Buried

Kolmikymppinen mies herää pimeydessä ainoana seuranaan tupakansytytin ja kännykkä. Hiljalleen totuus alkaa valjeta: hän makaa ruumisarkussa elävältä haudattuna. Mies on nimeltään Paul Conroy, ja hän työskentelee rekkakuskina Irakissa vuonna 2006. Tämän enempää tarinasta ei tarvitsekaan tietää. Suuri osa elokuvan tehosta perustuu siihen, että päähenkilö tietää yhtä vähän kuin katsojakin.

Elokuva on varsin onnistunut näkemys siitä, mitä ihminen kokisi ja tuntisi huomatessaan joutuneensa elävältä haudatuksi. Puolitoistatuntisen leffan aikana tilanteiden ja tunteiden skaala käydään läpi kattavasti, minkä ansiosta katsoja pystyy samaistumaan päähenkilöön. Ryan Reynolds tekee hyvää työtä puuarkussaan. Paul Conroyn rooli ei varmasti ole ollut miehen uran helpoimpia keikkoja.

Buriedissa ei tapahdu kovinkaan paljon. Tällaisen elokuvan luominen katsojalle jännittäväksi on varmasti vaikeaa ohjaajalle. Rodrigo Cortes onnistuu kuitenkin tehtävässään varsin hyvin. Leffan puolivälissä tapahtuu notkahdus ja katsoja kokee tylsistyvänsä, mutta loppua kohti jännite säilyy nousevana. Buried olisi ollut mestariteos, jos se olisi tavoittanut elokuvan keinoilla tasaisesti kasvavan jännityksen tyyliin Hyvät, pahat ja rumat, Terminator ja Hurt Locker.

Rakenteeltaan leffa on hyvin lineaarinen ja koostuu useammasta jaksosta. Osioiden alkamisen ja loppumisen huomaa selvästi, joten kerrontaa on helppo seurata. Musiikki tukee tarinaa oivasti. Se ei jää mieleen, mutta toimii kokonaisuuden osana. Ahtaasta tilasta johtuen valaistuksen tehokkuuteen on panostettu, ja se myös näkyy. Tupakansytyttimen luoma valaistus vasten Paul Conroyn kasvoja on aivan toinen verrattuna kännykän kelmeään sinerrykseen.

Buried on monella tavalla poikkeuksellinen elokuva, ja leffan tapahtumiin palaa mielessään vielä rainan päättymisen jälkeen. Katsominen voi tehdä tiukkaa, jos sattuu potemaan ahtaan paikan kammoa tai vangiksi jäämisen pelkoa.