Damnation

Ensimmäisten tuntien ajan olin varma pelaavani ensimmäiseen {Half-Life}en perustuvaa modifikaatiota. Sen jälkeen pohdin, oliko peli jonkinlainen sisäpiirin vitsi Epiciltä? Puistattava totuus on kuitenkin se, että {Damnation} on täysiverinen peli. Termi täysiverinen tosin on tässä yhteydessä ainoastaan silkka vitsi, sillä {Damnation} onnistuu epäonnistumaan miltei jokaisella osa-alueellaan.

Tehdään heti kättelyssä selväksi, että ainoa hyvä asia {Damnation}issa on sen miljöö. Steampunk on varsin harvinainen asetelma pelille, ja se eittämättä tuntuu tuoreelta, vaikka itse juoni onkin ammuttu niin kauas avaruuteen, ettei avaruusteleskooppi Hubblekaan sitä tavoittaisi.

Hamilton Rourke on entinen sotilas, joka on kääntynyt kapinallisten puolelle. Enempää tarinaa pilaamatta, hän yrittää estää maailmanvalloitusjuonta yhdessä sellaisten hahmojen kanssa, joiden ylenpalttinen melodraama tekee mahdottoman: se onnistuu ylittämään jopa Disgaea: Hour of Darknesin hämärät taustatarinat. Mukaan on saatu kaikki mahdolliset arkkityypit hullua professoria ja romanttista espanjalaista myöten mukaan. Niin, ja pakollinen naissivuhahmo, jonka rinnat eivät tahdo pysyä piilossa.

Ääninäyttely on sanoinkuvailematonta. Täysin... sanoinkuvailematonta.

Kuten sanoin, {Damnation} oli vaativa arvosteltava kaikin puolin. Yllättävästi kaikista vähiten arvostelua haittasivat satunnaiset kaatuilut, jotka pysäyttivät koko konsolin toiminnan. Tämä sentään siunasi kriitikkoa pienellä tauolla. Huomattavasti enemmän peli-intoa sammutti... no, kaikki muu.

Peli on oikeastaan kopion kopion kopio, mitä pelimekaniikkaan tulee. Se on kolmessa ulottuvuudessa tapahtuva räiskintä, joka on yrittänyt ottaa mallia genren merkkiteoksilta kuten {Gears of War}ilta, ja ainakin jossain määrin myös seikkailujen kuningasparilta {Tomb Raider}ilta sekä {Prince of Persia}lta. Tarkoitus ilmeisesti on yhdistää suojan takaa tapahtuvat tulitaistelut pystysuoraan pelityyliin, joka eliminoi tylsät putkijuoksut. Käytännössä sen lahja pelimaailmalle on jatkuvat äkkikuolemat, jotka syntyvät useimmiten kontrolleista.

Hahmoa on miltei mahdotonta ohjata toivottuun suuntaan. Toki, hypyt tapahtuvat suunnilleen sinne päin, ja joskus reuna johon tähtää sattuu osumaan juuri oikeaan kohtaan. Suurimman osan ajasta toimitaan kuitenkin sokkona. Tämä johtuu useimmiten kamerasta joka on aina väärällä puolella pelaajaa. {Damnation} ei myöskään aina osaa rekisteröidä kaikkia pelaajan käskyjä, joten useimmiten hyvin suunniteltu hyppy seinien ja kuilujen välillä päätyy maahan mätkähtämiseen. Tämä tarkoittaa useimmiten kuolemaa, mutta joskus edes sadan metrin pudotus ei tunnu sankarillamme missään. Useimmiten henkiinjääminen on hyvä asia, mutta {Damnation}in tapauksessa ihmepelastuminen vain ottaa päästä. Rotkon pohjalta ei nimittäin ole enää mitään asiaa ylöspäin, joten päähenkilön henkeä vaaliva bugi pakottaa pelaajan palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen. Kyseessä voi olla ainoastaan arvosteluversion bugi, mutta sekin tuntuu kaukaa haetulta, arvio kun tehtiin kahdella koodilla. Toinen niistä toimi pääsääntöisesti noin viisi minuuttia kerrallaan.

Tulitaistelut tekevät oikeutta pelin tasohyppelypuolelle olemalla tasaisesti yhtä kuralla. Tähtäys on hankalaa kiitos nykivien kontrollien sekä aivan käsittämättömän nappien sijoittelun. Kenen idea on, että aseen lataamiskäsky annetaan painamalla oikeaa analogista tikkua? Vaan eipä tussareistakaan ole suurta iloa. Käytännössä jokaisen taistelun aikana on pakko mennä vastustajan iholle, mikäli mielii saada luodin perille asti. Sinänsä tämä ei haittaa, saati ole vaarallista, sillä vihollisen tekoäly ei päätä huimaa. Useimmiten ne patsastelevat paikallaan ja odottavat noutajaansa. Jos jostain syystä vihollinen avaakin tulen, voi pelaaja piiloutua suojan taakse. Turvasta käytävän tulitaistelun voi silti suosiolla unohtaa, sillä hahmot eivät tietenkään osaa ampua suojan takaa. Siellä sitten kykitään luotisateelta piilossa niin pitkään kuin siltä tuntuu.

Tämä lienee kuitenkin ensimmäinen kerta, kun päähahmon rinnalla kulkevista tekoälykävereista on edes jotain hyötyä. Tovereiden jumalallisen sihdin ansiosta muutamat tulitaistelut olivat ohi ennen kuin ehdin huomata niiden edes alkaneen. Se lienee ainoa hyvä asia mitä Hamiltonin ystävistä saattaa sanoa. Useimmiten poloiset juoksevat päätä pahkaa taistelukentälle ja kuolevat heti. Joskus he vain häviävät, ainoastaan ilmestyäkseen tyhjästä sata metriä Hamiltonin yläpuolella. Ja tietenkin sitten huudellaan pitämään kiirettä.

Mitään tästä ei helpota se, ettei kentistä tahdo saada edes selvää. Grafiikat ovat tummansävyisiä siihen pisteeseen asti, ettei pintojen muodot edes erotu. Tälle rujolle kauneudelle tekee oikeutta ainoastaan hahmonmallinnus, ruudunpäivitys ja erikoisefektit, jotka ovat täysin luokattomia. Olen myös kohtalaisen varma, että osa valikoista on kopioitu suoraan {Gears of War}ista.

Kirsikkana kakun päällä peliä rytmitetään satunnaisilla kaahauskohtauksilla. Tai ainakin yritetään. Käytännössä ohjaimen voi tässä vaiheessa antaa naapurin dementoituneelle mummolle ja käskeä pitämään nappia pohjassa. Moottoripyörät ja muut liikkuvat niin järkyttävää vauhtia, ettei vihollisella saati pelaajalla ole mahdollisuutta osua edes ladon seinään.

Ei ole yllättävää että {Damnation} alkoi amatöörien työstämänä {Unreal Tournament} 3:n modifikaationa, eikä ole oikeastaan kehittäjän vika, että pelistä tuli mitä siitä tuli. Syyttävä sormi kääntyy tässä vaiheessa pikemminkin siihen osapuoleen, joka päätti tehdä ihan mukiinmenevästä ilmaisesta modista kaupallisen tuotoksen. {Damnation} ei pärjää millään osa-alueellaan muuten kuin vahingossa. Sen bugit, amatöörimäinen tarina ja ääninäyttely pilaavat kaiken tunnelman mitä steampunk voisi muuten tarjota. {Damnation} on kivenkova todiste siitä mitä tapahtuu, kun kunnianhimo kohtaa ammattitaidottomuuden.