Whatever Works
Nyt kun Woody Allen on hetken temmeltänyt Euroopan elokuvakentällä, kuten teoksessaan Vicky Christina Barcelona, tekee mies paluun entisille tutuille kaduilleen New Yorkin ytimeen. Myös pääosasta löytyy Allenin varhaisemmasta tuotannosta tyypillinen vanhenemista ja elämän merkitystä pohdiskeleva ukkeli.
Whatever Worksissä neuroottista, pilkallista ja ehdottomasti liikaa kirjoja lukenutta äreää Boris Yellnikoffia ei ehkä yleisön hämmästykseksi esitäkään itse Woody Allen, vaan Larry David. Vaikka Allen osaa tunnetusti rakentaa täydellisesti samaistuttavan ruikuttajan, ei Davidkään tee lainkaan hassumpaa työtä.
Boris on kieriskellyt koko elämänsä lähes porvarillisessa yltäkylläisyydessä, johon on kuulunut niin kaunis ja älykäs vaimo, lähestulkoon saavutettu Nobelin palkinto sekä tietenkin hulppea asunto. Yhtenä yönä Boris kuitenkin tajuaa kuolevaisuutensa ja elämän merkityksettömyyden. Tästä johtaa avioero, muutto omaan rähjäiseen poikamiesboksiin ja mukaälykäs boheemielämä New Yorkin kahviloissa.
Kärttyilijän arkipäivän mullistaa kuitenkin katuojasta turvaan noukittu nuori karkulaistyttö. Melodie St. Ann Celestine (Evan Rachel Woods) osoittautuu lähestulkoon Boriksen vastakohdaksi olemalla kaunis, naiivi, välitön ja avoimesti yksinkertainen. Ukko pääsee viettämään päivänsä filosofoimalla tytölle ja pian uskollisen kuuntelijan ja neron suhde syvenee. Mutta pitäisihän Boriksen tietää, että mikään ei ole pysyvää.
Teemat rakkaus ja sen epäloogisuus näyttelevätkin elokuvassa pääosaa. Whatever Works kuvastaa nimensä puolesta täydellisesti, miten tähän mielenvikaiseen tilaan tulisi suhtautua. Elokuvassa nähdään Boriksen ja Melodien suhteen lisäksi monenlaisia rakkauden muotoja, mutta niihin suhtaudutaan aina järjettömyyttä kunnioittaen, sillä koskaan ei voi tietää.
Whatever Works noudattaa miltei kaikin puolin Allenille tyypillisiä elementtejä. Teatterityylille kumarretaan monellakin tapaa, kuten ylinäyttelemisellä, mutta se tekee elokuvasta vain viihdyttävämmän. Huumori on toki muutoinkin keskiössä, ja katsoja saakin useaan otteeseen remahtaa niin vanhalle kärttyilijälle kuin hyperseksuaalisille taiteilijaystäville. Myös Allenille tyypillinen kameralle jutustelu toimii etäännyttäjänä, mutta sen mielekkyydestä voi toki olla montaa mieltä. Elokuva on kuitenkin kaikin puolin takuuvarmaa Woody Allenia, jälleen kuin hänen imagoaan mukaillen.
Gamereactor Suomi