisen mielenkiintoinen, mutta strategiset kortit ja poliittinen peli lisäävät peliin vaihtelua ja jännitystä.

{Divinity: Dragon Commander} lainaa häpeämättömästi muilta peleiltä, mutta lisää soppaan sen verran omaperäisiä elementtejä, että tämä voidaan hyväksyä. Huumori on enimmäkseen aika hölmöä, mutta jotkut pitävät siitä varmasti. Yksinpeli on omillaan riittävän viihdyttävä, että peliä kannattaa kokeilla, ja mukana on myös moninpeli sitä haluaville. Dragon Commander ei ole paras tarjolla olevista peleistä, mutta se viihdyttää, ja joskus tämä riittää.