Manhunt 2

Manhunt 2:n piti tulla markkinoille jo viime vuonna, mutta julkaisua jouduttiin viivyttämään. Syynä oli pelin väkivaltaisuus, jonka johdosta Iso-Britannian peli-ikärajoista päättävä BBFC kieltäytyi antamasta pelille minkäänlaista luokitusta. Lopulta pelille suostuttiin antamaan myynnin mahdollistava ikäraja, mikäli sen sisältämää väkivaltaa sensuroitaisiin. Nyt lähes vuosi myöhemmin peli julkaistaan vihdoin Euroopassa. Oliko odotus sen arvoista?

Peli käynnistyy Dixmorin vankimielisairaalassa, jossa syntyy sähköjen katkeamisen myötä mellakka. Pelin päähinkilö Daniel Lamb havahtuu sellissään täysin tietämättömänä siitä, miksi on sinne joutunut. Paikalle saapuu Leo Kasper, joka kehottaa Dannya karkaamaan. Hän antaa Dannylle neuvoja parhaansa mukaan heidän pakomatkallaan. Siinä missä Daniel on arka ja ujo, on Leo kylmä ja sadistinen tappaja. Näistä merkeistä alkaa kahden hyvin erilaisen miehen erittäin väkivaltainen pakomatka, jonka kuluessa hurme lentää.

Manhunt 2:n voisi kiteyttää suoraviivaiseksi hiiviskelyksi, jossa tarkoituksena on mässäillä tappamisella niin paljon kuin sielu sietää. Jokaisessa kentässä pelaajan tarkoituksena on miettiä, miten päästä pisteestä A pisteeseen B. Siinä sivussa ratkotaan kevyitä, etenemistä hidastavia pulmia ja tietenkin tapetaan kaikki. Eteneminen on hidasta, sillä pelaaja on usein todella pahassa alakynnessä. Daniel joutuu hiippailemaan varjosta varjoon ja viholliset on pyrittävä yllättämään. Vihollisten reittien tarkkaileminen on kirjaimellisesti elintärkeää, sillä paljastuessaan Danny saa sorkkaraudasta, haulikosta, puukosta ja niin edelleen. Välillä pelaajalle lykätään kouraan jonkin sortin tuliluikku ja tällöin toiminta menee ampumaradalla juoksemiseksi. Räiskintää on pelissä aivan liikaa, sillä tunnelma on parhaimmillaan juuri hiiviskellessä.

Väkivallalla on pelissä hyvin keskeinen rooli, sillä edetäkseen pelaajan on pakko tappaa hirvittävät määrät vastustajia. Suurin osa tapoista tehdään viholliset yllättämällä ja jokaisella aseella on kolme erilaista lopetusliikettä: nopea, väkivaltainen ja brutaali. On täysin pelaajan harteilla, millaista tapaa hän haluaa käyttää. Jokaisella tavalla vastustajan saa hengiltä erittäin väkivaltaisesti. Täytyy nostaa hattua tekijöiden kekseliäisyydelle, sillä enpä olisi koskaan kuvitellut näkeväni näin monta erilaista keinoa tappaa joku. Osa tapoista on niin groteskeja, että ne jo naurattavat.

Koska pelin tappokohtaukset koettiin liian väkivaltaiseksi, ne sensuroitiin käyttämällä erilaisia kuvasuodatuksia. Tällöin kuva vaihtelee värejä todella kummallisesti ja toiminnan seuraaminen on hankalaa. Tosin mikäli Daniel puhkoo puukolla vastustajan silmiä, niin ei suodatuksilla ole paljoakaan merkitystä. Väkivalta välittyy kohtauksesta joka tapauksessa. Ratkaisu näyttää lisäksi tökeröltä, sillä efekti vaikuttaa todella kiireellä väsätyltä. Sensuuria ei ole ulotettu tavalliseen taisteluun, mikä tuntuu omituiselta ratkaisulta. Vastustajien päitä voi räjäytellä haulikolla huoletta, mikäli heidät nitistää kasvotusten.

Toteutus on kauttaaltaan kelvollista. Grafiikka ei päätä huimaa, mutta ajaa asiansa. Dannyn hulluutta korostetaan erilaisilla tehokeinoilla, esimerkiksi esineiden eteerisellä välkkymisellä ja heilumisella. Äänet ovat pelin paras yksittäinen osa-alue. Ääninäyttelijät hoitavat tehtävänsä pääosin todella hyvin ja taustalla kuuluva aavemainen musiikki korostaa hyvin pelin kohtauksia. Lopetuksissa kuultavat äänet ansaitsevat erityismaininnan, sillä niissä kuultavat efektit ovat todella mehukkaita. Luu rutisee, liha litisee ja vastustajat valittavat niin että pahaa tekee.

Pelkäsin aluksi, että Manhunt 2 paljastuisi aivan tyhjänpäiväiseksi tekeleeksi, jonka ainoa tarkoitus on pelotella kukkahattutätejä ja -setiä. Onneksi olin väärässä. Pelissä on ihan kunnon juoni, jota seuraa mielellään. Kysymykset Danielin menneisyydestä kiinnostavat oikeasti. Ja miten parivaljakon lopulta käy? Mikäli yletön väkivalta ei käännä sisuskaluja ympäri, kannattaa Manhunt 2:een tutustua.