72 Hours

Netflix-komediat. Se surullinen alalaji. Oli aika, jolloin Netflixin tuottamat elokuvat tuntuivat todella tuoreelta ilmiöltä, genrestä riippumatta. Mutta se oli ennen kuin suoratoistopalvelut valtasivat markkinat ja kaikesta tuli pikaruokakokemus. Tämän tuoreena mielessäni esittelen teille Netflixin tuottamien komedioiden genren uusimman tulokkaan: 72 Hours. Elokuvan näyttelijäkaartissa on useita tuttuja kasvoja ja ohjaaja, jonka nimi ainakin vihjaa tarinan sisällöstä.

Aloitetaan juonesta: ”Pelastaakseen uransa 40-vuotias mainosalan johtaja liittyy 20-vuotiaiden porukan mukaan villille polttareille Miamiin, kun hänet on vahingossa lisätty heidän ryhmäkeskusteluunsa.”

Toivottavasti saamme hyvän palkkion tästä...

Kuulostaako tuo aivan loistavalta, innovatiiviselta ja houkuttelevalta? Silloin et ehkä ole samaa mieltä näkemyksistä, joita aion esittää. Mutta aloitetaan alusta. Pidän komedioista, tai pikemminkin pidän komedioiden ideasta. Pidän viihteestä ja naurusta. Valitettavasti on erittäin harvinaista, että komedia-genre todella vetoaa minuun, yksinkertaisesti siksi, että vitsien ja koko tuotannon laatu on aivan liian heikko. Poikkeuksia on vain muutama. Pidän kaikenlaisista komedioista, ja ne voivat hyvällä mielellä olla typeriä ja liioiteltuja, kunhan ne on tehty silmäniskuin.

Sukellamme nyt elokuvaan * 72 Hours *, jossa Kevin Hart näyttelee pääroolia. Hän voi olla hauska, mutta hän on myös sellainen näyttelijä, jolla on taipumus olla melko äänekäs. Aivan kuten Adam Sandler huutaa useimmiten kuin vauva ja Will Ferrellin vakiotaktiikkana on myös äänen korottaminen. Ilmeisesti äänekkyys on synonyymi amerikkalaiselle huumorille. Hartin lisäksi elokuvassa esiintyvät muun muassa Mason Gooding, Michael Mando, Kevin Dunn ja Andy Garcia. Garcia on elokuvan erottuva tähti, ja kohtaus, jossa hän ja Hart kohtaavat, on yksi elokuvan harvoista hyvistä hetkistä. Elokuvan on ohjannut Tim Story, joka on tuonut meille muun muassa Fantastic Fourin (2005), Ride Alongin ja Shaftin uusintaversion. Hän on eräänlainen veteraani, mutta ei ole varsinaisesti tuottanut mitään helmiä.

Yksi harvoista kohtuullisen viihdyttävistä kohtauksista.

Voitte varmaankin arvata suunnilleen, mihin tämä arvostelu päätyy. Kyseessä on jälleen yksi hätäisesti kyhätty Netflix-tuotanto, joka nojaa vahvasti suuriin nimiin. Elokuvassa on muutama puoliviihdyttävä kohtaus, mutta kaiken kaikkiaan mietin jo alusta alkaen, onko elokuvan nimi ”72 Hours ” tarkoitettu heijastamaan ajanhukkaa. Sillä kaiken kaikkiaan ” 72 Hours ” ei ole sen 105 minuutin arvoinen, jonka joudut siihen käyttämään. Valopilkkuja on aivan liian vähän, ja vaikka saatatkin hymyillä jossain vaiheessa, siinä se sitten onkin.

Jos haluat päättää kesäloman typerällä, hauskalla komedialla, suosittelisin jotain muuta, sillä sinun kannattaa ehdottomasti pysyä turvallisella etäisyydellä elokuvasta 72 Hours.