A Liar's Autobiography
Pisimpään kuolleena olleen Monty Python -koomikon epätodennäköinen elämä.
Graham Chapman kuoli aivan liian nuorena jo vuonna 1989, jonka vuoksi onkin hieman yllättävää, että hän juontaa nyt omasta elämänkerrastaan ohjatun uuden elokuvan. Kyseessä on tietenkin samaisen elämänkerran äänikirjasta napattu ääniraita, joka säestää lukuisien eri animaatiostudioiden tuottamista osasista yhteenliimattua kokonaisuutta.
Idea on juuri sopivan kummallinen kunnioittamaan Monty Python -ryhmän tähän mennessä pisimpään kuolleena ollutta jäsentä. Tätä kunnioittavat myös tavalla tai toisella elokuvassa esiintyvät Terry Gillian, John Cleese, Michael Palin, Terry Jones sekä tietenkin Cameron Diaz Sigmund Freudin roolissa.
A Liar's Autobiography (The Untrue Story of Monty Python's Graham Chapman) on vaikea tapaus, koska sen genre tuntuu vaihtelevan pitkin leffaa, eikä se asetu varsinaisesti dokumentin tai komediankaan kategoriaan. Parhaimmillaan se on jonkinlainen muistomerkki Chapmanille.
Kuten sanottua, elokuva on toteutettu usean animaatiostudion voimin, joilla on kaikilla oma tyylinsä lähdemateriaalin kuvittamiseen. Koska jokaisella on varmasti oma mieltymyksensä animaation suhteen, eivät kaikki osiot takuulla miellytä silmää. Tuntuu myös siltä, että leffa jää välillä pyöriskelemään epäkiinnostaviin osiin Chapmanin elämässä, ja lopulta koko käsikirjoitus hajoaa käsiin mitä surrealistisimmalla tavalla.
A Liar's Autobiography sopiikin siis lähinnä todellisille Python-faneille, jotka haluavat päästä parempiin kosketuksiin monesti varjoon jääneen Chapmanin kanssa. Elokuva on ajoittain sangen törkeä ja tietoisesti shokeeraava, mutta tässäkin se heijastaa hyvin kuvaamaansa henkilöä. Hyväksi sitä ei voi kuitenkaan sanoa. Myös ekstrojen täydellinen puute on suuri synti.

Gamereactor Suomi