Gamereactor

Gamereactor
Arviot
Yo-Ho Kablammo

Yo-Ho Kablammo

Erikoisesti nimetyssä Yo-Ho Kablammossa on paperilla kaikki kunnossa rentoa moninpeliräiskyttelyä varten. Siinä on neljän hengen yhtäaikainen peli, jakamaton ruutu ja tärkeimpänä kaikesta, piraatteja. Valitettavasti indie-kehittäjä Canalside Studiosin esikoinen painii väärässä sarjassa taistellessaan Xbox Live Arcaden vihamielisillä vesillä.

Perusidea on yhtä simppeli kuin pelikin. Heitetään neljä purtiloa samaan ammeeseen, pultataan tykit kylkiin ja annetaan palaa. Vaihtelevista voittoehdoista huolimatta voittajana on yleensä se, joka upottaa vastustajiaan tavalla tai toisella eniten.

Mereen ripotellaan aika ajoin myös bonuslaatikoita, joista löytyy erilaisia laivanupotusvälineitä supernopeudesta vastustajan taivaisiin nostavaan ilmapalloon. Lisäksi veteen ripotellut miinat voi merkata omalle värilleen, jonka jälkeen niistä tulee vaarallisia muille pelaajille. Yksinpelissä käydään läpi sarja erilaisin voittoehdoin varustettuja haastetehtäviä. Moninpelissä eri asetuksilla voi varioida pelikertoja, mutta mitään täysin uutta ja erilaista niistä ei synny.

Laivojen molemmissa kyljissä on erikseen sivuille laukaistavat kanuunat, joka on pelin omaperäisin tosielämästä lainattu piirre. Sen ansiosta edes häivähdys purjealusten ohjastusta ja tähtäystä on päätynyt peliin asti, sillä nyt vastustaja täytyy kohdata kylki edellä eikä rynnimällä suoraan päin. Luoviminenkin kannattaa, sillä toisen puolen tykkien ladatessa toiset kannattaa kääntää kohteen suuntaan. Valitettavasti ohjaustuntuma ei ole saanut samanlaista huomiota osakseen. Laivojen kipparointi muistuttaa huvipuistojen törmäysautoja niiden pomppiessa edestakaisin saarista ja muista pelaajista.

Pomppivan ohjausfysiikan lisäksi {Yo-Ho Kablammo}ssa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Sen suurin ongelma on, että 800 MS-pisteen arvoisena se taistelee suurten julkaisijoiden ja kokeneiden studioiden kanssa samoista kuluttajien sieluista ja lompakoista. Indie-pelin olisikin tarjottava jotain aidosti uutta ja erikoista erottuakseen massasta pelinä, johon se kymppi kannattaa satsata. Nyt {Yo-Ho Kablammo} tuntuu ennemminkin {Tales of Monkey Island}in kylkeen pultatulta minipeliltä kuin omalta julkaisultaan.

04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Jakamaton ruutu, offline-moninpeli
-
Ei loista missään, törmäilyautofysiikka, fiilis kadoksissa