Centurion

On vuosi 117 Jkr. Britanniassa, ja roomalaisia hatuttaa. Piktit pitävät itsepintaisesti kiinni pohjoisista alueista, ja tilannetta lähetetään selvittämään kovamaineinen yhdeksäs legioona. Luonnollisesti homma ei mene aivan laadittujen suunnitelmien mukaisesti, ja pian eloonjääneet joutuvat mittelemään niin raivokkaan heimoväen kuin Skotlannin ankaran luonnonkin kanssa.

Neil Marshall on aiemmin ohjannut elokuvia joissa ihmissudet metsästävät sotilaita metsässä, ja lurkit luolailijoita maan alla. Pienet ryhmät toivottomissa tilanteissa tuntuvat olevan lähellä tämän sydäntä, eikä hän nytkään poikkea totutusta kaavastaan. Tällaisessa uskollisuudessa on yleensä eväät niin vahvuuteen kuin heikkouteenkin, ja Centurionista löytyy molempia.

Parhaimmillaan kyseessä on intensiivinen, toiminnantäytteinen rymistely halki synkkien metsien ja hyisten vuorien. Vihollisesta otetaan mittaa, päitä ja jäseniä lentelee, ja kaikki saatavilla ollut tekoveri on laitettu hyvään käyttöön. Näyttelijät ovat itselleen sopivissa rooleissa, ja Dominic "McNulty" West varastaa häpeilemättä jokaisen kohtauksen mihin hänet on laitettu ronskina kenraali Viriluksena.

Tämän kaiken jälkeen käteen jää valitettavan vähän. Niin, tottahan toki, kyseessä on nimenomaan Gladiaattorin vähemmän dramaattinen, pienen budjetin pikkuveli, mutta veren ja suolenpätkien alla piileskelee tähänkin nähden sangen ohut käsikirjoitus. Juonta on heitetty mukaan lähinnä alkuun ja loppuun, hieman kiirehdityn oloisesti. Marshall rakastaa takaa-ajoa, ja muut aspektit ovat jääneet hunningolle. Joitakin juonipätkiä olisi voinut jopa tämän vuoksi karsia, koska nyt ne vaikuttavat jälkiajatuksilta, eivätkä ne oikeastaan rakenna tarinaa. Pelkistetyssä kujanjuoksussa olisi ollut oma viehätyksensä.

Lisäksi on syytä kommentoida elokuvan naisnäyttelijöitä. Näiden suorituksissa ei ole itsessään mitään vikaa, mutta on vaikea ottaa tosissaan piktisotureita, jotka näyttävät juuri tulleen Voguen kuvauksista. Rooleihin on valittu poikkeuksetta erittäin edustavan näköisiä neitoja, joille on meikkivaunussa annettu "sotamaali" joka sopisi paremmin muotinäytökseen kuin talvisiin metsiin. Allekirjoittanutta tämä halvan fantasiagenren tunnusmerkki hieman häiritsi muuten komean näköisessä elokuvassa

Ehkä Centurionia ei silti pitäisi nyppiä näin ankarasti. Mitä toimintaviihteeseen tulee, se on komeaa katsottavaa ohjaajalta joka pelaa toistuvasti omia vahvuuksiaan. Mikäli Marshallin vakiokikkoihin ei ole vielä kyllästynyt on tämä varma valinta perjantai-iltaa piristämään. Hyviä kavereita, riittävästi naksuja ja juotavaa, ja toimintanautinto on taattu.