Ihmebantu
Ihmebantu tuli tietoisuuteemme sarjana viraalivideoita, joissa roteva eläkeläinen polttaa röökiä, menee musaan mukaan, ja lopulta vetää balaklavan päähänsä ja alkaa heilumaan puukon kanssa. Homma meni tästä sittemmin hämärämmäksi.
Sarjasta puhuttiin "uutena Julmahuvina", eikä vertaus mene aivan ohikaan. Siinä missä Julmahuvi otti pohjanuottinsa Chris Morrisin Brass Eye -sarjasta, ammensi Ihmebantu inspiraationsa saman herrasmiehen huomattavasti postmodernimmasta virityksestä, Jam. Tämän logiikan mukaan ohjaaja ja käsikirjoittaja Jani Volanen on Suomen Chris Morris. Huonomminkin voisi mennä.
Ihmebantu oli mahdollisesti mustinta huumoria mitä suomalaiseen televisioon on päässyt sitten Alholan (1991). Se haastoi katsojansa, koetteli oikeita rajoja halvan perus-peteliuslaisen rasismin sijasta, ja dekonstruoi koko sketsisarjan rakenteen ja määritelmän seitsemän jaksonsa aikana. Se ei aina ollut hauska, mutta se oli aina mielenkiintoinen.
Jani Volasen ääni kaikuu selkeänä Ihmebantun lävitse. Ohjaaja esiintyy myös kameran edessä, ja tämän rauhaton, perusahdistunut olemus antaa oivaa pontta arkielämää ruotiville monologeille. Tommi Korpela on silti sarjan kasvot. Ahavoituneet, sänkiset alfauroksen kasvot, joille ei esitetä vastalauseita. Korpela on halutessaan todella jäätävä kaveri, ja tämän synkkä karisma antaa monille sketseistä epätavallista potkua.
Sarjassa esiintyi myös huomattavan laaja joukko muitakin lahjakkaita näyttelijöitä, ja se leikitteli erilaisilla genreillä, murtaen ne joskus hyvinkin perinpohjaisesti. Jaksojen oma sisäinen jatkuvuus rikottiin myös huolellisesti satunnaisilta vaikuttavilla välipätkillä.
Ihmebantu ei ole helppoa viihdettä, ja sen näki varmaankin noin kymmenen katsojaa, kun se alunperin esitettiin YLE:n myöhäisillassa. Nyt kun sarja on saanut paljonkaivatun DVD-julkaisunsa, ei kellään huumorintajuisella ihmisellä ole tekosyytä jättää sitä näkemättä.
Televisiokomedia voi olla hyvääkin, ja parhaimmillaan se voi olla vaikka tällaista.
Gamereactor Suomi