Folklore

Ellen katsoo kädessään olevaa kirjettä, joka on hänen äidiltään. Hän luuli äitinsä kuolleen jo kauan sitten. Nyt äiti kutsuu hänet luokseen Dooliniin. Aikaa hukkaamatta Ellen etsii käsiinsä kalastajan, joka lupaa viedä hänet saarelle. Samaan aikaan myös tabloidilehden toimittaja Keats saa salaperäiseltä naiselta kutsun Dooliniin, Kuolleiden Kaupunkiin. Hyvän jutun haistava Keats pakkaa tavaransa ja matkustaa paikalle. Pian kylään saapumisensa jälkeen Keats ja Ellen huomaavat pystyvänsä matkustamaan tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Kaksikko sotkeutuu kylässä tapahtuvien murhien verkkoon, jossa mukana ovat myös kuolleet. Näin herkullisista lähtökohdista alkaa Folklore, jossa on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä Pokémon-peleihin kuin perinteisiin seikkailupeleihin.

Folklore on toimintapeli, johon on ripoteltu mukaan seikkailullisia elementtejä. Päähenkilöt seuraavat omia johtolankojaan murhien selvittämisessä ja usein ne johdattavat hahmot kuolleiden henkilöiden jäljille, jotka heidän on löydettävä erilaisista tuonpuoleisista maailmoista. Näitä maailmoja asuttavat vihamieliset Väet, jotka parhaansa mukaan laittavat hahmoille kapuloita rattaisiin.

Väet ovat pelin pääosassa, sillä päähahmot eivät osaa taistella itse. Kaikki pelin taistelut hoidetaan kerättyjen Väkien sielujen avulla. Pelissä on monia kymmeniä erilaisia olentoja ja kummallakin hahmolla on oma hirviörepertuaarinsa. Kaikkia kummajaisia pystyy lisäksi kehittämään täyttämällä tiettyjä ehtoja. Esimerkiksi yhdelle olennolle täytyy syöttää jääpähkinöitä ja toisella kummajaisella täytyy voittaa tietty määrä vihollisia. Voimistuessaan olennot saavat enemmän tehoa hyökkäyksiinsä jne. Väkien ominaisuudet vaihtelevat suuresti ja pelaajan täytyy koota niistä itselleen toimiva valikoima. Aluksi erilaisten olentojen parissa puuhastelu on mukavaa, mutta kun pelaaja löytää itselleen hyvät yhdistelmät olentoja taisteluihin, ei muita olentoja enää tarvitse. Valitettavasti jo pelin alussa saatavilla kummajaisilla pääsee pitkälle, eikä muiden olentojen ominaisuuksiin tarvitse edes perehtyä. Peli yrittää saada pelaajaa keräämään kaikki olennot ja tässä mielessä se tuo hyvin vahvasti mieleen Pokémon-pelit. Mutta miksi vaivautua keräämään kaikki, kun jo muutamalla mörököllillä pääsee pitkälle?

Maailmoihin ja niiden ulkoasuihin on panostettu: Siinä missä yksi on taianomainen keijukaismaailma, jossa portaat nauravat ja ruoho heiluu hiljalleen tuulessa, on toinen maailma sodan runtelema raunioitunut kaupunki jonka taustalla pommit jylisevät ja konekiväärit laulavat. Maailmoiden erilaisuus on kuitenkin vain silmänlumetta, sillä ympäristöön ei pysty vaikuttamaan mitenkään. Kentät ovat puhdasta putkijuoksua, jossa lahdataan vastaantulevia Väkiä laumoittain. Tuttuun tapaan on jokaisen maailman lopussa odottamassa loppuhirviö, joka sentään vaatii hieman erilaisen taktiikan käyttämistä.

Mutta on pelissä ulkonäön lisäksi jotain muutakin hyvää. Juoneen on panostettu kunnolla, ja sen ansiosta pelin jaksaa puurtaa läpi pariin otteeseen. Päähenkilöiden juonet nimittäin eroavat toisistaan ja peli on pelattava läpi kummallakin hahmolla, jotta koko tarina paljastuisi. Tarinankuljetus on toteutettu oivallisesti sarjakuvamaisilla välinäytöksillä, joita rytmittää tunnelmallinen musiikki. Ääninäyttely on pelissä erittäin laadukasta, mutta valitettavasti sitä on vain liian vähän. Suurinta osaa dialogista säestää vain sulkakynän ääni, ja korkeatasoista ääninäyttelyä jää kaipaamaan. Lisäksi musiikki alkaa välinäytöksiä lukuun ottamatta toistaa itseään. Taustalla ja taisteluissa soivat samat kappaleet puuduttavat lopulta niin, ettei niihin pidemmän päälle kiinnitä mitään huomiota.

Peliin on lisäksi julkaistu lukuisia Playstation Storesta ladattavia lisäosia, jotka tuovat peliin uusia sivutehtäviä, uusia asuja päähenkilöille sekä uusia Väkiä kerättäväksi.

Folklore yrittää olla toiminnallinen seikkailupeli, mutta latistuu käytännössä hienon näköiseksi Pokémon-kopioksi. Harmillista, sillä juonessa olisi ollut ainesta todella hyväksi peliksi.