Gamereactor

Gamereactor
Arviot
Auto Crisis

Auto Crisis

Ruotsalaisen Baraboom -studion esikoinen loi jo ensimmäisestä kuvankaappauksesta lähtien ennakko-odotuksia. Eikä ihme, sillä peli muistuttaa kovasti suomalaisen Remedyn jo klassikoksi muodostunutta Death Rallya. Molemmissa ylhäältä kuvattuna pienet autot paahtavat rataa ympäri aseiden laulaessa. Myöhempiä saman genren pelejä ovat mm. Ignition ja Mashed.

iPhone-peliksi {Auto Crisis} on varsin mukiinmenevän näköinen. Autot liikkuvat innovatiivisen yhden sormen ohjaustavalla sulavasti radalla pienen opettelun jälkeen. Vaikka mitään graafista ilotulitusta ei ole luvassa, yleisilme on pirteä ja siisti, eikä räjähdyksissäkään säästellä. Käyttöliittymäelementit ovat ääriyksinkertaistettuja jo hieman liiallisuuksiin asti. Taustamusakkiin kyllästyy nopeasti, ja erikoisesti autojen äänet puuttuvat kokonaan.

Pelin runko on kuitenkin hyvässä kunnossa. Erikoinen ohjausratkaisu toimii ja siisti ulkoasu pelittää hyvin iPhonen ruudulla. Sääli vain, että runkoa lukuun ottamatta mitään muuta pelissä ei oikein olekaan. Pelissä on vain yksi ainut rata ja sekin käy äkkiä turhan tutuksi, ja kolmen aseen sekä yhtä monen autotyypin kanssa ei montaa iltaa viihdy. Varsinaista moninpeliäkään ei ihme kyllä ole, ja sosiaalista hubaa hakeva joutuu tyytymään haamuautoja vastaan ajamiseen.

On jotenkin erikoista valittaa 79 sentin peliä suppeaksi, mutta Auto Crisiksen tapauksessa parin tunnin pelaamisen jälkeen jäljellä ei ole oikein mitään johon palata myöhemmin. Lupausta pelillä kuitenkin on. Kattavat sisältöpäivitykset tai mahdollinen kakkososa voisivat tuoda lihaa paljaiden kromiluiden ylle. Tällä hetkellä Applen luurille löytyy niin paljon hinta/laatusuhteeltaan parempia pelejä, jopa alle 80 sentin kategoriassa, että {Auto Crisis} toimii lähinnä tekniikkademona.

04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Kiva ulkoasu, nostalgia
-
Sisältö puuttuu, Lyhyt, Käyttöliittymä