Chronicle

Andrew (DeHaan), Matt (Russell) ja Steve (Jordan) ovat kukin omalla tavallaan tavanomaisia lukiolaisia, jotka päätyvät huuruisten bileiden päätteeksi saamaan telekineettisiä supervoimia. Pojat reagoivat voimiinsa kuten lukiolaisten luulisikin, ja nämä käyttävät niitä kikkailuun ja tyttöjen hurmaamiseen rikollisten kukistamisen sijaan.

Supervoimat eivät silti ole avain onneen. Andrew on edelleen isänsä pieksemä ja sosiaalisesti vaikea kaveri, Matt etsii syvällisempää itseään ja koittaa tukea hankalaa serkkuaan, ja Steve on huomion keskipiste ja yleismenestyjä. Kellekään yleisöstä ei varmasti tule yllätyksenä kenen voimat johdattavat tämän synkeään suuntaan, johon toisten täytyy reagoida.

Chroniclen lähtökohdat ovat siis hyvinkin yksinkertaiset ja perinteiset. Silti se onnistuu olemaan raikas tuulahdus genressään. Pääasiallisena ansionaan sillä on realismi, jolla en tarkoita vain elokuvan muodostumista siinä esitettyjen kameroiden kuvamateriaalista.

Max "Johnin poika" Landisin kirjoittama dialogi on kadehdittavan luonnollista, ja leffan hahmot ovat kaikki perinpohjaisen uskottavia. Kliseitä ei olla vältetty, mutta se mitä monet unohtavat on, että useimmat lukiolaiset ovat erittäin kliseisiä. Niinpä poikien edesottamukset ja draamailut ovat vain täysin asiaankuuluvaa kuvastoa. Joitakin tällainen voi silittää vastakarvaan, mutta itse pidin siitä kuinka ironiattomasti tarinan käänteet esitettiin.

Kuten sanottua, Chronicle koostuu täysin leffansisäisestä kuvamateriaalista. Jos jossain ei ole kameraa, sitä ei esitetä. Kuvakulmat ovat siis rajattuja, mutta esimerkiksi peilien nokkelalla asettelulla on saatu aikaan oivaltavia kohtauksia. Rajoista on näin löydetty rikkautta, ja genrelle tyypillistä kameranvispausta on minimoitu niin ettei matkapahoinvointia pääse syntymään Cloverfieldin tapaan.

Chroniclen erikoisefektit ovat enimmäkseen hyvässä kuosissa, mutta elokuvan minimaalinen budjetti alkaa paistaa lävitse sen kolmannessa näytöksessä, kun draamasta siirrytään toimintaan. Mäiskettä ja rytinää onkin enemmän kuin mitä elokuvan kaari sallisi, ja sen tekijät ovat kenties tässä joutuneet hieman oman tuotteensa lumoamiksi. Elokuvan vahvuudet ovat ehdottomasti sen dialogissa ja näyttelijöissä.

Jos ehkä oletkin jo ähkyssä "löydettyyn materiaaliin" perustuvista leffoista sekä supersankarirainoista, älä pelkää. Vaikka tässä onkin elokuva joka on näitä molempia, on se niitä uudella ja tuoreella tapaa.