Wrath

Wrath-elokuva tuo vahvasti mieleen Salaiset kansiot. Nimenomaan sellaisen jakson, josta puuttuvat yliluonnolliset elementit. Kaikki alkaa niin viattomasti, että toiminnan täräyttäessä oikean koukkunsa on edessä melkoinen shokki.

Jossain erämaiden perukoilla lähtee joukko nuorehkoja ihmisiä kimppakyydillä autoilemaan. Matkan varrella seurue pysähtyy huoltoasemalle. Paikallinen sheriffi kiinnittää heihin huomionsa, mutta saakin jostain kaukaa kiikarikiväärin luodin päähänsä. Saman kohtalon kokee hätäkeskukseen soittamista yrittänyt bensa-aseman kauppias. Seurue pakenee kumia polttaen erämaahan, ja löytää tönön keskeltä ei mitään. Asukkaat tervehtivät tulijoita ampumalla kohti, kiikarikiväärillä tietenkin. Alkaa karski ja raaka takaa-ajo halki maiden ja mantujen.

Wrath on rosoisen, halvan ja sivistymättömän oloinen. Tarina aukeaa vähitellen eikä se lopulta kummoinen ole. Epätavallista on, että rainan shokkiarvo säilyy korkealla lopputeksteihin asti. Tästä syystä katselukokemusta voi luonnehtia jopa epämiellyttäväksi. Ruumiita tulee melko vähän, mutta jokainen lahti on onnistuttu tekemään mieleenpainuvaksi. Alitajuiset vihantunteet katsojalla jäävät kummasti kummittelemaan lopetuslaukauksen jälkimaininkeihin.

Erämaa-asetelman ansiosta erityisiä lavasteita ei ole tarvinnut käyttää, vaan lääniä on riittänyt muutenkin. Kaikkea leimaa aivan tunnusomainen likaisuus, jota vahvistetaan näyttelijöiden mutaisilla puvuilla, hoitamattomilla parransängillä ja naisten sotkuisilla hiuksilla. Kaikesta huutaa halpatuotanto, mutta samalla vaikutelma on erittäin tehokas sanomassaan.

Leffa on periaatteessa toimintapätkä, mutta esitystapa ei tue sitä. Kuvaustyyli on suorastaan draamamaisen rauhallinen, mikä on usein räikeässä ristiriidassa ruudun tapahtumien kanssa. Tällainen riipivä rauhallisuus alleviivaa iljettävää tunnetta kovimmissa kohtauksissa. Roolisuorituksista ei jää mieleen muuta kuin runsas huuto ja uikutus. Tai sitten katsojan takaraivoon jää muisto kylmästä harkinnasta ja kapeista pupilleista ennen laukausta.

Tehosteita ei juuri ole, mutta tietynlainen luomumaisuus palvelee leffan landemaista tunnelmaa. Pyöräyttäessäni levyn pois soittimesta totesin itsekseni vain yhden asian: "Hyi." Katsojalle ei välttämättä kannata tuottaa inhon väreitä, mikäli mielii saada ihmiset pitämään hengentuotteestaan.

Wrath on mieleenpainuva rymistely, jossa ei ole tainnut olla juuri rahaa käytössä. Pahan jälkimaun vuoksi en kuitenkaan halua rainaa suositella.