Demons Underground

Elokuvaa rakennetaan mainiosti. Etsijäpartio olettaa täysin loogisesti, että sotaiset intiaanit ovat kaapanneet viattoman perheen, eivätkä päähenkilöt tajua ennen kuin vasta loppumetreillä olevansa tekemisissä yliluonnollisten voimien kanssa. Siinä vaiheessa homma on jo tietysti mennyt reisille.
Maalaileva kuvaus keskittyy enemmän rauhalliseen preerialla matkaamiseen ja henkilöiden väliseen kemiaan, kuin turhaan ja tarpeettomaan hirviöillä mässäilemiseen. Tehokeinoja käytetäänkin säästeliäästi. Kun väkivaltaa esiintyy, se tulee puskasta, täysin yllättäen, ja on brutaaliudessaan realistisen tappavaa. Juuri tämä tietoisuus väkivallan seurauksista pitää elokuvan suurinta jännitettä yllä, sillä myös hahmot tietävät miten heikoilla jäillä etsintöjä tehtäessä liikutaan.
Yllättävän henkevistä hahmoista koostuva porukka korjaa kuitenkin koko potin. Kovatkin karjut alkavat murentua henkisesti haavoituttuaan, ja kuolemaa pelkäävä pyssysankari saattaa hyvinkin olla omalle porukalle se kaikista pahin uhka. Jokainen elokuvan hahmo on rakennettu mainioksi ja uskottavaksi kokonaisuudeksi, ja vaikka ruutuaika jääkin osalla pieneksi, hahmot jäävät kyllä mieliin. Ennen kaikkea enemmän intiaanien kiduttamisesta kuin kadonneiden löytämisestä kiinnostunut armeijan upseeri Henry Victor (Doug Hutchinson) vakuuttaa poikkeuksellisen puistattavana ihmishirviönä.
Demons Underground on kerrassaan mainio kauhuelokuva. Se ei varsinaisesti tuo kumpaankaan lajityyppiin mitään uutta, mutta niiden yhdistelmä toimii vallan hienosti. Kauhuwesterneissä on selkeästi tilaa tehdä omaperäisiä ratkaisuja ja kertomuksia. Hahmojen tekemät ratkaisut ja maton jalkojen alta tylysti kiskaiseva lopetus istuvat westernien mentaliteettiin ja lajityypin tyypillisiin ratkaisuihin kuin nyrkki entuudestaan kipeään nenään.