Gamereactor

Gamereactor
Elokuvat
Dead Man Running

Dead Man Running

Brittiläiset rikoselokuvat ovat vaikea genre, koska Guy Ritchie teki niille aikanaan lähes murtamattoman pohjapiirroksen. Uusia yrityksiä nähdään silti aika-ajoin, mutta ne eivät yleensä jää elämään muistiin. Dead Man Running on näistä hyvä esimerkki.

Juoni on se perinteinen. Tamer Hassanin esittämä Nick on ollut kaidalla tiellä jo hetken aikaa, mutta tämän Ski Dubai -matkatoimisto ei oikein vedä asiakkaita. Velat kaatuvat päälle, ja oven takana ei olekaan pankki vaan Curtis "50 Cent" Jacksonin tulkitsema Herra Thigo, joka on kaikenlisäksi päättänyt tehdä Nickistä esimerkin muille velallisilleen. Nick saa mahdottoman aikarajan toimittaa velat korkoineen Thigolle, mutta yrittää täytyy tai mutsi saa haulikosta.

Elokuva pyörii paljolti tutuissa ympyröissä, Lontoon alamaailmassa ja vähän kauempanakin. Siitä puuttuu silti se räväkkyys ja ripeä tahti joka teki Richien elokuvista voittajia. Hahmot ovat kuitenkin sympaattisia, ja kakkosmiehen osasta huolehtiva Danny Dyer keventää tuttuun tapaansa tunnelmaa.

Juoni on silti hieman kehitellyn tuntuinen. Se ei ole veijaritarina, mutta siihen sisältyy kummallisia ja ajoittain hieman perustelemattomia käänteitä. Jos näiden ei anna haitata itseään liikaa, on Dead Man Running rentoa katsottavaa, joskin useimmille kertakäyttöistä sellaista.

06 Gamereactor Suomi
6 / 10